jalkahan kiviset kengät,
puksut puiset lantehille,
kiviriipan rinnan päälle,
kiviharkon hartioille,
kivikintahat kätehen,
päähän paatisen kypärän.
Pitkin Kalevalaa sitten kerrotaan ihmeistä, joita loitsutaidolla on
suoritettu. Milloin loitsii Väinämöinen »tuulen tuppurihin», niin
että se tempaa suuren kuusen juurineen maasta ja kiidättää sen sekä
sen latvaan kiivenneen Ilmarisen ilmojen halki Pohjolaan, milloin hän
loitsimalla valmistaa itselleen veneen, milloin mitäkin. Jokainen
Kalevalan sankari tällaiseen työhön kykenee: Ilmarinen loitsii uuden
morsiamensa linnuksi järven rannalle; Kullervo laulaa sudet ja karhut
lehmiksi ja ajaa ne kotiin; Pohjolan väkikin loitsii Lemminkäisen
hevosen kiveksi ja reen pajupensaaksi. Ja etenkin Lemminkäinen on
tällaisesta loitsutaidosta kuuluisa: hevosensa ja rekensä menetettyään
hän laulaa itsensä kokoksi, siten pelastuen Pohjolaisten kostolta;
Pohjolassa hän laulaa kaiken kansan minkä minnekin: ahoille
vesattomille, lampihin kalattomihin, Rutjan koskeen j.n.e. ja saarelle
pakoon tullessaan hän naisten suureksi ihmeeksi
lauloi pihlajat pihoille,
tammet keskitanhuille,
tammelle tasaiset oksat,
joka oksallen omena, —
lauloi hiekat helmilöiksi,
kivet kaikki kiiltäviksi, —
lauloi kaivon kartanolle, —
lauloi lammit tanterille, —
Ja tupaan tultuaan hän lauloi tuopit täytehen olutta, lauloi itselleen
kultaveitsen j.n.e. Eipä ihme, että naiset kaikki häneen niin
ihastuivat, että siinä Lemminkäinen »kunnepäin on päätä käänti, siinä
suuta suikatahan, kunne kättänsä ojenti, siinä kättä käpsätähän».
Erittäin voimakas on esim. kuvaus Lemminkäisen ja Pohjolan isännän
loitsukilpailusta: Lemminkäinen oli kutsumatta tullut Pohjolan
pitoihin, käyttäytyi siellä ylimielisesti ja pyysi olutta juodakseen.
Mutta siitä vihdoin Pohjolan isäntä suuttui ja
lauloi lammin lattialle
Lemminkäiselle etehen
ja käski hänen siitä juomaan. Lemminkäinen kopeana vastasi, ettei hän
ollut mikään vaimojen vasikka ja
lauloi sonnin lattialle,
härän suuren kultasarven.
Härkä joi lattialla olevan lammin suuhunsa, mutta silloin Pohjolan
isäntä
suen suustansa sukesi,
senpä lauloi lattialle.
surmaksi lihavan sonnin.
Ei hätäillyt Lemminkäinenkään:
lauloi valkean jäniksen
lattialle hyppimähän
sen sutosen suun eessä.