Kalevalan eli Suomelan vanha valtapirtti. Takka oikealla. Pitkä
valtapöytä perällä. Vas. seinällä hyllyjä. (Sisäänkäynti vas.)
Aamupuhde. Ripsa, Marva ja Tuulikki puuhailevat aamuaskareissaan,
Ripsa takan luona, Marva ja Tuulikki värttinöineen. Päre pihdissä,
toinen takan luona palaa.
RIPSA (tähystäen ulos). Taas kohta valkenee päivä, odotuksen ja ikävän
uusi päivä. Ken niiden luvun enää muistaa. Koska palannevat Kalevan
pojat, urhot kohen kotia saavat? Pitkä on matka maan rajalle, Vennään
vainolainen viekas.
TUULIKKI. Niin on minulla mieli kuin jo pian palaisivat. Saatais tuimat
tulotanssit!
MARVA. Tuuli on Tuulikin mieli. -- Vaikka näin minäkin unen, aivan
ennen heräämistä. Mut' en tiedä...
RIPSA. Hyväkö oli se uni, vaiko viesti pahan peikon?
MARVA. En tiedä hyväksikö vai pahaksi. Aamun kaiken olen arvioinut.
Mutta tällainen oli uni: Vanha Karhu, Kalevan päämies, kotia palasi.
Kansa juhlien vastaanotti. Mutta pian muuttui juhlakulkue
vainajansaatoksi, vanhaa Karhua kalmistoon vietiin. Kaksi orhia heimon
päämiestä veti, toinen valkoinen, toinen musta orhi. Minä sintsistä
tähysin, kun saattue ohi kulki. Ja juuri tällä kohdalla orhit
riivaantuivat. Ajomies kiivaasti kehoitti, mutta eivät askelta
eteenpäin astuneet enää. Pystyyn karkasivat, musta orit valkean
kurkkuun sai hampaansa, veri hangelle roiskahti, ja niin nujertui
valkea orit. Tällaisen näin unen, sit' olen aamun aprikoinut.
TUULIKKI. Marva aina vain ikäviä unia näkee.
RIPSA (vakaasti miettien). Valkonen orit veriinsä nujertui. Se ei
hyväksi uni.
TUULIKKI. Toki ensin juhlat saatiin, ilon juhlat.
MARVA. Ei se ollut pitkä ilo.
RIPSA. Ilon juhlat -- surun juhlat. -- Toki työt on toimittava, vaikkei
miehiä talossa, urhot kaikki sotatiellä. Käy, Marva, hevonen suori,
sitten katso lehmikarja. Kohta käymme lypsämähän. -- Tuulikki, sinä tuo
puita.
(Marva ja Tuulikki menevät).
RIPSA (uutta pärettä pihtiin asetellen.) Palanneeko vanha Karhu enää
koskaan retkiltänsä, vaiko joutuu vaipumahan Vennään aavoille aroille.
Näenkö näillä silmilläni?
(Ulkoa kuuluu kopinaa.)
ORMA (vanhahko, hyvänlaatuisen näköinen palkkarenki. Tulee reippaasti,
mutta hengästyneenä.) Terve sulle Ripsa muori! Tuon suuret sanomat
sulle... minä edellä ehätin...
RIPSA (uteliaana kuulemaan.) Terve tervehyttäjälle! Kiitos olkoon
Kaikkivallan, viel' ett' elossa palajat. Entä toiset meidän miehet?
ORMA. Voittajina saapuvat pian! Kalevan miesten kalpa lyönyt on komean
iskun. Pois on maasta vainolainen, tuolle puolen Rajajoen ajettu
katalat pitkäparrat. Voittajina palaavat Suomen urhot.
RIPSA (epäröivästi kysyen.) Karhua vain ette nähneet, heimon päämiestä?
Ette myös Heljä-tytärtäni?
