Wilho. Neitsy Kypäri. Hukkanen. Urhonen.
HUKKANEN (avaa oven). Ryökinä on niin hyvä ja astuu sisään.
(Neitsy tulee sisään. Wilho tervehtii. He puhuvat hiljaa
keskenänsä. Urhonen on tunkeutunut sisään, Hukkasen selän
taakse.)
HUKKANEN (Urhoselle). Kyllä minä annan kutsua sisään: odottakaa ulkona
niin kauan!
URHONEN. Ei, hyvä herra vallesmanni, ei ulkona. Kasakat pitävät
siellä sellaista jyrinää, että luulisi heidän olevan piruja, jotka
helisyttävät kahleitansa.
WILHO (Hukkaselle). Neitsy tahtoisi laittaa kotiinsa sanoman missä
hän on.
HUKKANEN. Niin, niin, lähetä sanoma! (Wilho lähtee ulos.) Ryökinä,
olkaa niin hyvä, käykää istumaan.
(Hän osoittaa sormellansa tuolin. Neitsy istuiksen. Hukkanen
istuupi pöydän ääreen, ja panee pöydälle papereja, jotka hän
on tuonut kerallansa. Wilho tulee takaisin, istuikse Hukkasen
viereen, vasemmalle puolelle.)
HUKKANEN (Wilholle näyttäen paperit). Tässä on kasakkojen ilmoitus;
pane nyt kaikki protokollaan. No, ryökinäni, olkaa hyvä ja sanokaa,
miksikä te yöllä olitte metsässä ja siinä paikassa, josta salatavaraa
on löydetty?
NEITSY. Minä olin kävelemässä.
HUKKANEN. Pimeässä ja sumussa?
NEITSY. Se on romantista ja viehättävää.
HUKKANEN. Jos ette voi antaa parempaa selitystä, niin teidän luullaan
pitävän sala-kauppaa, ja teitä syytetään sala-kaupan pidosta.
NEITSY. Mustalais-joukko on kokountunut toisella puolella rajaa.
HUKKANEN. Ei täällä ole mustalaisia, tällä eikä toisella puolella rajaa.
NEITSY. On kyllä, sen tietää herra Wilho.
WILHO. Minä kuulin sen kulkevalta käsityöläissälliltä, vaan lieneekö
totta, en tiedä.
NEITSY. Kyll' on totta. Kerran kävelemässä ollessani tapasin vaimon
siitä joukosta. Olin kärkäs oppia tuntemaan mustalaiset paremmin, ja
kun heidän oli huomenna lähteminen pois, niin tein hänen kanssansa
välipuheen, että hän laittaisi minulle saattajan Kissankivelle, minua
johtamaan heidän leiriinsä.
URHONEN (itsekseen). Voi, kun nuo nais-ihmiset ovat sukkelat
valehtelemaan!
HUKKANEN. Kuinka te tämän parran-ajajan kanssa satuitte yhteen?
NEITSY. Minä tapasin hänet siellä ja luulin ensimältä hänen olevan
saattajani, sillä hän tiesi tunnussanat: hän näytti olevan hyvin
tuttava joukon kanssa.
HUKKANEN. Sala-tavaran kulettelijoidenko kanssa.
URHONEN. Minä? Hyvin tuttava? Minä en ole tuttava minkään kanssa koko
maailmassa, sitä vähemmin jollekulle joukolle.
NEITSY. Kuinka? Ettekö sanoneet minulle joukon olevan hyvin likellä, ja
että se on hyvin suuri ja hyvästi varustettu?
HUKKANEN. Hirmuista!
URHONEN. Kylläpä niin sanoin; vaan minä luulin tahtonne olevan
karkoittaa pois kosioveljeni, ja siitä syystä tahdoin auttaa teitä,
ymmärrättehän. Nyt kyllä näen, mitenkä seikka on. Te olette vietelleet
minua paulaan, päästäksenne itse vapaaksi, Vaan ei siitä synny mitään.
Kaikki tahdon tunnustaa. Niin — niin, minä olen astunut vääriä teitä;
vaan syypää en ole; se on hän, joka on vietellyt ja pettänyt minua.
HUKKANEN. Hm! Sala-kauppa komppaniassa! Ei tässä auta mikään, totuus
esiin!
URHONEN. Sama ryökinä on rakastunut minuun, kuollaksensa, rakastunut
minuun, ilman vähintäkään viittausta minun puoleltani. Hän
kirjoitti minulle ja ilmoitti minulle lempensä ja viekasteli minua
Kissan-kivelle, ja minä olin niin tyhmä että menin.
