KAUKO (nousee). No, sitten! Kirjoitan uuden runon — siitä — silloin.
Nyt en halua ajatella syksyä enkä hallaa. Keskikesä on muutenkin niin
lyhyt.
SIRKKU (sulkee silmänsä). Suuri, ääretön onni on kai kuin lyhyt
keskikesä — tulee halla ja syysmyrskyt.
KAUKO (silittää Sirkun päätä hymyillen). Joko näet unta
pihlajanmarjoista?
SIRKKU (hypähtää ylös). En! Minä haluan kukkia kesät ja syksyt! (Painaa
päänsä Kaukon rinnalle.) Minä olen niin onnellinen — onnellinen!
KAUKO (suutelee Sirkun otsaa). Minun juhannusmorsiameni!
SIRKKU (entiseen vallattomaan tapaansa). No, no! Satavuotias! Varo
vanhuuttasi! (Pyöräyttää Kaukoa ympäri.) Mitä arvelet, Kauko? Menemmekö
huvimatkalle?
KAUKO. Mennään vain minun puolestani! Entä isäsi?