ORMA. Elossa ovat. Vuotahan, kun kaiken kerron. Viekas vainolainen,
joka Saimaantaustan käräjäpaikalle Karhun oli kutsunut muka suureen
sovintohon, neuvon pitohon hyvähän, kavalan taas tempun teki. Kun oli
sovinnot juotu, Karhu Heljän kanssa jo kohden kotia matkasi, silloin
vainolaisen salajoukot kavalasti kiersivät heidät, metsäisellä
taipaleella miestä kuusikymmentä kuin tuulesta syöksähti, orhin
kiiltokarvan paikalle kaatoivat, jo heiluivat tapparat päänmenoksi
heimon urhon sekä kuulun Heljä-kukan. Mutta uljaasti iski Karhu.
Säilällänsä hirmuisella listi päitä Vennään miesten niinkuin naurihin
napoja. Toistakymmentä makasi jo miestä hangella, punersi punainen
leppä miesten taistotanterella. Silloin huomasi Karhu kolmen paksun
partamiehen metsään raastavan Heljä-neitoa...
RIPSA (keskeyttäen). Tytärtäni tuiretuista. Voi mun kulta kuopustani!
ORMA. Maltahan, kun kaiken kerron. Niin, Heljä-neitoa metsään
raastoivat. Karhu hankeen perässä karkasi. Siinä kangin kamppasivat,
kompastui kumoon Karhu, ja kymmenin miehin vainolaiset hänet köysihin
sitoivat, niin myös sitoivat Heljän. Ja saatuaan näin arvosaaliin,
vainolainen heidät aikoi kotimaahansa raahata, suuret lunnaat vaatia
tai uudelleen Kalevan kansan kimppuun hyökätä, jollei se päämiestään
lunastaisi. Mutta, kuten muistat, Ripsa-muori, saivat tiedon tästä heti
heimon urhot, nousi koko Kalevan kansa, siinä vanhat, siinä nuoret,
palkkamiehet ja isännät, nousi kuin jumalten myrsky, hiihti jälkeen
vainolaisen, joka jo oman pääjoukkonsa yhteyteen oli saaliineen
ehtinyt. Tällä puolen Rajajoen vainolaisen joukot tavattiin ja syntyi
siinä tulinen taisto, jossa ei paljon maksanut miehen henki. Karhu,
kuullen huudot Kalevan miesten, arvaten avun tullehen, kaatoi maahan
vahtimiehet, survoi pirtin lautsan alle, Heljän koppoi kainalohon,
raivas tien omainsa luokse, niinkuin pitkäisen salama. Raikui silloin
riemuhuuto kautta Kalevan rivien: 'Taas on Karhu tappelussa, päämies
heimonsa edessä; horna vieköön vainolaisen!' -- Se oli isku Karhun
isku.
RIPSA (innostuen). Niin -- ja sitten?
ORMA. Kauhu voitti vainolaisen! Ken siihen kykeni vielä, se nyt pakohon
pötki, heitti keihäät ja tapparat. Juoksivat kuin lammaslauma. --
Paljon siinä miestä meni, harvat pääsi karkuteille.
RIPSA. Ja siihen päättyi retki oiva?
ORMA. Ei vielä siihen varsin. Me vainolaista rajan taakse seurasimme,
siellä lyötiin viime iskut. -- Nyt ovat paluulla joukot. Minä eellä
vain ehätin.
RIPSA. Tulevat myös Heljä, Karhu?
ORMA. Tulevat kuin heimon kullat! Karhu kaiken joukon eellä, Heljä
saatossa urosten.
RIPSA. Kiitos Luojan kaikkivallan! Sulaa jo sydänsuruni.
ORMA. Nyt ei aika surun aika. Niin sanoikin Karhu, kun minut edellä
laittoi, näin sanoi: "Mene, Orma, saata sana Suomelahan, ett' on aika
nyt varata Suomen suurta heimojuhlaa, Kalevalan riemujuhlaa; koko kansa
juhlimahan!" -- Tämän laittoi hän sanoman. Minä en malttanut olla... jo
tullessani tienvarsille sanoja heitin, valmistautumaan kehoitin, käskin
kohta koolle tulla.
