KAUKO. Vaikka?
MAURI. Vaikka tuo henki ei voisikaan sinun korotettua kunnioitustasi
hyväkseen käyttää.
KAUKO. Te sanoitte: ehkä?
MAURI (moittien). Niin sanoin! Ja sanon vieläkin toisinpäin: ehkä sinä
tahdot luoda menneet tosiseikat uudelleen — vääristelemättä niitä!
SIRKKU (menee Kaukon luo ja silittää hänen päätään). Olet kenties
kiihtynyt, Kauko! Valvoit koko yön — ja nyt tuo testamentti-juttu saa
sinun mielikuvituksessasi vallan suhteettomat muodot. Anna asioitten
kulkea omaa kulkuaan!
KAUKO. Olet oikeassa, Sirkku!
SIRKKU. Sanoit kerran, ettei saa ruveta ohjailemaan elämän virtaa. Eikö
tämä olisi juuri sellaista ohjailemista?
KAUKO. Ehkä. On kai pidettävä kiinni vain siitä, mikä näyttää
todelliselta. Se on kyllä pelottavan pintapuolinen maailmankatsomus,
mutta — (hypähtää ylös) — olkoon sitten! Sinä, Sirkku, ainakin olet
todellinen — olet minun juhannusmorsiameni!
MAURI (hypähtää ylös kauhistuneena). Mitä? Mitä sinä sanot?
KAUKO. Oh! Anteeksi! En tullut ajatelleeksi, että hämmästytte. Emme ole
vielä ehtineet selvittää teille suhdettamme. Tehän olette niin uppo
uusi tulokas meidän pikkumaailmaamme.
MAURI (saa tuskin puhutuksi). Mitä? Mitä sitten?