Läänin Lääkäri, Tohtori ja Ritari Zachris Topelius syntyi Oulusa
13:tenä p. Marraskuusa v. 1781. Hänen Isänsä oli edesmennyt Maalari ja
Porvari samasa Kaupungisa Michael Topelius ja Äitinsä Maria Magdalena
von Occlavisz. Näitten lapsista, jotka olivat yksitoistakymmentä,
oli Hän yhdeksäs ja osotti jo lassa erinomasen vakuuden että myös
järjen ja käsityksen, josta esimerkiksi mainittakoon seuraava
tapaus. Seittemän eli kahdeksan vuoden ijäsä istui Hän kerran
puolipäiväsella muutaman, suuremmasa arvosa pidetyn, Virkamiehen pöydän
ääresä, vakaissa, yksitotissa ja hiljaissa; tästä syystä pilkattu
muutamalta, läsnä olevalta leikki-kumppaniltansa, joka, aina suukko
ja tokipuheinen, täsäkin tilasa sopimattomasti rähisi, vastasi tämä
lapsi nuhtelevalla äänellä: "soisin minä sinunkin tietävän että ei
ole sovelias aukasta suutansa kovin, ilvehellä ja rähistä ihmisten
seuroisa, pöydän ääresä; sillä joka sen tekee, häntä pidetään, niin
kuin myös ansaittet, tyhmänä eli siivotoinna". — Kaupungin koulun
läpi käytyänsä meni Hän Turkuun, vähillä varoilla, mutta kauniilla
todistuksilla, v. 1797, tehtiin siellä kohta Studentiksi; oli tästä
lähen 2 vuotta lasten opettajana edesmennehen Provasti Appelgrenin
luona, Muhoksesa, ja luopui sieltä v. 1799 Opetus-nuorukaisenensa
Upsalan Akademiaan, josa Hän alkoi Lääkärin oppiin taivutella ittiänsä.
Samana vuonna tehtiin Hän myös Kuninkaalliselta Lääkärin Seuralta
(Collegium Medicum) Stockholmisa, Chirurgie Studeeraavaiseksi,
lahjotettiin vireytensä tähden ansaitulla pienemmällä Kuninkaallisella
kehotuspalkkiolla (Stipendium), joka oli 40 Riikintaaleria Bankkoa
vuosittain, ja määrättiin v. 1801 Lääkärin Oppilaiseksi (Under-Läkare)
suureen Sotalaivaan (Linieskepp) siinä Laivastosa, joka kesällä
Karlskronasta ulosjuoksi Englannin Sota-Laivastoa vastaan sotimaan.
— Sieltä takasin tultuansa etsi Hän uutterasti ja hartaasti
rakastettua oppiansa sekä Upsalasa että Stockholmisa, kusa Hän
Kuninkaallisesa Lazaretisa, Lasten synnytys-huoneesa ja muisa opin
ja neuvon harjottamiseen määrätyisä tiluksisa uskollisest palveli
ja työtä teki. — V. 1803 lähetetty Kuninkaalliselta Suomen Huoneen
Hallituksen Seuralta Turusa sitä silloin uutta Suojelus-Rupulia
istuttamaan täällä Pohjan perällä, josa silloin ankara Rupuli, Ruton
tavoin, kulki ja paljo haaskasi väkiä, ymppäsi hän ynnä nuoremman
veljensä kanssa, 7:mäsä Kuukaudesa lähes 900 lasta. — Täsä näytti
tämä verratoin ja siunattu suojelus-ainet ihmeellisen hyödytyksensä.
Sillä ehkä ei aika myödyttänyt kauvan kusakin paikasa viipyä, koska
Tohtori vainajan täytyi Iinsalmen rajoilta, Siikajoen, Salon, Oulun,
Muhoksen, Iin, Pudasjärven, Kuusamon, Kemin ja Rovaniemen Pitäjäin
läpi jouvuttaa ittiänsä aina Kemijärveen, jos mieli estää kulkurupulin
raatelevaista levenemistä, ja moni ympätty sen tähden ei tainnut
niin tarkasti tulla peräänkattotuksi, kuin asia vaatii; menestyi
kuitenkin, vainajamme ahkeruudella, ylhän Esivallan tarkotus, tämän
siunatun aineen kautta, niin onnellisesti, että se ankara Tauti näisä
tienoin tuli pian kokonaan, sinä vuonna, tukeutetuksi ja estetyksi.
