SIRKKU (seuraa häntä ovelle). Vanha Martta on jo laittanut kuntoon.
MAURI. No, Sirkkuseni! Siirrymmekö nyt tädin puolelle?
SIRKKU. Jos juodaan täällä kahvi! Minä luulen, että täti vähän nukkuu.
MAURI. Tehdään niin sitten! (Istuutuu). Aiotko mennä huvimatkalle
illalla?
SIRKKU. En. minä nyt — kun täällä on niin paljon tapahtunut —
ihmeellistä —
MAURI. Eivätkö sinne mene kaikki sinun ystäväsi? Täällähän kuuluu
olevan paljon tyttäriä perheissä.
SIRKKU. Eivät ne ole minun ystäviäni.
MAURI. Kuinka niin?
SIRKKU. Eivät perheitten tyttäret seurustele meidän kanssamme, jotka
teemme työtä.
MAURI. Mitä sinä puhut?
SIRKKU. Minä seurustelen vain apteekki-, posti- ja konttorineitojen
kanssa. Meillä on oma hauska piirimme.
MAURI. Sirkkuseni! Tule tänne! (Silittää Sirkun päätä.) Sinä olisitkin
liian hyvä niin ylpeitten ihmisten seuraan. Parempi onkin, että
pysytte erillänne tyhjäntoimittajista. — Katkeroittaako se teitä?
SIRKKU. Ei vähääkään! Meillä on hyvin hauskaa omassa keskuudessamme.
(Poistuu pöydän luo.) Nyt minä teen vähän tilaa kahvivehkeille.
MAURI. Me kyllä saamme täällä vähitellen kaikki järjestymään oikealle
tolalle. — Kirjailijan asema tuli nyt yhdellä iskulla vakiinnutetuksi.
Sinähän kirjoitit testamentin?
SIRKKU. Niin — kirjoitin.
MAURI. Oliko siinä mitään ehtoja?
SIRKKU. Ei mitään! Sehän oli kovin lyhyt. Mutta yksi ihmeellinen kohta
siinä oli.
MAURI. Mikä sitten?
SIRKKU. Siinä oli: jos kirjailija Kauko Helotie on minun veljeni poika.
MAURI. Niinkö?
SIRKKU. Niin. Ja jos-sana oikein piti harventaa ja vetää viiva alle.
MAURI. Tuomariko sanoi?
SIRKKU. Niin. Tuomari sanoi, että Malkala tahtoi siten.