Täsä jätetään nyt viimeinen vihko Suomen Kansan Runolauluja. Iloiten
olen havainnut nämät laulut mieluisesti kunnioitettavilta Maanmiehiltä
vastaan otettunna, — ja on myös tämä mielisuosio ollut suloinen ehkä
ainoa vaivani palkinto, kuin olen jo kolmattakymmentä ajastaikaa näitä
aineita keksinyt ja kokoillut. — Harvasa, eikä pian ollenkana, löytyypi
enään Suomen rannalla kokonaisia ja puhtaita vanhanaikoisia lauluja.
Uusi oppi ja uusi valo ovat karkottaneet sen viattoman hämärän, josa
laulajat ja runot parahiten menestyivät. Mitä täältä vielä löytään,
on rikkinäisiä muinoisen runo-ajan jäänöksiä, netkin uuden aikaisilla
sanoilla ja ajatuksilla pilattuja. Yksi ainoa maanpaikka, sekin
Suomen piirin ulkopuolella, tai muutama pitäjäs Arkkangelin Läänisä,
erinomattain nimitettävä Vuokkiniemen Pitäjäs, säilyttää vielä vanhat
tavat, ja vanhan urosväen jutut vilpitönnä ja puhtaanna. Siellä veisaa
vielä Väinämöisen ääni, siellä soipi vielä Kantele ja Sampo, [Sampo
kuuluu olevan raudasta Kanteleen mukaan taottu soittokeino.] ja sieltä
olen myös parahat Runoni kyllä monella huolella toimittanut. Ehkä
lisäyksiä sieltä olisi toivosa odotettavia, täytyy kuitenkin työni
päättää. Jos ikää Jumala suopi, mahtanevat nämät ja muut lisäykset
edespäin ilmantua.
Vijmeiseksi saan nöyrästi kiittää niitä Maanmiehiä, jotka näisä töisä
ovat minua auttaneet, joista erinomattain nimitetään:
Herra Lectori Magisteri C.N. Keckman Helsingin kaupungisa; Herra
Hovirätin Assessori C.H. Asp Vaasasa; Herra Provasti Z. Forsman Vähäsä
Kyrösä; Herra Kappalainen C. Saxa Suomus-Salmesa; Veljeni, Professori
G. Toppelius Oulusa; Veljeni poika, Koulu-Pappi F.M. Toppelius Isosa
Kyrösä.
_Z. Topelius_.
* * * * *
Jouhten on koria-ääninen lintu. Greekanmaalla mainittiin muinen,
että se, vähän ennen kuoltuansa, lauloi ihmeellisen suloisesti ja
sydämmellisesti, josta vieläkin tavallinen on _Jouhtenen-lauluksi_
nimittää, mitä joku, kuolemansa hetken lähestyesä, puhuu merkillisesti
ja hartaasti. Niin sopii nyt sanoa Tohtori Topeliuksesta. Tämä
esipuhe oli hänen juhlallinen Jouhtenen-laulunsa. Sillä hän ei
elänyt kauvan sitä kirjotettuansa. Näkyy tosin koko näitten Runojen
Ulosantaminen ikään kuin hänen hyvästi-jättönsä ja viimeinen äänensä.
Tämän toimituksen kautta on myös hänen muistonsa aina viheriöittevä
Suomenmaasa. Epäilemätä halajaa ittekukin tuta yhden niin kaivattavan
Maanmiehen elämäkertaa, joka sentähden, anomuksen jälkeen hänen omalta
rakkaalta Veljeltänsä toimitettu ja tänne lähetetty, Lukioille täsä
jätetään.