JULIA (yksinänsä. Hän istuikse penkille, ja katsoo paperiin.)
Ah! kaikki on hyvä, ja tässä puvussa pidetään minua kyllä
mustalais-tyttönä. Ihastuttava olisi, jos Tunturi olisi täällä ja
näkisi minut; kukaties saisin hänet nauramaan — ensi kerran hänen
elämässään. Ei, se on hyvä, että hän tulee vasta huomenna; muutoin
en olisi uskaltanut tätä ilvettä tehdä. — Kummallista on! minä
iloluonteinen, naurava aina unissanikin, minä lemmin tuota totista
Tunturia, joka pitää naurua melkein puoli syntinä. Ja kumminkin
lemmin häntä. Kunhan vaan voisin vieroittaa hänet pois tuosta liika
varovaisuudesta — se on aivan rajaton. Ja kuitenkin lemmin häntä! Kumma
on! Hist! hiljaa, joku tulee — varmaankin minun mustalais-ystäväni.
Nyt täytyy pitää ajatukset ko'ossa (pistää paperin poveensa).