— Täsä Ammatisansa, jota vastaan sokeus ja yksinkertaisuus vielä
nytkin luimistellen kohottavat päätänsä, oli Hällä monesa paikasa
tila neuvoa ja ylös-valaista yksinkertasta kansaa, vaan erinomattain
Kemijärvesä, josa se silloin mainio Noita ja Taikuri, Kallahan Vaara
kovasti pani Suojelus-Rupulia vastaan, löysi hän vaivansa hedelmistä
suuren huvituksen. Naurullisella mutta myös vaikuttavalla tavalla,
josta jo, sekä Turun sen aikasisa tiedoisa, että nykysimmin Oulun
Viikko-Sanomisa, on selitetty, teki Hän hänen kelvottomuutensa ja
petollisuutensa selkiäksi ja silmin nähtäväksi, ja laski niin muodoin
sen mainion ihmeitten tekiän niin suuren naurun, häpiän ja pilkan alle,
että hänestä sen koemmin ei kukaan ole pitänyt mitään. — Aina ahkera
tiedon ja taidon perään, oli se mistä laadusta tahansa, alkoi Vainaja
jo näinä aikoina kokoilla kaikellaista tietoa Syntymä-maastansa, vaan
erinomattain Suomen kielestä, jota Hän, aina kiittäin ja ylistäin,
sangen rakkaana piti. — Vähästä arvosta, sanoi Hän, on se kansa, joka
ei kieltänsä rakasta, sillä kieli on se suuri liitto, se vahva sidet,
joka tekee Kansan Kansaksi, Valtakunnan vahvaksi; ja Suomen kaunista,
taipuvaa ja suloista kieltä, kuka Maamme mies sitä ei kalliina
pitäisi?] Näitä tarkottain kokoili Hän myös Sananlaskuja, kaikellaisia
Puheenparsia ja Runoja, joita Hän suurella vaivalla peräänkuulusteli,
suu-sanan jälkeen ylöskirjotti ja tuotti monasti Runoniekat aina
synkistä sydänmaista, Arkkangelinkin Läänistä, omalla kostannuksellaan
tykönsä, laulamaan Esivanhempain jälkeen jääneitä, polvi polvelta
ainoastansa muiston kautta meille vielä säilyneitä lauluja, joista Hän
toivoi paljon selitystä ja tietoa Heidän sekä Jumalan palveluksestansa
että vanhanaikasesta olostansa ja viisaudestansa.
V. 1804 tutkisteltiin ja lueteltiin Vainajamme uudestaan Stockholmisa
ja määrättiin korkiampaan Stipendiumi luokkaan eli suuremman
kehoituksen ansainneeksi, nimittäin 83 riksiä 16 skillinkiä vuosittain.
— V. 1806 edesseisoi Hän Kaupungin Lääkärin virkaa Uudesa Carlebyysä
eli Joensuun Kaupungisa ja muutettiin sieltä keväällä v. 1807 Maan
Tohtorin Apulaiseksi Ouluun, josa Hän myös Lazaretin Lääkärin
poisollesa muutamia kuukausia hänen Virkansa töitä toimitti. — Syksyllä
samana vuonna, pääsi Hän jälleen Stockholmiin, meni Eläinten tautein
parannus-keinoa oppimaan Lundin Akademiaan ja käväsi siltä myös
Köpenhaminasa, Juutin Valtakunnan eli Danmarkin pääkaupungisa, Oppiinsa
liisää pyytämään. — V. 1808 jätti Hän ittensä Stockholmisa viimisen
tutkinnon alle Ihmisen Ruumiin ulkonaisten virhein parantamisen Opisa
(Chirurgie), tehtiin niin muodoin kunnialla Chirurgie Magisteriksi, ja
säättiin Lääkäriksi siinä pienesä Sota-laivastosa (skärgårds flottan),
joka kesällä usiammisa paikoisa Venäjän Sotalaivastoa vastaan tappeli.
Vainajan päiväkirja, joka valitettavasti on kateisa, tekisi tämän
aikasista tapauksista huvittavan selityksen. Sodan jälkeen määrättiin
Hän Köyhäin Lääkäriksi ja Suojelus-Rupulin istuttajaksi S. Catharinan
Seurakunnasa Stockholmisa, josa taitavat käytöksensä virkansa töisä
Hänelle tuottivat ansaitun rakkauden. — V. 1811 meni Hän uudestansa
Upsalahan, osotti siellä taitoansa Ihmisen Ruumiin sisällisten tautein
tuntemisen ja parantamisen opissa (Medicin), selitti täydellisesti
siihen kuuluvat asian haarat, ja käytti kädestänsä julkisen tutkinnon
alle, juttelemisen aineeksi, itteltänsä vaariin otetun, erinomaisen
virhen, eli känsän näkösen, verta suunnattomasti vuotavan, sangen
vaarallisen paiseen, jonka Hän jo v. 1804 oli yhden vaimon nenästä
leikannut. [Observationes de Carcinoma casu illustratæ.] Hyvästi
lopetetun asian perästä viivähti hän vielä Stockholmisa, josta Hän nyt
kaivattuna erosi, vastaan otti uudestaan hänelle tarjotun Kaupungin
Lääkärin viran Joensuun Kaupungisa ja määrättiin Keisarillisen
Majesteetin Armollisimman Fullmahdin kautta v. 1812 myös Maan
Lääkäriksi Jouensuun Kaupungin Maan Lääkärin Lääniin. V. 1813
ylennettiin Hän Upsalasa, ehkä ei läsnä olevana, Tohtoriksi Tautein
parantamisen opisa, ja kunnioitettiin v. 1819 taitonsa ja ahkeruutensa
vuoksi viran toimituksisa Ritarin Arvolla St. Annan Tähtikunnan
kolmannesa luokasa.