NEITSY. Herra vallesmanni! Jo pari kertaa tätä ennen olen tänäpänä
huomannut tuon ihmisen olevan hullun — —
URHONEN. Vai niin, nyt hän nimittää minua ihmiseksi ja hulluksikin!
Haha! Niin, hullu olinkin, kun annoin teidän kauniit sananne pettää
minua (Hukkaselle.) Olipa vielä toinen mies, joka yhä tahtoi ampua
minua kuoliaaksi, siitä syystä että ryökinä minun tähden on pettänyt
hänen lempensä.
NEITSY (nousee ylös). Herra vallesmanni, jos ette käske tuon hullun
pitämään suunsa kiini, niin en kauempaa voi olla täällä.
HUKKANEN. Pyydän nöyrimmästi ryökinäni! — Ole vaiti, Urhonen!
(Itsekseen.) Kohta en tiedä, onko pääni tallella (ääneensä). Urhonen,
haasta vaan sala-kaupasta, eläkä mistään muusta! Kasakat ovat
ilmoittaneet teidän haastaneen tavaroista — —
URHONEN. Niinpä niin, minä tulin sanomaan: vanhettunut tavara; sillä
ryökinä oli siellä — ja — —
WILHO. Urhonen: mikä teidän on? Onpa teitä aika sievä ja naisväkeä
hyvin kohtelias mies — — —
URHONEN. Sievä ja kohtelias olen kyllä; vaan ei silloin kosioveli saa
seista takanani, valmis ampumaan minua paikalla.
HUKKANEN. Koukkuja, pelkkiä verukkeita!
URHONEN. Ei, ei ollenkaan (etsii jotakuta taskustansa). Onhan minulla
todistus taskussani (ottaa kirjeen ja antaa sen Hukkaselle). Tässä on
kirje, jonka sain ryökinältä. Oli poika, joka antoi minulle tämän
kirotun kirjeen, ja minäpä olen narri, sillä minä olisin pojalle
antanut markan rahaa, jos ei hän olisi juossut pois.
HUKKANEN (joka hämmästyksellä on lukenut kirjeen). Voinko uskoa
silmiäni?
URHONEN. Niin, näettehän nyt itse, herra vallesmanni.
HUKKANEN. Ryökinäni, oletteko kirjoittaneet tämän kirjeen?
(Antaa hänelle kirjeen.)
NEITSY. Tämä on yhtä paljon naurettavaa kuin hävytöntäkin! (Antaa
hänelle kirjeen takaisin.) Kirjoitus on kyllä minun käsikirjoitukseni
kaltainen, vaan en ole kirjoittanut sitä kirjettä.
URHONEN. Teidän on käsikirjoitus yhtä hyvin kuin sinettikin.
HUKKANEN (katselee kirjettä). Onpa niin todellakin.
NEITSY. Tämä on pelkkä petos. Herra vallesmanni, te ette ole ystäväni,
vaan kuitenkin kunniallinen mies, ja ette suinkaan voi luulla
rouvas-ihmisen kirjoittavan tuollaista kirjettä millekä miehelle
tahansa, sitä vähemmin tuolle pöllö-päälle.
URHONEN (vihoissansa). Voi sinun saakeli! äsken oli "minun armas
Niiloni ja sinun armas kuvasi", ja nyt —
HUKKANEN. Ole vaiti, Urhonen!
URHONEN. Ei, nyt en voi vaieta! nyt on malttini loppunut. Vapisten olen
kävellyt metsässä; minun kosioveljeni milt'ei ampunut minua, niinkuin
jänis ammutaan; tuskalla täytyi minun kuhertaa lemmestä niinkuin
kyyhkynen; kasvot ja kädet olen särkenyt ontelossa tammessa; kruunun
nimessä olen kiini otettu ja määrätty kuorma-hevoseksi, sala-tavaraa
kulettamaan!
Kaikki nämä vaivat olen hänen tähden kärsinyt, ja nyt hän palkinnoksi
kutsuu minua hulluksi, ja antaa haukkumanimiä toisensa perästä! —
Vaan metsässä oli toista; siellä haastettiin häiden-pidosta ja nyt
paikalla.
NEITSY. En kauempaa voi kuunnella hullun puhetta.
HUKKANEN. Pyydän tuhannesti. — Minä saatan hänet vaikenemaan
(kiljaisee). Kasakka!
(Kasakka astuu sisään.)
URHONEN. Ah, armollinen herra!
HUKKANEN. No, puhu sitte maltilla! Mutta vaan sala-kaupasta.
URHONEN. Siitä Jumal' avita en tiedä, en niin mitäkään, vaikkapa herra
vallesmanni huutaisi tänne miljonittain kasakoita.
HUKKANEN (Kasakalle). Kutsu sisään se vieras herra!
(Kasakka lähtee ulos).