Sama huone. Vähän myöhemmin.
SIRKKU (puhelinkeskustelussa). Älä nyt, Kerttu, viitsi lörpötellä
joutavia! En ole sillä tuulella. — Isäkö? — Hän sai jonkinlaisen
sydänkohtauksen. — Lääkettäkö? — Oli hänellä sellainen pieni pullo —
siitä kaadettiin muutama tippa vesilasiin. Pullo on vieläkin tuolla
tädin pöydällä. — Vai niin — vai teiltä hän otti sen tänä aamuna. —
Niin, niin kai — hän tunsi kai jotakin rasitusta matkan johdosta.
— Kyllä — kyllä hän nyt voi paremmin. — Varovako? — Minkätähden?
Vaarallista myrkkyäkö? — Sepä ihme! — Vai niin — vai tappaisi? —
Käskikö apteekkari sinun sanoa? — Hyvä, hyvä! Kiitos vain! Minäpä panen
sen talteen. — Niin — tietysti isälle, mutta hän ei ole nyt kotona. —
Vai et mene sinäkään huvimatkalle. — No, hyvä! Kyllä pistäydyn heti kun
ehdin. Terve!
KAUKO (tulee vakavana, hilliten kiihtymystään). Kas vain — Sirkku!
Oletko täällä?
SIRKKU. Odotin sinua!
KAUKO. Se oli hyvä! Aioin juuri mennä tädin luo etsimään sinua. Onko
isäsi siellä?
SIRKKU. Ei! Hän ajoi äsken autolla kirkolle päin.
KAUKO. Vai niin! — Istu nyt tuohon keinutuoliin! Puhutaan vähän
vakavista asioista!
SIRKKU (menee istumaan). Tule tänne viereeni! Nosta tuoli tänne! — Kas
noin! Sinulla on jotakin erikoista! Mistä sinä tulit?
KAUKO. Malkalasta.
SIRKKU. Onko siellä jotakin tapahtunut?
KAUKO. On.
SIRKKU. No?
KAUKO. Malkala on kuollut.
SIRKKU. Vai niin!
KAUKO. Niin — tällä kertaa hän oli tosi.
SIRKKU (melkein pyytäen). Nyt sinäkin olet ehkä suosiollisempi häntä
kohtaan?
KAUKO. Luulen — melkein. Kuolema sovittaa paljon.
Sillä on ihmeellinen voima.
SIRKKU. Kai hän sentään ehti testamentin allekirjoittaa?
KAUKO. Kyllä — tuon omituisen testamentin.
SIRKKU. Mitä aiot nyt tehdä?
KAUKO. Tuomarin mielestä minä en voi kieltäytyä.
SIRKKU. Luota sitten häneen! Hänhän on aina ollut ystäväsi.
Kieltäytymisellä et voittaisi mitään vaan menettäisit kaikki.
KAUKO. Samaa hänkin sanoi. Hän pyysi minua käymään luonaan
neuvottelemassa näistä lähitoimenpiteistä.
SIRKKU. Tietysti menet vielä tänään?
KAUKO. Lupasin pistäytyä aivan heti. Tahdoin vain ensin tavata sinut.
SIRKKU. Minäkin tahtoisin vielä puhua sinulle noista isän ihmeellisistä
vaatimuksista. Ehdimme äsken vaihtaa vain muutaman sanan. Mitä sinä
siitä kaikesta arvelet?
KAUKO. Hm! (Heittää hymyilevän syrjäsilmäyksen Sirkkuun.) Tiedätkö mitä?
SIRKKU. No?
KAUKO. Minä ensin viihdytän sinut. Sen jälkeen voimme ilman kiihtymystä
käsitellä asiaa.
SIRKKU. Mitä tarkoitat?
KAUKO. Minä kävin pappilassa.
SIRKKU. Pappilassa?
KAUKO. Niin — minä aion mennä naimisiin.
SIRKKU. Älä nyt lorua! En ole sillä tuulella.
KAUKO (vakavasti). En minäkään leiki elämän arvoilla. Minä kävin
pappilassa ja panin meidät kuulutuksiin. Se oli minun vastalauseeni
isäsi vaatimuksiin.
SIRKKU. Tietääkö isä sen?
KAUKO. Tietää. Sanoin sen hänelle lähtiessäni.
SIRKKU. Mutta miten se kävi päinsä —?
KAUKO. Ilman sinua — tarkoitat?
SIRKKU. Niin.
KAUKO. Se kävi päinsä siten, että asia on nyt selvä. Sinä vain
piipahdat rovastin luona ennen iltaa.
SIRKKU. Niinkö?
KAUKO. Niin — jos sinä tahdot.
SIRKKU (silittää Kaukon kättä). Tiedäthän, että sinun tahtosi on minun.
KAUKO (ottaa Sirkun käden ja suutelee sitä). Siihen minä luotinkin. —
Sinun on mentävä ennen iltaa.
SIRKKU. Kyllä — kyllä!
KAUKO (nousee). No, nyt voimme puhua isästäsi. Nyt et voi kiihoittua
mistään, mikä tätä asiaa koskee. (Kävelee.) Voin vieläkin sanoa sinulle
etukäteen, että se on aitoafrikalainen juttu — koko historia. Täysin
sopiva neekerimaahan ja Kongoon. Täällä se tuntuu sadulta.
SIRKKU. Sekö, että hän vaatii meidät eroamaan?
KAUKO. Ei se mitään. Se on kyllä täysin eurooppalaista.
SIRKKU. Mutta käsittämätöntä! Ymmärrätkö sinä hänet?
KAUKO (pysähtyy). Hm! Mitä itse arvelet?
SIRKKU. En osaa sanoa sinne enkä tänne. Sano sinä! Minä näen, että sinä
tiedät jotakin.