Näin arvosa pidetty, ystävällisyydellä ja rakkaudella kohdattu ja
erinomattain tuskan ja surman säikyttäisä kysytty ja nouttu ylehensä
kaikkialle, nautitti nyt Vainajamme, raittiilla ruumiilla, ilon
hyödyllisestä elämästänsä, onnen sekä huoneellisesta että ulkonaisesta
menestyksestä, siunauksen virkansa töistä ja niin muodoin suodun
palkinnon siitä suuresta vaivasta, jolla Hän, pian varatoinna, oli,
vuotten kuluisa, ylhää taitoansa niin monelta haaralta kokoillut. —
Mutta vaiheellinen on aika, huikentelevainen ja katoovainen Ihmisen
elämä! — V. 1820 kulki Hän matkoillansa virkansa toimituksisa löyhän
jään ylitte, putousi vetee, läpi-kastui, vilustui ja siinä meneysi,
valitettavasti, monen viheljäisen tapoksi ja vahingoksi, hänen
terveytensä.
Sanomattoman tuskan ja vaivan alaissa laskeusi nyt tämä muitten
hempiäs holhoja sairauden kovalle vuoteelle, ja se onnen ja riemun
suloinen valo, joka tähän saakka, niin leppiäästi, oli hänen tiellensä
paistanut, muutti nyt muotonsa yhtä äkkiä, surkian pimiäksi. —
Ankaralta taudilta kovasti kiusattu, alasin puolin, kivun kautta,
kokonaan hermotoinna ja halvattuna, vietti Hän kuitenkin vielä tällä
tavalla, ylhällä kärsiväisyydellä kymmenkunnan vuotta, haeskellen
turhaan apua ja lievitystä oppineemmilta, joitten tykö Hän suurella
vaivalla antoi kuljettaa ittiänsä. Tämän onnettomuuden lisäksi tuli
vielä, että hän, olletikkin viimisinä vuosina oli niin vähäkuulonen,
että hänelle oli työläs muitten puheita kuulla, ja hän niin muodoin
oli ikään kuun suljettu ulos ihmisten kanssakäymisestä, elikkä estetty
sen iloa ja huvitusta täydellisesti nauttimasta. Aina hempiä ja
auttavainen kaiken rasituksensa alla, josa täysi järki ja käsitys Häntä
ei jättänyt, unhotti Hän usein oman onnettomuutensa, koska tuskansa
välipäät sallivat neuvoa ja lohduttaa sairaita ja viheljäisiä, jotka
joukottain, kaukaisistakin Maanhaaroista, lievitystä rukoillen, vielä
nytkin Häntä piirittivät! sekä surullinen että sydämmestä liikuttava
oli nähdä, kuin sairas sairaita holhoi, onnetoin onnettomia lohdutti;
ja tätä teki vainaja aina viimiseen asti, paitti muutamia päiviä ennen
loppuansa.
Kalliille vaimollensa, rakkaille lapsillensa, jotka Hän Veljensä
isälliseen vartioon heitti, viimisen hyvästin jätettyänsä, sammui tämä
Lähimmäistensä ystävä 23:ntenä päiv. Tammikuusa v. 1831 hiljasesti,
niin kuin hän alti oli elänyt ja kantoi nöyrällä sydämmellä, hartaalla
mielellä, Luojallensa sen rakkauden kiitosuhrin, jota Hän eläisänsä
aina oli pyytänyt harjottaa. — Kaivattuna seurattiin Hän hautaan, jonka
partaalla moni kyyneleillä muisteli Hänen hyviä töitänsä ja sydämmestä
todisti tämän Arkkunsa päälle pannun kirjotuksen:
Ehkä oman vaivasi alla nääntyvänä
olit sinä kuitenki, aina viimiseen asti,
Viheljäisten hempiäs holhoja.
Terve sinulle!
Rauha tomusi ylitte.
Tohtori Topelius oli v. 1812 nainut edesmennehen Kauppamiehen Joseph
Calamniuksen tyttären, Sophia Calamniuksen, joka Häntä sairautensa alla
hempeimmällä rakkaudella väsymättömästi oli hoitanut; jo jälkeen jätti
Zacharias nimisen pojan 13, ja tyttären, Johanna Sophia, 10 vuoden
ijäsä.