TUULIKKI (on tullut puusylystä tuoden). Kas kummaa, kun vanha huuhkain
ensimäisenä on kotiin päässyt. Tokko kaukana kävitkään, palannut liet
puolitiestä?
ORMA. Ei väsy kesken Orman jalka, silloin kun on kunnon viesti.
RIPSA. Suuren toi sanoman Orma. Kohta palaa heimon parhaat, vaeltavat
valtaurhot, saapuu kauniina Kaleva, voittajina meidän miehet.
ORMA. Saapuu Karhu, saapuu Heljä.
RIPSA. Tulee kuin kevähän riemu keväthankien keralla.
TUULIKKI. Onko Jouto joukossanne, vaiko uupui uhkamieli?
ORMA (kiusoitellen). Kas, kas! Onpa tulossa Tuulikille tuutija ihalan
illan. Toki taisi nauratella Jouto Vienankin venakot... verevät on
immet siellä!
TUULIKKI (niskojaan heittäen). Joutaa kyllä Joutoloille!
RIPSA. Nyt ei turhia toria. Orma saattakoon sanoman kylän kaiken
kuultavaksi, mihin et poikennut vielä. Kutsu koolle juhlakansa!
ORMA (lähtien). Väleen vierii ilon viesti! Saapuu kohta koko kylä.
RIPSA. Sinä, Tuulikki, siivoa somaksi sorea pirtti, ensin lattia
lakaise! Sitten kaikki koristetaan juhlataljoin ja tavaroin. Ota aitan
orsiloilta! -- Taikkapa mie Marvan kanssa valitsen parahat taljat
(lähdössä, mennessään:) Liiku kuin olisit lintu! (menee).
TUULIKKI (ilosta hypähdellen). Saadaan suuret tulotanssit! Joudu,
joudu, Jouto-kulta! (Ryhtyy pirtin siivoamiseen ja hyräillen laulaa):
Ankea on aikani ja ihalat on illat,
kun on yksin ystävinä taivon tähtisillat,
poissa, poissa surmateillä kulta.
Ei ne nouse kirkkahina aamun kultakoitot,
kaiu konsa vastahan ei illan ilosoitot,
kun on poissa surmateillä kulta.
Joudu, joudu, Joutoni, jo joudu kullan luoksi,
monet yöt oon itkenyt mä lemmen leinon vuoksi,
kun oot ollut surmateillä, kulta.
(Ripsa ja Marva tulevat taljoja tuoden).
RIPSA (kuullen laulun lopun). Älä nyt enempi itke, kohta joutuu jo
Joutosi!
MARVA. Nyt ei aika lirkutusten... saatpa illalla iloita.
(Ripsa ja Marva ryhtyvät taljoja asettelemaan).
RIPSA (kiirehtien Tuulikkia). Riennä, riennä, Tuulitytti! Pianpa saat
parahan palkan!
TUULIKKI. Otanko oksia seinille?
RIPSA. Ota, ota!
MARVA. Seinille ja lattialle!
(Tuulikki noutaa ulkoa oksia, joilla koristaa seinät ja lattiat.
Marva ja Ripsa saavat taljat asetelluiksi valtapöydän taakse.)
RIPSA. Ja nyt haarikat täyteen olutta, tummanpunaista, vanhaa olutta.
Ottakaa kolme haarikkata, yksi kumpaankin päähän, kolmas keskelle
pöytää.
TUULIKKI (ottaen hyllyltä haarikat.) Noin hohtavat haarikatkin
puhtauttaan!
MARVA. Oma kehu huono kehu.
RIPSA. Haarikat ovat Tuulikin pesemät, kiittävät ne kilvan häntä. Hyvin
keitit katajaiset, Tuulikki.
ORMA (tulee ulkoa). Ohoh kengän ketteryyttä -- jo on sillat
siistittynä!
RIPSA. Pian menit, välemmin tulit. Joko saatoit nyt sanoman?
ORMA. Loitolla jo vierii viesti, kiitää kuin keväinen kulo. Nuoremmat
ja norjat jalat sitä ovat eelleen ehätelleet, kun sen jo tullessani
liikkeelle laskin. Kyläss' on kylläinen riemu. Juhlavaatteita valitaan.
