Viisauden Jumalatar.
"Muutamille hän on suuri jumalatar;
Muutamille pellon lypsylehmä.
Heidän huolensa on vain laskea.
Mitä siitä saatanehe voittoa."
_Schiller_.
Tämä viimeinen keskustelu Zanonin kanssa oli Glyndonin mielelle
tyynnyttävä ja terveellinen. Mielikuvitusten sekavuudesta välähtivät
taas hänelle esiin nuo onnelliset kultaiset suunnitelmat, jotka
syntyvät nuoresta taiteenharrastuksesta, jotka liitelevät ilmassa ja
valaisevat maailmaa niinkuin auringon eloasytyttävät säteet. Ja näihin
unelmiin yhtyi samalla näky lemmestä, puhtaammasta ja kirkkaammasta
kuin mitä hän elämässään vielä oli tuntenut. Hänen sielunsa palasi
siihen ihanaan hengen lapsuuteen, jolloin kielletty hedelmä vielä ei
ole syöty emmekä tunne muuta maailmaa kuin sen Eedenin, jota Eva
sulostuttaa. Hänen sielunsa eteen nousi itsestään kuvia kodista, missä
taide soi virkistystä ja missä Violan rakkaus ympäröitsi työntekoa
onnella ja tyytyväisyydellä. Silloin, keskellä näitä tulevaisuuden
haaveita, jotka nyt olivat hänen saavutettavissaan, kutsui hänet
nykyisyyteen Mervalen, järki-ihmisen luja selvä ääni.
Jokainen ken on tutkinut sellaisten henkilöiden elämää, joissa tunteet
ovat tahtoa voimakkaammat ja jotka epäilevät omaa tietoaan olevista
oloista ja tuntevat oman alttiutensa ulkopuolisille sysäyksille -- hän
on huomannut, kuinka suuresti sellaisiin luonteisiin voi vaikuttaa
yksinkertainen, terve, käytännöllinen ymmärrys. Näin oli laita
Glyndoninkin. Usein oli hänen ystävänsä päästänyt hänet selkkauksista
ja pelastanut tyhmyyksien seurauksista, ja Mervalen äänessä oli
jotakin, mikä heti kylmensi hänen innostuksensa ja saattoi häntä
häpeemään hyviä aikeitaan vielä enemmän kuin heikkoa käytöstään. Sillä
vaikka Mervale olikin suora ja rehellinen mies, ei hän suvainnut
liiallista jalomielisyyttä eikä myöskään liiallista herkkäuskoisuutta.
Hän kulki tietään suoraan eteenpäin elämässä ja tunsi syvää
ylenkatsetta sitä kohtaan, joka kunnaille pyrki, joko sitten perhosta
tavottamaan tai saadakseen valtamerta nähdä.
"Minä sanon sinulle, mitä mietit, Clarence, vaikken olekaan Zanoni",
virkkoi Mervale nauraen. "Minä tiedän sen silmiesi kosteudesta ja
väkinäisestä hymystäsi. Sinä ajattelet tuota kaunista lumoojaa -- San
Carlon pientä laulajatarta."
San Carlon pientä laulajatarta! Glyndon punastui vastatessaan:
"Puhuisitko noin hänestä, jos hän olisi minun vaimoni?"
"En! sillä jos silloin uskaltaisin jotakuta halveksia, niin se olisi
sinua. Pettäjä voi olla vastenmielinen, mutta petetty on
halveksittava."
"Oletko varma siitä, että minä siinä tapauksessa olisin petetty? Missä
voisin tavata niin rakastettavaa ja viatonta ja niin kovia koetuksia
puhtaana kestänyttä? Voiko ainoakaan panettelun vihje tahrata Viola
Pisanin nimeä?"
"Minä en tunne kaikkia Napolin juoruja enkä senvuoksi voi vastata.
Mutta sen tiedän, että kun Englannissa saavat kuulla, kuinka nuori
englantilainen, arvokasta sukua ja hyvävarainen, on ottanut vaimokseen
laulajattaren Napolin teatterista, niin ei kukaan ajattele muuta kuin
että häntä on surkeasti vedetty nenästä. Minä tahtoisin pelastaa sinun
noin auttamattomasta arvonalennuksesta. Ajattele, kuinka monta
nöyryytystä saat kärsiä; kuinka paljon nuoria miehiä tulee kodissasi
käymään ja kuinka monta nuorta vaimoa tulee yhtä huolellisesti pysymään
sieltä poissa."
