Suomelan palkkaväen asunto. Ympäri seiniä lavitsat. Perällä ovi,
oik. peränurkassa takka. Vas. sivustalla pöytä.
Orma istuu esiripun noustessa pirtissä yksinään, verkkoa kutoen.
Hetken päästä tulevat sisälle Jouto ja Kullervo, Suomelan
nuoremmat palkkarengit.
JOUTO. Aina vaan ahkeroi Orma, verkkolankoja vedellen. Kun ehkes
uupuisit kerta!
ORMA. Kenen verkko on vedessä, sen on kala kattilassa. Joutuu kai
Joudonkin suuhun.
JOUTO. Joutuis kyllä vähemmälläkin. Ei ole hoppu hyväksi. Suli' on
vielä orjan mieli.
ORMA. Vaikka lienet kuinka vapaa, et sinä leivättä elä, etkä työttä
taas saa leipää.
KULLERVO. Siin' on vasta orjan oppi! Aina vain ahertamassa -- vaikka
saisi vähemmällä! Vai oikeinko uskonet, Orma, ettei riitä Suomelassa
kakku ottajan kätehen? Kyll' on vanhoja varoja Karhun aitat
kallellansa. On vain osattava ottaa!
ORMA (kysyvästi katsoen). Ottaa. Mitä tuolla tarkoittanet?
KULLERVO. Tarkoitan mitä sanonkin.
JOUTO. Hullu paljon työtä tekee, elää viisas vähemmällä.
ORMA. Laiskan leipä ei leveä. Karvas on varkahan kakku, ei se maistu
miehen suussa.
KULLERVO. Oisko se varastamista, jos ma ottaisin osani Karhun viljoista
varoista?
JOUTO. Ne on meidän kätten työtä, meidän hikemme hedelmä.
ORMA. Olemme osamme saaneet. Rehellisesti on maksanut aina Karhu. On
ollut leipää ja vaatetta.
KULLERVO (pisteliään pilkallisesti). Vielä joskus viinaryyppy!
ORMA (ei ole huomaavinaan pilkkaa). Ryypyt hyvät Henkipäivin,
uljahammat Ukonvakoin, Kekrinä huikeat kestit. Niin on ollut, mitäs
siinä.
JOUTO (matkien ilkeästi). Mitäs siinä, mitäs siinä!
KULLERVO. Siin' on Orman oiva osa, yllinkyllinkin ukolle. Meille ei ne
murut riitä!
ORMA. Mihin tähtää mielen palo? Tarkoitatteko tosia?
JOUTO. Tosiapa tietystikin. Teemme tästä toisen ajan!
KULLERVO (viekastellen). Katsos, Orma, kun selitän. Muistat, kun
palattiin tuolta Vennään viime retkeltämme; pidettiin tuliaispidot?
ORMA. Tottakai sen kaiken muistan. Minähän ehätin eellä, kannoin
viestin Kalevan maahan.
KULLERVO. Muistat myöskin, kuinka Karhu piti pitkiä puheita?
JOUTO (väliin pistäen pirullisesti). Antoi almun orjillensa!
KULLERVO. Lupasi ottaa meidät myötä miesten neuvojen pitohon...
ORMA (keskeyttäen). Niin on ottanutkin Karhu. Karhu on sanansa
miesi. Olemmehan olleet, Jouto ja minä, meidän puolesta mukana
heimokokouksissa...
KULLERVO. Olette olleet -- kaunistuksina kaiketikin! Täss' onkin asian
ydin: Karhu kammoo vainolaista, pelkää sen perunsa vievän. Uskokaa, kun
sanon minä: pelosta otti Karhu meidät mukaan neuvonpitoon. Mairitella
tahtoo meitä. Kun saa päälle paha päivä, meidät hän ensiksi syöksee
surmaan niinkuin suden suuhun. Karhuss' on kettua myöskin.
ORMA. Tuota nyt en minä usko. Hyvin on eletty aina. Karhu heimon pää on
oiva. Aina itse eellimmäisnä, kun on turma vain tulossa.
JOUTO. Eellimmäisnä, kun on vankina Venäen!
KULLERVO. Tai kun juhlissa jumalten juo itse isomman maljan sekä suulla
suurentelee!
ORMA. Jo nyt haastatte jotakin. Tunnen Karhun: miesten miesi. Teill' on
päässä vain jotakin häyryä kyläisen häpän.
KULLERVO (merkitsevästi). Meill' on päässämme jotakin -- sen sinä
oikein osasit! Sun on pääsi tyhjää täynnä!
JOUTO. Ett' oikein kolina käypi!
KULLERVO (otsaansa naputtaen). Täällä on sellaiset tiedot, jotka kerran
jotain maksaa! (Yhä salaperäisemmässä sävyssä.) Kyläll' on kokous
pietty, meidän neuvot, joiss' ei Karhun kumppaneita. Katsos, meitä on
enempi!
ORMA. Mitä sillä tarkoittanet? Ei ole enempi meitä.
JOUTO. Meitä on -- ja täytyy olla!
KULLERVO. Ei tietenkään enempi, jollei kaikki mukaan liity. Jos on
poissa Ormat, Jormat, niin ei tietenkään enempi. On vain oltava
kaikkien --.
JOUTO (väliin). Joka miehen jotta naisen!
KULLERVO (jatkaen). -- on nyt oltava mukana! Koittais kerran uusi aika!
ORMA (yhä epäillen). Koittais -- koska, minkälainen?
