SIRKKU (hellästi). Eikö totta? Te uskotte minun elämäni pyhimpään!
(Menee lähelle Mauria.) Te uskotte ja ymmärrätte. Ja jos te sen teette,
niin ette voi vaatia minulta sellaista, joka sotii tätä rakkautta
vastaan. Te vain tahdoitte koetella minua, koetella tunteitteni
kestävyyttä. Asetitte minut korkealta katselemaan maailman ihanuutta,
nähdäksenne kestäisinkö. Eikö niin?
MAURI. Ei, rakas Sirkkuseni!
SIRKKU. Ei?
MAURI. Minä olen aseeton asettumaan sinun puolellesi, sillä minä
taistelen sinun onnesi puolesta.
SIRKKU. Minua vastaan?
MAURI. Niin — sinua itseäsi vastaan (Järkytettynä.) Minä kysyn
vakavasti — viimeisen kerran: etkö alistu minun tahtooni?
SIRKKU. En. (Kääntyy poispäin, taistellen itkua vastaan.) Täytyyhän
sinun — jos olet isäni — täytyyhän sinun ymmärtää minut.
MAURI. Onnetonta, että äitisi ei elä. Hän puhuisi puolestani. Häntä
ehkä uskoisit.
SIRKKU (kuin heräten). Äiti!? Niin äiti! (Juoksee nopeasti lipaston
luo.) Kas! Kauko on pannut avaimet taskuunsa —
MAURI. Mitä nyt?
SIRKKU. Tämä on äidin lipasto — siellä on minulla hallussani laatikko —
toisia käyttää Kauko.
MAURI. Mitä sitten?
SIRKKU. Minä säilytän siellä äiti-vainajani kirjettä, jonka hän antoi
minulle ennen kuolemaansa.
MAURI. Mitä se sisältää?
SIRKKU. En tiedä. En ole sitä lukenut, enkä sen olemassaoloa
muistanutkaan pitkiin aikoihin.
MAURI (hermostuneesti). Miksi muistit sen nyt?
SIRKKU. Muistin — kun toivoit äidistä puoltajaasi. Mutta hän ehkä
puolustaakin minua.
MAURI. Miksi et ole kirjettä aikaisemmin lukenut?
SIRKKU. Lue vasta isäsi kuoleman jälkeen, sanoi äiti.
MAURI (masentuneesti). Enhän minä vielä ole kuollut.
SIRKKU (pitkään). Et — mutta sinä olet nyt kuollut — minulle.
MAURI (painaa pään käsiinsä, hiljaa). Huonosti minä olen hoitanut
leiviskäni.
SIRKKU (kuulematta). Ellei äiti minua puolustakaan, niin puolustan itse
itseäni. Älkäämme enää koskaan palatko tähän asiaan! Kauko on minulle
niin kallis, etten voi edes kuulla puhuttavankaan erosta.
MAURI (nostaa päätään ja ottaa Sirkkaa kädestä). Vaikka mitä tapahtuisi
— niin muista, että se tapahtuu sinun onneksesi. En sinulle pahaa tahdo.
SIRKKU (soinnuttomasti). Harvoin kenenkään onnea ulkoapäin oikein
arvataan. Olisin mielelläni pitänyt ystävyytesi, isä! Mutta sinä otit
sen minulta. (Menee nopeasti perälle.)
MAURI (oikaisee itseään tuolissa). Oh, olisipa minulla entinen voimani
jäljellä! Mutta tarmoni minulla on — voimaa saa ostaa. Hm! — Tänään
on lauantai — illalla lähtee laiva. (Katsoo kelloaan.) Aikaa on monin
kerroin. Hyvällä autolla ehtii parissa tunnissa. Laiva on huomenaamulla
Tukholmassa — sitten junalla — maanantai-aamuna — tai päivällä
Köpenhaminassa. Tiistai-aamuna lähtee valtamerilaiva Köpenhaminasta —
hm! Ehtii mainiosti. Hm! Muita keinojahan minulla ei ole — — paitsi
— ei, ei! Tämä on tehtävä! (Nousee, kävelee, katsoo ulos ikkunasta,
sitten pysähtyy lipaston eteen, katsellen sitä.) Hm! Hm! (Kurkistaa
vielä ikkunasta, menee sitten nopeasti puhelimen luo.) Saako Ahermalle!
Onko asioitsija Aherma? Täällä puhuu Suvialho — terve! En — kiitos
vain, mutta en ole vielä ehtinyt käymään. — No, niin kyllä. Kuulehan!
Sinullahan on umpinainen auto — mainitsit jotakin sellaista? — Onko
se nyt kotona? — Vai niin! — Vuokraatko sen pitkää matkaa varten? —
— Hyvä on! Hyvä on! Minä käyn siellä aivan heti sopimassa tarkemmin
ja maksamassa vuokran. — Jälkeenpäinkö? Minua miellyttää paremmin
maksaa heti. — Kallisko? — Otakin hyvä maksu, sillä minä haluan kulkea
nopeasti. — Niin — pidä minua varten! Tuliko juuri pihaan? — No, lähetä
tänne, niin pääsen kävelemästä. — Niin — tänne. — Terve! (Tulee alas,
katsoo ikkunasta, kääntyy sitten lipastoon päin, ottaa avainkimpun
taskustaan.) Tai (Katsoo akkunasta, miettii, kääntyy uudestaan
lipastoon päin.) Hm! Hm! (Pistää avainkimpun taskuunsa päättävästi ja
lähtee ulos.)