"Minä voin määrätä oman urani eikä sen kanssa ole tyhjänpäiväisillä
seuratavoilla mitään tekemistä. Minä uskallan odottaa maailman
arvonantoa taiteeni nojalla eikä sellaisten tilapääseikkojen kuin
syntyperän ja rikkauden nojalla."
"Sinä siis yhä vielä pysyt toisessa hullutuksessasi -- mielettömässä
kankaan töhrimisen halussa. Taivas varjelkoon, että minä mitään
sanoisin sitä vastaan, jos joku tuota ammattia harjottaa toimeentulonsa
vuoksi; mutta miksikä sinä, jolla on mahdollisuuksia ja tilaisuuksia
nousemaan korkeammalle elämässä, miksikä sinä tahallasi alentuisit
pelkäksi taiteilijaksi? Vapaahetkien huvituksena on taide sangen hyvä
olemassa, mutta suoranaisena elintoimena on se hupsuutta."
"Taiteilijat ovat olleet prinssienkin ystäviä."
"Hyvin harvoin, luullakseni, ainakaan järkevässä Englannin maassa.
Valtiollisen ylimistön piireissä kunnioitetaan juuri käytännöllistä
järkeä eikä ihanteellisuutta. Annappas minäkin piirrän pari kuvaa.
Clarence Glyndon palaa Englantiin; hän nai hienon rikkaan naisen omasta
yhteiskuntaluokastaan ja pääsee arvoanostaviin ystävyys- ja
tuttavuussuhteisiin. Clarence Glyndon, rikas ja kunnioitettava mies,
lahjakas ja toimelias ja tarmokas, astuu ulos käytännölliseen elämään.
Hänellä on koti, missä hän voi ottaa vastaan vieraiksi sellaisia,
joiden tuttavuus on sekä eduksi että kunniaksi; hänellä on
vapaa-aikoja, jotka hän voi käyttää hyödyllisiin tutkimuksiin, hänen
maineensa lepää lujalla perustalla ja kasvaa ihmisten suussa. Hän
liittyy johonkin puolueeseen, hän antautuu valtiolliseen elämään ja
nämä uudet suhteet ovat hänen tarkotusperillensä ainoastaan avuksi.
Mitä kaikkea voikaan vielä Clarence Glyndon olla 45 vuoden ikäisenä?
Jätän tämän kysymyksen oman kunniahimosi ratkaistavaksi.
"Nyt kääntykäämme toiseen kuvaan. Clarence Glyndon palaa Englantiin
muassaan vaimo, josta ei hänelle lähde mitään rahaa, jollei hän laske
häntä näyttämölle, vaimo niin yksinkertainen, että jokainen kohta
kysyy, kuka hän on, ja jokainen saa kuulla: hän on kuuluisa laulajatar
Pisani. Clarence Glyndon salpautuu huoneisiinsa sotkemaan värejä ja
maalaamaan suurpiirteisiä tauluja, joita ei kukaan huoli ostaa. Häntä
katsotaan epäluulolla, koskei hän ole taideakatemiassa opiskellut vaan
omin päin harjotellut. Kuka on Mr. Clarence Glyndon? No, hänhän on
kuuluisaan Pisanin mies! Mitä muuta? No, hän maalaa noita suuria
juhlallisia tauluja. Mies raukka! ne ovat kyllä tavallaan ansiokkaita,
mutta Teniers ja Watteau maalaavat sopivampia aiheita ja melkein yhtä
halvalla. Clarence Glyndon, joka yksinäisenä miehenä olisi voinut elää
huolettomasti, on nyt suuren perheen isä, ja koska hän naimisellaan ei
ole saanut mitään varoja, voi hän kasvattaa lapsensa ainoastaan vielä
halvempiin toimiin ja ammatteihin kuin hänen omansa on. Hän vetäytyy
maalle säästäväisyyttä harjottamaan ja maalailemaan, hän tulee tylsäksi
ja tyytymättömäksi, sanoo, ettei maailma hänestä välitä, ja juoksee
itse pois maailman piiristä. Mitä on Clarence Glyndon 45 ikäisenä?
Ratkaiskoon kunniantuntosi senkin kysymyksen!"
"Jos kaikki ihmiset olisivat yhtä maailmallisia kuin sinä", sanoi
Glyndon, "niin ei koskaan olisi syntynyt yhtään taiteilijaa tai
runoilijaa!"
"Ehkä me yhtä hyvin tulisimmekin toimeen ilman niitä", vastasi Mervale.
"Mutta eikö nyt olisi aika meidän ajatella päivällistä? Täällä
tarjotaan ihmeen hienoa paistikalaa!"