Muutamat väärät taiteen opettajat alentavat ja pahentavat oppilaittensa
aistia kohdistamalla heidän huomiotansa siihen, mitä he aivan väärin
kutsuvat luonnollisuudeksi, vaikkei se ole muuta kuin jokapäiväisyyttä;
he eivät ymmärrä sitä taiteen kauneutta, jota Rafael niin oikein kuvaa
sanoilla "_kauneuden aate maalarin sielussa_"; eivät ymmärrä, että
kaikessa taiteessa, olkoon sen plastillinen ilmaisu sanoissa,
marmorissa, väreissä tai äänessä, luonnon orjamainen matkiminen kuuluu
taiteen päivätyöläisille ja vasta-alkajille.
Sama on siveellisyyden laita. Maailmanihmiset halventavat ja alentavat
jalompien luonteitten rohkeata innostusta kääntämällä kaiken ylevän ja
rehellisen joksikin halpamaiseksi ja arvottomaksi. Muuan suuri
saksalainen runoilija on hyvin selittänyt erotuksen varovaisuuden ja
suuremman viisauden välillä. Viisaudessa on sellaista rohkeata uhmaa,
jota pelkuruus ei suvaitse:
"Heikkosilmäinen näkee vain väistyvän rannan
Eikä sitä maata, minne pursi rohkeasti rientää."
Kuitenkin tervejärkisten ja maailmallisten ihmisten ajatuksenjuoksussa
on usein heidän omalta kannaltaan eittämätön johdonmukaisuus. Sinulla
täytyy olla luja tunne eli usko kaikkeen epäitsekkääseen ja
jumalalliseen -- olkoon se uskonnon tai taiteen alalla, maineessa tai
rakkaudessa -- muuten "terve järki" viisasteluillaan tekee aiotun
uhrautumisen tyhjäksi ja muuttaa väärillä johtopäätöksillään
jumalallisen voiman kauppatavaraksi.
Jokainen todellinen taidearvostelija -- Aristoteleesta ja Pliniuksesta
Reynoldsiin ja Fuselliin -- on koettanut opettaa maalareille, ettei
luontoa ole kopioitava vaan _kohotettava_; että taiteen suurin
tarkotusperä on mitä ylevimmissä muodoissa esittää ihmiskunnan
lakkaamatonta pyrkimystä Jumaluutta kohti. Totuutta on Hamletissa,
Makbetissa ja hänen noidissaan, Desdemoniassa, Prosperossa ja
Kalibanissa; totuutta on Rafaelin maalauksissa, Apollon patsaassa,
Antinouksessa ja Laokoonissa. Mutta sanojen ja kuvien ja patsaiden
mallit eivät ole joka kaupungin kaduilla tavattavissa. Kaikki ne,
Rafaelin sanoilla lausuen, ovat aatteen luomuksia taiteilijan päässä.
Eikä aate ole synnynnäinen vaan on lähtenyt ahkerasta tutkimuksesta.
Mutta se tutkimus on tarkottanut aatteen nostamista jokapäiväisyyden
maaperästä kauneuteen ja kunniaan.
Ihan arkipäiväinen malli tarjoo erinomaisia sysäyksiä sille, joka jo
sisässään tuntee aatteen, mutta lihaan ja vereen puettu Venus kävisi
alhaiseksi, jos häntä kuvaisi taiteilija, jolla ei ole aatetta
sielussaan.
Kun Guidolta kysyttiin, mistä hän sai tauluihinsa malleja, lähetti hän
noutamaan tavallisen tarjoilijan ja piirsi hänen mukaansa mitä
ihanimman miehenpään. Se muistutti tuota miestä, mutta oli samalla
sankarin kuva. Se oli tosi, mutta ei asiallinen. Monen kriitikon
mielestä se ei ollut "luonnonmukainen." Taiteessa kysytään
ihannoimista, jota ei käsitä mikä yleisö tahansa. Korkea taide on näet
lahja, joka ei tule itsestään.
Mutta tahdon palata vertaukseeni. Tämä sama perusaate on siveellisen
käytöksen suhteen vielä vähemmän ymmärretty. Maailmallisen
ymmärtäväisyyden neuvo pelottaa yhtä paljon antautumasta hyveen
vaaroihin kuin paheen rangaistuksiin; mutta käytöksessä, niinkuin
taiteessakin, löytyy suuruuden ja kauneuden ihanne, jolla elämän
turhanpäiväisyyttä ja arkiaikaisuutta pitäisi ylentää.
Glyndon tunsi Mervalen neuvojen terveen maallisen järkevyyden, hän
kammoksui eteensä avattua mahdollista tulevaisuutta Violan parissa,
vaikka hänellä oli todellinen harrastus taiteeseensa ja vaikka hänen
intohimoinen rakkautensa olisi oikealle ohjattuna voinut puhdistaa koko
hänen olemuksensa, niinkuin vahva tuuli puhdistaa ilman.
Hän ei tosiaankaan voinut tehdä mitään päätöstä tuon järkevän neuvojan
kynsissä eikä hän myöskään voinut päättää heti jättää Violan
tavottamista. Peläten seurata Zanonin neuvoja ja oman sydämensä
vaatimuksia hän oli viimeiset kaksi päivää pysynyt poissa nuoren
näyttelijättären nähtävistä. Mutta eräänä yönä ylempänä kerrottujen
keskustelujen jälkeen Zanonin ja Mervalen kanssa hän näki niin
merkillisiä ja niin selviä unia vastaisesta tulevaisuudesta taiteen ja
Violan kera, että hän olisi voinut luulla itse Zanonin niitä
lähettäneen hänelle Untamolasta. Aamulla herätessään hän päätti totella
sydämensä ääntä ja lähteä tapaamaan Violaa vaikkei hän itsekään ollut
selvillä tarkotuksistaan ja päätöksistään.