JOUTO. Kohta, kohta! Mikset osaisi sinäkin olla pitkän pöydän päässä?
KULLERVO. Eikö kelpaisi sinulle itsellesi ne oluet, mitä nyt Karhulle
kannat? Osais ehkä oma suukin syödä säynähän mätiä, ei vain kiiskin
ruotoloita.
ORMA (ymmärtäen asian). En tiedä -- olen jo vanha.
KULLERVO. Anna kuitenkin apusi, tarvitaan nyt neuvot tässä.
ORMA. Jos ma arvannen asian, en puutu mokomaan minä. Ne on houkkain
neuvoloita. (Nousee lähteäkseen ulos.)
JOUTO (ilkeästi yhä). Onko kiire Karhun luokse -saattamaan salainen
sana?
KULLERVO (kuvastuen, uhaten). Jos vain ikinä menet, virkat puolen
kirjaintakin, niin et enempi kävele -- se muista!
ORMA. Ole tuossa löpsimättä! Kukin olkoon kuin osannee, mitä se minulle
kuuluu, (menee.)
KULLERVO (Joudolle). Luuletko, että hän virkkais jotakin, veisi
Karhulle sanoman?
JOUTO. Sit' en usko. Vaikk' on lörppä Orman kieli, uskalla ei
uhallakaan näitä Karhulle kertoa. Ja sitäpaitsi, kunhan miettii aikansa
miesi, niin kenties mukaankin saapi. Ormall' on taipuisa mieli, mut on
hidas järjenjuoksu. Sitä enemmän on vain meidän toimittava.
KULLERVO. Niin, nyt on aika otollinen. Karhu, Kovas, kaikki tyyni
luottavat nyt meihin varmaan. Kukaan ei aavista mitään. Nyt on osa
otettava, kaadettava Karhun valta! -- Kun tulee Ujunoff tänne, oisi
vähän voideltava!
JOUTO (naurahtaen). On se ovela miesi -- Ujunoff. Ymmärsi näin yhteen
liittää "orjat" Suomen ja Venäen.
KULLERVO. Näytämmepä miss' on "orjat". Saisit toimittaa Tuulikin
tuomaan tänne otraolvet Ujunoffille iloksi.
JOUTO. Kaikki, kaikki katsotahan, kunhan saapuvat kokohon. -- Hst! Joku
liikkuu ulkopuolia.
(Tähyävät ovea kohti. Ovi aukenee hiljaa, Käpsä, keski-ikäinen,
pienenläntä ja lipevä mies pistää varovaisesti päänsä sisään
oven raosta.)
KÄPSÄ. Onko aika otollinen? Oletteko yksin täällä?
JOUTO. Aivan yksin. Käy vain sisään, Käpsä-veikko!
KÄPSÄ. Terve veljet, terve veljet! Onko varma, ettei kuule seinät,
katot?
KULLERVO. Varma, varma! On kai salainen sana, tärkeäkin...?
KÄPSÄ (puolittain kuiskaten). Ylen tärkeä sanoma. Ujunoff on kohta
täällä. Tuossapaikassa! Sata miestä aseellista rientääpi hänen keralla.
JOUTO. Meidänkö miestä?
KÄPSÄ (matkasten). Meidän miestä! Meidän miehet on kotona. On myös sana
saatettu heille, että kaikki kokoontuvat täällä teidän pirtillänne. --
Mutta Ujunoffill' on omansa, Vennään veljet kerallansa.
JOUTO (iloiten). Saa tästä punaiset päivät, riemun päivät, remun
päivät! (Käsillään tehden liikkeen). Kellistetään kerran Karhu!,
KULLERVO. Painitahan otson paini!
KÄPSÄ. Hiljaa, hiljaa! Ettei kuule Karhun pennut. Haistaako jotakin
Karhu?
JOUTO. Ei niin hiiren pihausta. Karhu täysin meihin luottaa, meille
puhuu puuhistansa... ei hän mitänä tiedä.
KÄPSÄ. Kas se hyvä, oikein hyvä. (Kuiskaten.) Käski Ujunoff sanoa, ett'
ois oikein somasti, jos ois naiset nauratella saanut iltansa iloksi --
itse sekä toverit toiset. Ois kylältä käskettävä...
KULLERVO (naurahtaen). Vai jo naista naurattelis. Tuulikiss' ois tuulen
tyttö Ujunoffille iloksi...
JOUTO (närkästyen). Tuulikissa! Hänt' en anna. Tuuli mun on
mielitietty.
KULLERVO. Älä turhia turise! Täss' ei auta! Asiaa avittaa tulee. Ja
kenpä sen sinulle sanoi, ettei Tuulikki tutustu mielellänsä Vennään
mieheen. Vieras maistuu makeemmalta.
JOUTO (vähän alistuvasti). Ehkä löytyypi muitakin. Katsotahan,
koitetahan...
KÄPSÄ. Mie vielä kylälle pyörrän... tuon muutaman tullessani
häilähtelevän hamosen. Terve vaan näkemiin, veljet. (Menee.)
JOUTO. Juokse, juokse! Väleen joudu myös takaisin!
KÄPSÄ (ovessa). Tuossa paikass' oon takaisin.
KULLERVO. Käy, Jouto, Tuulikki etsi, salaa ottakaa oluet, tuokaa tänne
tullessanne. Minä sill'aikaa penkit laitan miesten istumatiloiksi.