Koht' on täällä kaikki kansa.
RIPSA. Käykää nyt, Marva ja Tuulikki, tekin ylle juhlaliinat, ennenkuin
ehtii kylän kansa täyttää talon ja tanhuat.
(Marva ja Tuulikki menevät.)
TUULIKKI (mennessään.) Parasta nyt katsotahan.
RIPSA. Laita tulta takkaan, Orma, jotta saavat lämmitellä, jos on
pakkanen puraissut.
ORMA. Tuimasti tulevat urhot. Ei pysty pakkasen poika partaan rientävän
urohon. Toki takka on iloksi, terveheksi lieden loiste. (Käy
sytyttelemään takkaan tulta.)
RIPSA. Pirtin lämmin läikähyttää tutuksi tulijan mielen. (Siirtyen
lähemmäksi Ormaa.) Kysyn vielä yhtä sulta.
ORMA. Kysy, ehtoisa emäntä, minä vaikka kahteen vastaan.
RIPSA. Kuinka on laita kullanmurun? Onko terve Heljä-tytti?
ORMA. Terve ja iloinen tyttö. Häll' on suuret saattajansa. (Viimeinen
lause vähän salakähmäisesti.)
RIPSA (uteliaasti). Mitkä saattajat? Sanohan! Liian on hentoinen Heljä.
ORMA. Neito kuin keväinen virpi, kaunistunut, kasvanutkin.
RIPSA, Sanoit saattajat olevan. Ken on kullan kumppalina?
ORMA. Karhun saatossa samoaa Kovas aina eellimmäisnä. Karhu ei
karsaasti katso... Kovas on sankari komea...
RIPSA. Lienee miesi mieleltänsä. -- Viel' on aika aateliani. (Poistuu,
kuitenkin ilmeisesti hyvillä mielin.)
ORMA (yhä takan luona). Syty, kirkas nyt kipinä, lehahda iloinen
liekki; kohta lautsat laulahtavat, riemu pirtissä remuaa.
TUULIKKI (tulee juhlavaatteissaan). Olenko nyt sorja, Orma?
ORMA (tarkastellen). Ylen oot ihana, Tuuli. Niinkuin nuori niittyvilla!
RIPSA (palaa juhlamyssyssään. Lisää edelliseen leikillisesti). Niinkuin
kesän kellokukka taikka valkolumpeen varsi.
TUULIKKI (riemuissaan). Niin on mielikin minulla, niinkuin kesäyön
kajastus!
RIPSA. Korea on koivun varsi tohistessa toukotuulen, neidon aatos
aurinkoa mailla mielun mittumaarin.
MARVA (tulee kiireesti). Jo tulevi kylän kansa! Kaikki tanhuat nauravi
naurullista astujaansa, aitovieret visertävi riemullista rientäjäänsä.
TUULIKKI (iloissaan) Saadaanpa satainen juhla!
(Pirtin ovi avataan, kylän kansaa, nuoria neitoja ja joitakuita
miehiä, etupäässä vanhoja, tulvahtaa iloisesti sisään.)
JOKU JOUKOSTA. Terve, reipas Ripsa-muori, meidän ehtoisa emäntä!
RIPSA. Terve tervehyttäjälle! Hyvä kun jouduitte välehen.
JOUKOSTA. Saimme me iloisen sanan.
RIPSA. Hyvän viestin kiidätti Orma. Palaavat voittajina Suomen sulhot,
kauas on karkoitettu vihovainolainen, vapaana taas Karhukin kohen kotia
rientää. Pian on meillä tulojuhlat. Käykää vaan taloksi kaikki, kuin
kotona konsananne!
JOUKOSTA (nuori naisääni). Soreat on Suomen sulhot.
VANHEMPI MIESÄÄNI. Kirkas kalpa on Kalevan. Kun se läikkää, niin se
leikkaa.
(Asettuvat pirttiin.)
