veen lipillä luikkoavi
märän mättähän nenästä.
Mieleen johtuu talonväen paremmat ruuat. Ehkäpä sieltä orjallekin
jokunen parempi siru annettaisi. Siksipä pyyteleekin hän päivää
jouduttamaan aikaa kotiin päästäkseen:
kule päivä kuusikolle,
viere vehnä vitsikölle,
karkoa katajikolle,
lennä leppien tasalle,
päästä paimenta kotihin
voivatia vuolemahan,
rieskoa repäsemähän,
kakkaroita kaivamahan.
Karja on tuskin kerinnyt hävitä ensimäisen harjun taakse, kun talonväki
unohtaa sekä karjan että paimenen. Naisväen on lampaat saatava
kerityiksi ennen suurusta, että suuruksen jälkeen kerittäisiin miesten
mukana kaskelle ja saataisiin lampaat viereiselle pellolle mukaan.
Vanha emäntä, joka aina askareen kulkua valvoo, käskee nytkin muistaen
lampaat juottamattomiksi erästä miniöistään:
ota korvonen olalle,
vesikappa kainalohon,
ala astua ve'elle!
Muistaen kiireen huutaa hän vielä miniän jälkeen:
tule tuulena takaisin,
astuos ahavan lailla
viikon veellä viipymättä!
Kohta ovatkin lampaat kerityt. Naiset keräytyvät kaivolle pestäkseen
ihviset kätensä puhtaiksi. Miesväki, josta useimmat olivat olleet aivan
lähettyvillä valmistellen peltokaluja ja tahkoten kirveitä
Kuutehen kovasimehen
seitsemähän sieran päähän,
saapuu samassa suurukselle. Mutta vanhaa isäntää ei näy. Aamulla hän,
kertoo Annikki,
otti ongen taskuhunsa,
väkärauan väskyhynsä
ja läksi ensi kertaa tänä kevännä melomaan tutuille luodoilleen, sillä
ukon mielestä piti särenkudun kohtapuoleen alkaa. Varmaan hän kokee
verkot samalla. Jos ukko nyt saisi kaloja, päättelevät nuoret miehet,
niin kyllä sitten kohta »talkapohjat» taas työnnetään vesille ja ukon
kutomalla »sulkkunuotalla» lähdetään vetelemään
vienoja vesiä,
lohiluotojen lomia,
synkkiä syväntehiä,
suuria selän napoja.
Lyhyet unet otettua lähdetään palolle, lampaat ja niitten paimen
otetaan mukaan. Viime kesänä jo oli kaski kaadettu, pari päivää sitten
pohjaistuuli kasken poltti,
koillinen kovin porotti,
poltti kaikki puut poroksi,
kypeniksi kyyätteli.
Tämä kaski oli täytynyt näin aikaiseen tehdä, sillä miesten
mielestä oli viereinen pelto kevätkauraksi liian pieni, siementä
kun oli. Naisväki määrätään kohta perille tultua pellolle turpeita
pienentelemään. Miehistä taas toiset menevät uutta paloa aitaamaan,
keskimäinen pojista alkaa kyntää eilen kesken jäänyttä sarkaa. Mutta
talon vanhin poika, joka isänsä jälkeen tulee perimään isännyyden
talossa, hankkiutuu kylvämään jo muokatulle pellolle nyt, kun ukko
niin kauvaksi aikaa oli kalalle jäänyt. Vakavana hän astuu askeleen
kerrallaan ja heittää oikealla kädellään kauroja vasemmalle ja
oikealle, vasen kannattaa tuohinauhalla olkapään ja selän ympäri
kiinnitettyä tuohikopsaa. Kylväessään hän lausuu:
minä kylvän kyyhättelen
luojan sormien lomitse;
käen kautta kaikkivallan
tälle maalle kasvavalle,
ahollen ylenevälle.
Sitten pyytää hän maan haltioita kasvattamaan hyvin viljaa. Lopuksi
kääntyen Ukon puoleen hän anoo:
iätä iästä pilvi,
nosta lonka luotehesta,
toiset lännestä lähetä,
etelästä ennättele,
vihmo vettä taivosesta,
mettä pilvistä pirota
orahille nouseville,
touoille tohiseville.