Yöllinen retki.
Tohtori ja Minna olivat tapansa mukaan menneet aikaisin nukkumaan.
Pojat hommailivat ja viimeistelivät valmistuksiaan.
Esko ripusti täyteen sullotun repun selkäänsä ja Simo täytti taskunsa
tavaroilla.
Jaloissa heillä oli pehmeät voimistelukengät, ja vaatetakki oli
vaihdettu kudottuun paitaan.
Sitten Esko hiipi keittiöön ja houkutteli Järtekryynin mukaansa.
Kello oli kymmenen, kun pojat hiipivät ulos. He eivät uskaltaneet
lähteä myöhemmin, sillä silloin poliisi epäili jokaista poikaa, joka
vetelehti kadulla. Järtekryyni, joka oli usein ennenkin ollut poikien
retkillä, juoksi jäljessä.
-- Minä valmistin hurjan hyvät naamarit vanhojen vihkojen vahakansista.
Pussi on täynnä tarvekaluja ja pari Arsène Lupin-kirjaa. Niistä voi
oppia suoriutumaan vaarallisissa paikoissa. Mitä sinulla on mukanasi?
kysyi Esko.
-- Voileipiä, jos täytyisi väijyä tuntikausia, magnesium-lankaa, joka
palaa kirkkaalla valolla, viismarkkanen ovenvartijan lahjomista varten,
lankakerä ja ruusumarjojen haivenia.
-- Mitä sinä niillä teet?
-- Niitä voi kaataa rosvojen paidankauluksesta pitkin selkää. Ne
kutittavat vietävästi.
Pojat saapuivatkin jo Nikolainkirkon portaitten alapäähän.
He laskivat viisitoista porrasta ylöspäin ja alkoivat tutkia ja
nakuttaa joka kiveä. Tarkastettuaan koko pitkän portaan moneen kertaan,
he laskivat taas 15 porrasta ylhäältä päin ja tekivät tälle samoin.
-- Me ollaan väärällä kirkolla, sanoi Esko kärsimättömänä.
-- Hei Esko, me unohdimme tämän puolen, sanoi Simo, joka oli kiivennyt
viimeiselle portaalle ja näytti Unioninkadun puoleista ylöskäytävää.
Tulos oli yhtä huono viidennestätoista portaasta ylhäältäpäin. Mutta
alhaalta laskettuna antoi kivi, joka oli eniten vasemmalla, omituisen
onton äänen Eskon hakatessa sitä vasaralla.
Tutkimusta vaikeutti se, että täytyi aina varoa ohikulkevia, etenkin
poliiseja, jotka aina välillä kulkivat Unioninkadulla.
-- Kun Esko oli naputellut koko kiveä, kuului vihdoin selvä metallin
kilajava ääni alareunan kohdalta, vaikka koko pinta oli kivennäköinen.
Hän työnsi koko voimallaan vasaran vartta siihen paikkaan. Noin omenan
suuruinen pala kivestä painui sisään ja kiven ylälaatta kääntyi ylös
seuraavaa porrasta vastaan.
Pojat vapisivat jännityksestä, kun Esko suuntasi sähkölampun valon
aukkoa kohti.
Ennenkuin pojat ehtivät päättää, mitä he tekisivät, hyppäsi Järtekryyni
aukosta sisään.
Simo ei epäröinyt, vaan työntäysi kapeasta kolosta kissan jälkeen ja
huusi:
-- Tule mukaan, Esko. Täällä on portaat. Minä valaisen tietä.
Esko seurasi perässä ja työnsi kiven ulkonevaa osaa entiseen
paikkaansa. Kiven ylälaatta läiskähti kiinni, ja aukko oli suljettu.
-- Saa nähdä, suoriutuuko täältä hengissä, sanoi Esko ja alkoi kiivetä
alaspäin.
Sisällä oli verrattain tilava holvi, joka vietti hiukan alaspäin.
Jonkun hetken kuluttua tuli muurattu seinä eteen.
Esko tutki seiniä nakuttaen vasarallaan ja Simo polki maata ja valaisi
kattoa, mutta pienintäkään aukkoa ei näkynyt.
-- Tämä holvi on tutkittava perinpohjin, sanoi Esko ja kaivoi kynttilän
repustaan.
Keskellä holvia oli kivi- ja soraröykkiö. Kynttilä sytytettiin ja
pönkitettiin sinne palamaan.
Sitten pojat alkoivat nakutella ja tutkia joka paikkaa seinässä
Järtekryynin kävellessä kintereillä.
-- Tässä on ainakin rappausta eikä pelkkää kiveä, sanoi Simo ja hakkasi
vasaralla meisseliä, jonka hän tunki muuriin.
Esko tuli avuksi vasaroineen. Muurista lohkesi isoja paloja, kunnes se
puhkesi ja aukosta tuli kostea ilman löyhkä.
Pojat suurensivat aukkoa, kunnes sitä ympäröivät vain vahvat
kivimöhkäleet.
-- Tästä ei mahdu kissakaan, sanoi Simo valaisten sähkölampulla aukkoa.
-- Siitähän jatkuu pitkä kaitainen torvi, kukaties kuinka pitkälle,
sanoi Esko ja tirkisti sisään.
-- Kelkkari sentään! Torven kautta kuuluu epäselviä ääniä. -- Hei,
halloo, hei, hei, Suomi! huusi Simo aukkoon ja kuunteli henkeä pitäen.
Heikkoa ääntä kaikui vastaan, mutta sanoja oli mahdoton erottaa.
Silloin Järtekryyni hyppäsi aukolle ja alkoi tunkeutua sisään. Simo sai
kiinni sen takajaloista ja veti takaisin ja sanoi:
-- Näkyypä kissa sentään mahtuvan. Lähetetään se sinne ja pannaan kirje
kaulaan. Ehkä sieltä tulee vastaus.
-- Se on eri hyvä ehdotus. Onneksi ei Minna ole täällä, silloin ei
Järtekryyni pääsisi seikkailemaan.
Kiviröykkiöllä kynttilän valossa kirjoitti Esko:
"Onnettomat uhrit.
Apu on lähellä, mutta aukko on liian ahdas. Mitä tietä teidät vietiin?
Kuinka monta siellä on? Ajakaa kissa vastauksen kanssa takaisin.