Suontaan vanha isäntä on saita ja laiha ja saituuttaan kai hän onkin
laiha. Hänen silmänsä ovat pienet ja tihruiset ja hänen äänensä kuin
kitisevän saranan. Housujenkin takamustat hänellä aina riippuvat
velttoina ja puku hänellä useimmiten on alapuolella keskinkertaista
olevaa laatua, mutta silti hän tietää arvonsa ja tahtoo, että muutkin
sen tietävät.
Mutta kun hän nyt harmajana syystalven päivänä ajelee poikansa
kanssa kotiin Saaresta, on hän kuin puulla päähän lyöty eikä hänen
ihmettelynsä löydä rajoja. Hän on odottanut pieniä kestejä, hymyileviä
naamatauluja ja sen sellaista, mutta näin nyt on käynyt: Saaren Juhani
on omissa puuhissaan eikä tule näkyviin ollenkaan ja morsian vastaa
juuri ja juuri sen verran, mikä on välttämätöntä. Ainoa, joka näyttää
tyytyväiseltä ja onnelliselta, on emäntä, mutta sekin on kai — kuka
tietää — koko loppuiäkseen sänkyyn tuomittu.
Ei ota Suontaan isäntä tätä käsittääkseen. Hyvä, että tuli vaan asia
myönteiseen suuntaan toimitetuksi.
"Ei näytty paljon merkitsevän", vikisee hän pojalleen. "Anna, jos
olisi pitäjässä parempia ollut, niin ei muuta kuin ajele koreasti vain
kotiisi, ajele pois!"
Poika ei nähtävästi kuuntele isänsä puhetta, murahtaa vain jotakin
epäselvää niinkuin kohteliaisuudesta tai velvollisuudentunnosta.
"Minä jo mennessämme ajattelin", jatkaa äijä, "että puhun nyt koko
asian valmiiksi loppuun asti..."
"No, tulihan se puhutuksi", tokaisee poika väliin.
"Tuli niinkuin tuli. Mutta minä ajattelin puhua niin, että sinä olisit
päässyt Saareen kotivävyksi. Meillä kun on jo sellainen entuudestaan ja
Saarikin alkaa jo tulla vanhaksi ja tarvitsee hyvinkin apulaisen..."
Pojan äänessä soi hieno iva, kun hän vastaa:
"Vai olitte te ajatellut niin pitkälle."
"Niinpä. Mutta menepä siinä juttelemaan, kun Saaren Juhani ei pidä sen
vertaa arvossa, että tulisi näkyvillekään."
"Ajatteli kai", sanoo poika samaan tapaan kuin äsken, "että kahden
kauppa, kolmannen korvapuusti."
Suontaan ukko ei pitkään aikaan vastannut mitään. Hänestä oli koko
kohtelu Saaressa ollut ällistyttävää, tuskinpa, että juuri ja juuri
vastata viitsittiin. Paitsi emäntä tietenkin, mutta sehän olikin aina
ollut sellainen pitkälle ajatteleva ihminen. Mietteissään hän sivaltaa
hevosta nopeampaan juoksuun rosoisella ja jäätyneellä, lumen hyvin
vähän peittämällä tiellä.
Mutta isän puheet olivat saaneet pojan ajatukset käyntiin. Ne olivat
uinuneet onnessaan viime tunnit, nyt ne heräsivät.
"Asia on niin", virkahti hän, "että jokainen nai itselleen. Kun minä
menen naimisiin, niin otan vaimon itselleni enkä teille. Onko selvä?"
Ukko hellittää ohjaksia ja luo pienillä tihruisilla silmillään häneen
kysyvän katseen: Mikä siihen nyt meni?
"Jos miniä on teille mieleinen", jatkoi poika, "niin sehän on sitä
parempi asia. Mutta ellei sattuisi olemaan, niin sitä ei voitaisi
auttaa."
"Häh! Mihin sinä oikein tähtäät? Kuka sen on sanonut, ettei Saaren
Helmi olisi meille mieleinen."
"Siitähän juuri onkin kysymys ja minähän jo sanoin, että sitä parempi.
Mutta mitä te siihen sitten sekoitatte kotivävyyttä ja sen sellaista!"
"No mutta saa kai sitä katsoa eteenpäin asioita."
"Saa kai, mutta minä katson nyt itse omat asiani."
"Katsot, mitä katsot", murahti ukko puoleksi itsekseen. "Nulikka olet
niin ikäsi kuin järkesikin puolesta."
Poika kuuli kaiken, muttei ollut kuulevinaan, jatkoi vain kuin muina
miehinä:
"Ellemme me Helmin kanssa mahdu Suontaahan, niin en minä rupea liioin
tunkeilemaan Saareen. Ettäs sen jo valmiiksi tiedätte! Ellei kaksi
tervettä, rakastavaista ihmistä, jotka osaavat tehdä työtä, elä missä
maailman kolkassa tahansa, niin sepä sitten on ihme."
Tämä on Suontaan vanhalle, kitsaalle äijälle aivan uutta oppia eikä
hän voi käsittää, mistä hänen poikansa on saanut sellaista päähänsä.
Varmuuden vuoksi hän ohimennen kysäisee:
"Sinä meinaat, että olisit ottanut Helmin, vaikka se olisi ollut tyhjä
kuin... kuin ravistunut saavi?"
"Niin."
95
Silloin vanha, laiha Suontaa tulee siihen johtopäätökseen, että tämä
nyt sitten on sitä rakkautta. Ja hyvä on, että se osui Saaren Helmiin.
Miettiväinen hän on, kun hän kääntää hevosen taloon vievälle tielle.