JOUKOSTA (miesääni). Äsken et ehtinyt, Orma, kerrohan nyt kuulumiset.
Joko kaukana samosit?
ORMA. Veikko, kaukana kovinkin! Miesmuistiin ei ole Kalevan kansa
niillä tienoilla samonnut. Tuolla puolen Rajajoen miteltiin nyt
miekanterät. Kylät poroksi, miehet tasaksi tanterehen! Minäkin, mitätön
miesi, kymmenet kellistin parrat!
JOUKOSTA (toinen mies leikkisästi). Ettet liene kellistänyt Vennään
veikeitä hameita!
ORMA. Katinkutti, koiransilmä! Totta kaikki, minkä kerron.
TUULIKKI (joka on ovella yhtämittaa käynyt tähyämässä.) Jo tulevat, jo
tulevat! Järven jäälle juuri metsästä laskevat. Katsokaa, kuinka
kiiltää päivässä peitsein käret!
(Katselevat.)
ÄÄNIÄ JOUKOSTA. -- Jo saapuvat Suomen sulhot, kuulut Kalevan urohot!
-- Reippaasti sujuvi sukset!
-- Karhu itse eellimmäisnä!
-- Ken on Karhun kinterillä, varmaan heleä Heljä-neito...
ORMA. Niin on, heleä Heljä-neito. (Kuiskaten:). Kovas kuulun
kumppalina. Näen sen näillä silmilläni!
ÄÄNIÄ. Vai on Kovas... kova miesi.
RIPSA. Hst! Kuuluu jo tulijain laulu, kaunis kaikuu miesten virsi.
(Kaikki kuuntelevat. Ensin kauempaa, sitten lähempää kaikuu
Kalevan miesten laulu):
Kotitanhuat, hei, terve Kalevan maa,
terve, Suomi, sa kallis ja suuri,
ies vierahan ei sua painaa saa,
sua suojaa rintaimme muuri!
Monet nähnyt sa oot vihan, vainojen tiet,
olet kestänyt uljaana aina,
Koti kallehin, onnekas kerrankin liet,
pyhä vapaus jumalten laina.
Kotitanhuat, hei, terve, Kalevan maa,
terve, terve, Suomi nyt suuri,
tätä maata ei konsana vieras saa,
sen on suojana rintaimme muuri!
KARHUN ÄÄNI ULKOA: Terve mäki, terve metsä, terve kotikummun kuusi,
terve tanhuat tuttavat, tervepä kotoinen pirtti!
ÄÄNI ULKOA. Tervepä kotoinen tienoo, terve!
Tervetuliaislaulu (sisällä olijat):
Tervetultua, urohot,
Suvantolan suuret sulhot,
terve miekan mittelöistä,
kaunihista kalvantöistä!
Kovin oli iltamme ikävät,
päivät pää on kallellansa,
yöhyt yksin itkeämme,
aamun nousut ankeaiset,
kun oli kullat kulkemassa,
viljon veljet vieremässä,
surman suussa Suomen sulhot,
vaaran tiellä maan valiot.
Toitte te ikuisen riemun
kohen kotia saaessanne,
olallanne onnen kehrä,
päällänne jumalan päivä.
Ilo kaikuu Kalevalassa,
riemu pirtissä remuaa,
teille laulaa lautsat kaikki,
uunin sirkatkin sirittää.
Terve, urohot, tultuanne,
Kalevalat käytyänne,
Suomen surut surtuanne,
terve, terve, tultuanne!
(Laulun loppupuolella tulevat Kalevan urhot pirtin puolelle.
Tervehditään. Heljä rientää äitinsä luo joka hellästi painaa hänet
syliinsä.)
RIPSA (ottaen sitten haarikan ja tarjoten sen Karhulle.) Juokosi
jumalten malja, tulomalja, onnenmalja, malja kaunihin Kalevan.
KARHU (ottaen haarikan). Juon ma Suomen suuren maljan, vapauden
valtamaljan!
KAIKKI. Kalevalan kantamalja, malja valon, vapauden!
KARHU. Jota ei ikinä viedä!