MAURI. Joko tuomari meni?
KAUKO. Jo. Tohtori lähetti kiirehtimään.
MAURI. Tohtori? (Katsoo akkunasta ja palaa heti vasemmalle.) Kunpa vain
tuomari ehtisi ajoissa!
KAUKO. Parempi jos ei ehdi! Vielä kuollessaankin tuo kauhea ihminen
heittää lokaa meidän silmillemme.
SIRKKU. Mitä sanot?
KAUKO. Kirjoitithan testamentin?
SIRKKU. Kyllä.
KAUKO. Näithän siinä! Hän sanoo: _jos_ Helotie on minun veljenpoikani.
Hän heittää varjon ja epäilyksen äitini muistolle, tahraa hänen
maineensa tuolla yhdellä sanalla, heittää sen koko maailman
raastettavaksi. (Kävelee.) Horna periköön hänen roskaiset rahansa!
MAURI. No, no! Rauhoituhan nyt! Eihän siitä mitään juttuja voi tulla.
Papinkirjahan todistaa sinun syntyperäsi. (Istuutuu.) Se puoli asiasta
on mielestäni vallan joutavaa. Mutta siinä on muuan tärkeämpikin seikka.
KAUKO. Mikä sitten?
MAURI. Sinä olet kai joskus antanut Malkalan huomata, että sinä et ole
ollut erittäin kärkäs hänen sukulaisuudelleen?
KAUKO. Kyllä, varmasti! Siitä en ole häntä jättänyt epätietoisuuteen.
MAURI. Etkä myöskään siitä, että halveksit hänen rahojaan?
KAUKO (istuutuu). En totisesti — siitäkään.
MAURI. Ja sen kai hän myöskin tietää, ettet halua hänen perillisekseen?
KAUKO. Siitäkin hänen pitäisi olla selvillä.
MAURI. No, niin! Tässä on tuon testamentin selvitys.
KAUKO. Kuinka? Minä en ymmärrä.
MAURI. Malkala on itsepintainen mies. Minkä on saanut päähänsä, ajaa
hän perille. Nyt on hän saanut päähänsä, että sinusta on tuleva hänen
perillisensä, tahdot tai et. Ja luottaen siihen, että sinä kyllin
voimakkaasti kunnioitat äitisi muistoa, hän keksi kaikkein varmimman
keinon.
KAUKO. En vieläkään ymmärrä.
MAURI. Jos hylkäät perinnön, tunnustat, ettet ole hänen veljensä poika.
Hän näet luottaa täysin sinun rehellisyyteesi. Jos otat perinnön
vastaan, pidät äitisi maineen tahrattomana — ja vastaat näin itse
tuohon jos-sanaan ja tunnustat samalla sukulaisuuden, joka näkyy olevan
Malkalalle hyvin tärkeä juttu.
SIRKKU. Kuulehan, kuinka selvää! Etkä sinä tätä kirjailijana keksinyt!
KAUKO. Selvää? Niin tosiaan! Hyvin selvää! Nyt olen kytketty Malkalan
omaisuuteen kuin kahlekoira koppiinsa.
MAURI (naurahtaa). Siinä on vain se eroitus, ettei sinun tarvitse luita
kaluta eikä elää armopaloista.
KAUKO. Mitä pitää minun sitten nyt tehdä?
MAURI. Odotat Malkalan kuolemaa, hautaat hänet ja synnyt sitten
varakkaaksi mieheksi.
KAUKO. Mutta — olisikohan tässä sittenkin jotakin muuta takana?
MAURI (katsoo pitkään Kaukoa). Mitä tuomari puhui sinulle?
KAUKO. Hän kyseli äitini ja Malkalan suhteista ja arveli, että Malkala
täten kostaisi äidilleni jotakin.
SIRKKU. Sehän olisi ruma arvelu kuolevasta miehestä.
MAURI. Oikein, Sirkku! Ei sellaiseen voi kiinnittää huomiota.
KAUKO (nojaten päätään käsiinsä). Mutta jos sittenkin tuo lause
testamentissa tähtäisi syvemmälle — paljon syvemmälle!
SIRKKU. Mitä ihmettä sinä nyt mietit?
MAURI. Sano, mitä ajattelet! Minuun voit luottaa! Olen ystäväsi, koska
olin — äitisikin ystävä.
KAUKO. En voi sitä sanoa! En voi! Rakastin äitiäni ja kunnioitan hänen
muistoaan. Mutta sittenkin — sittenkin! Kun ajattelen itseäni — ja
isääni sen mukaan, mitä hänestä on kerrottu — ja kun ajattelen tuota
kuolevaa miestä — niin — niin —
MAURI. Mitä sitten? Sano!
KAUKO. Onko meissä mitään yhteistä? Onko ainoatakaan luonteenpiirrettä,
joka osoittaisi sukulaisuutta? (Nostaa päänsä.) Tehän tunsitte nuo
molemmat miehet hyvin. Ajatelkaa, että he olivat silloin samanikäisiä
kuin minä nyt olen. Muistuttaako minussa mikään heitä kumpaistakaan?
Sanokaa!
MAURI (kartellen). Sitä en osaa niin tarkalleen sanoa. Mutta eihän se
mitään todista. Tulet enemmän ehkä äitiisi. Eihän Sirkkuakaan voisi
uskoa minun tyttärekseni. Niin erilaiset olemme joka suhteessa.
KAUKO (katsoo heitä). Niin — se on kyllä totta.
MAURI. Jos sinä rupeat syvemmältä asiaa kaivelemaan, niin joudut
kiertämään ikuista ympyrää.
KAUKO. Sanokaa te ajatuksenne! Tehän olitte täällä niihin aikoihin. Te
sanoitte, että äidilläni oli salainen mielitietty. Ettekö voi aavistaa,
kuka hän oli?
MAURI. En.
KAUKO. Ettekö kuullut mitään kulkupuheita?
MAURI. En.
KAUKO. No, eikö teissä herännyt mitään epäilyksiä, kun kuulitte
testamentin sisällön?
MAURI (moittien). Äitisi oli naisista kunnollisin.
KAUKO. Kuulkaahan nyt! Minussa on jonkun verran ihmistuntijaa. Olen
kirjailija! Teidän vastauksenne ovat karttelevia.