KAUKO. Ikävä kyllä, ettemme älynneet noudattaa tavallisia
muodollisuuksia teihin nähden, kun —
SIRKKU. Katso, mikä häneen tuli! Katso, Kauko! (Juoksee Maurin luo.)
Mikä Sinua vaivaa, isä! (Kaukolle.) Katso häntä! Hän tuskin voi
hengittää.
KAUKO (menee toiselle puolen Mauria). Sehän on sydämenkouristusta!
Siltä minusta näyttää —
SIRKKU. Pitäisikö kutsua lääkäri?
MAURI (viittaa heikosti kädellään). Ei — ei! Se kyllä menee — ohi —
tunnen sen. Vettä!
SIRKKU (tuo vesilasin). Tässä!
MAURI (juo). Kiitos! — Ohi se menee — ainakin tällä kertaa — Kuule,
Sirkku! Mennään tädin luo! Minulla on siellä — lääkepullo —
KAUKO. Jaksatteko kävellä? Vai panetteko lepäämään minun sänkyyni?
MAURI. Ei, ei! Sirkku ja minä menemme. Kyllä jaksan. Tämä on Afrikan
perintöä —
KAUKO. Mutta mikä teitä niin kiihoitti? Meidän kihlauksemmeko?
MAURI (nousee vaivaloisesti). Siitä puhumme myöhemmin. Tulen tapaamaan
sinua — tänne — vielä tänään — aivan heti. Älä lähde ulos! Odota minua!
Tule, Sirkku! (Menee hitaasti Sirkun kanssa, kääntyy ovella.) Odota
minua! Palaan aivan heti! (Mauri ja Sirkku menevät.)
KAUKO (jää seisomaan hyvin hämmästyneenä ja liikkumattomana, kääntyy
sitten hitaasti). Outo tapaus! Jotakin salaperäistä on tuossa väsyneessä
Kongon miehessä. Hän tahtoo sanoa minulle hyvin tärkeätä — näin sen
hänen katseestaan. Se tunkeutui aivoihini asti. (Istuutuu hitaasti.)
Tämäpä oli omituista! Outo tapaus!
Väliverho.