tuo orja alinomainen,
rahan pantu palkkalainen,
sillä hänellä on
paasi paksu jauhettava,
jauhot hienot seulottavat.
Ja liian sen saa hän tuntea:
paasi paksu, jauhot hienot,
jauhaja vähäväkinen.
Raskaat käsinkivet pyörivät hitaasti ympäri, yhä vain ympäri. Orja
vääntää voimiensa takaa, ja kuitenkin singahtaa tuon tuostakin
talonväen suusta moittiva sana hitaudesta. Apea mieli painuu vieläkin
apeammaksi. Siksipä talonväen huomaamatta, melkein orjan itsensäkin
huomaamatta luistaa hiljainen laulu huulilta:
monipa minulla onpi,
usia olettelevi
virkkaja vihaisen äänen,
äänen tuiman tuikuttaja;
ei ole minulla monta,
tieä en raukka yhtäkänä
suin sulin puhelijata,
kiukahalle käskijätä,
uunille uhittajata
tuppurista tultuani,
satehesta saatuani,
kylmästä kyhättyäni.
Turkin helma tuppurissa,
viitan helmat viehkurissa,
hallassa hamehen helmat.
(Kanteletar.)
Mutta kuuluupa tuvan toisesta nurkasta toivorikkaampi laulu. Eräs
miniöistä siellä lastaan kehdossa tuudittelee:
Tuuvin, tuuvin poikaani,
vaapotan vakaistani
tuikseni tuulisäällä,
varakseni vastasäällä.
Tuuli tuuti poioistani,
tuuti miestä poiastani,
kyntäjätä, kylväjätä,
varsan viejeä vaolle,
mustan ruunan mullokselle!
(K:tar.)
Äiti kumartuu katsomaan, joko unen verho alkaa peittää
kirkkaita silmiä. Ne vain lämpimästi hymyilevät
huomatessaan äidin. Äiti alkaa uuden laulun:
Tuuti lasta, tuuti pientä,
tuuti lasta nukkumahan!
Laulan lasta nukkumahan,
uuvutan unen rekehen;
käy unonen kätkemähän,
poik' unosen ottamahan,
kultaisehen korjahasi,
hopeaisehen rekehen!
Sitten saatua rekehen,
kopattua korjahasi
ajele tinaista tietä,
vaskitannerta tasaista;
vieös tuonne vienoistani,
kuletellos kullaistani
harjulle hopiavuoren,
kultavuoren kukkulalle,
hopiaisehen salohon,
kultaisehen koivikkohon,
kussa käet kullan kukkui,
lauleli hopialinnut.
(K:r.)
Jo huomaa äiti pienen luomen painuvan silmän suojaksi. Äidin sydämessä
värähtää. Hän alottaa hellävaroen kauneimman laulunsa:
Tuuti tuuti tummaistani,
tummaisessa tuutusessa,
tummaisella tuutijalla,
tuvan tummaisen sisässä...
(K:r.)
Ja laulaessaan unelmoi äiti poikansa tulevaisuudesta kullanhohtoisia
unelmoita. Sillä olihan äiti jo pojan syntymästä asti toivonut hänestä
laaullista laulajata,
kunnollista kukkujata,
kaunista karehtijata.