Tiistai aamuna nousi vanha emäntä vuoteeltaan tavallista myöhempään.
Vanha palvelijatar Miina oli monta kertaa raottanut ovea ja kuunnellut.
Emäntä nukkui kyljellään vuoteellaan ja hengitti raskaasti. Lopulta
ei Miina enää voinut levottomuuttaan hillitä, vaan meni huoneeseen
ja lähestyi vuodetta. Hän kumartui emännän puoleen ja hämmästyi
nähdessään, miten suuttuneen näköinen tämä oli. Kasvoilla tavallisesti
oleva rauhallisuus oli aivan poissa, otsa oli rypyssä ja vanhat huulet
lujasti yhteenpuserretut. Hengitys oli raskas, mutta tasainen. Miina
laski kätensä emännän olalle ja sanoi:
— Olisi jo aika nousta kahvia juomaan!
Emäntä nousi äkkiä ylös ja katsoi ensin pitkään Miinaan.
— Mitä nyt on tapahtunut? kysyi hän.
— Kun emäntä ei herännyt, niin minä tulin katsomaan, miten täällä
voidaan. Kahvi on jo ollut kauan valmiina.
— Mitä kello on?
— Se lähenee jo kymmentä.
— Minä en saanut eilisiltana pitkään aikaan unta, sanoi vanha emäntä.
— Ja kun sitten viimein nukuin, niin olen kaiken aikaa nähnyt hyvin
raskaita unia. Mikä lienee painajaisen tuonut. Tavallisestihan minä
nukun hyvin.
— Tuo Peltolan Matin murha kai emännän aivoissa askartelee.
— Sehän siellä on ollut. Minä en pääse siitä irti. Yöllä olen sen
kanssa taistellut. Olen aivan kuin profeetta, joka pimeässä taisteli
enkelin kanssa. Mutta lopulta hän sai voiton. Unessa olen saanut
ajatuksia, joita en silloin hämmästynyt, mutta nyt valveilla ollessani
säikyttävät mieltäni.
— Eihän sitä ihminen koskaan unessa mitään ihmettele, sanoi Miina. —
Kun minä toisinaan lennän, niin on se ihan luonnollista.
— Vai lennät sinä?
— Niin. Minä tunnen olevani aivan kuin kala. Minä nousen ensin
maasta ja sitten pitkälläni koukertelen ilmassa. Ja minä tunnen aivan
selvästi, kuinka mutkittelen ruumiillani aivan kuin kala päästäkseni
eteenpäin. En minä silloin sitä ihmettele. Mutta jos minä äkkiä
nousisin tästä ja koettaisin ilmassa luikerrella tuosta ovesta ulos
ja sitten menisin pihalle ja nousisin puiden latvojen tasalle, niin
totisesti ihmettelisin.
— Syytä minullakin olisi ihmetellä, sanoi vanha emäntä. — Unessani
minä juoksin murhamiehen perässä. Hän pakeni ja minä perässä. Hän
hyppäsi aidan yli, minä hyppäsin myös, ja kun hän kiipesi katolle, niin
minä kapusin sinne. Sitten me kuljimme pitkin katon harjaa. Hän hyppäsi
alas ja minä hyppäsin myös. Lopulta sieppasin halon ja se kädessäni
ryntäsin eteenpäin. Ja juuri kun olin lyömäisilläni häntä päähän, tulit
sinä herättämään.
— Ja emäntä näki tietysti, kuka se oli?
— Olisin nähnyt, ellet sinä olisi tullut.
— No, voi onnettomuuksien onnettomuutta! valitti Miina. — Minä uskon
varmasti uniin.
— Eivät ne unet ole muuta kuin kajastusta ajatuksistamme päivän
kuluessa, sanoi vanha emäntä. — Minä olen tuota murhajuttua ajatellut,
ja tietysti sitten yöllä myös se tulee ajatuksiini.
— Ne kävivät tänään kertomassa minulle, että sitä Heikkilän Erkkiä
epäillään nyt. Onko siinä totta?
— Epäilyksiä voi aina olla ihmisillä, mutta epäilysten laita on sama
kuin juorujen. Se on hullu, joka niille päätöksensä rakentaa. Muista,
että Annan kanssa et saa näistä asioista mitään puhua. Hänen ei
tarvitse kaikkia tietää, lapsi kun vielä on.
— Enhän minä, enhän minä, vakuutti Miina.
Emäntä ajoi Miinan huoneesta pois ja ryhtyi verkalleen pukeutumaan.
Jalat tuntuivat kummallisen jäykiltä, ja päässä oli kolotus.
— Rasitat suotta itseäsi, vanha ämmä, sanoi emäntä itsekseen. —
Kiipeilet vaikka minne ja ajattelet sellaisia ajatuksia, joihin et
nuorenakaan pystynyt.
Kun hän oli juonut aamukahvinsa, tunsi hän itsensä jälleen virkuksi.
Hän käveli pihamaalla tarkastaen talon askareita ja antaen määräyksiä.
Oli kirkas syksyinen päivä, sellainen päivä, jolloin jokaisen esineen
näkee jo kaukaa. Luomakunta oli kaunis, mutta samalla tyly. Emäntä etsi
Annan ja läksi hänen seurassaan kävelemään peltoteitä.
— Nyt emme puhu mitään tuosta murhajutusta, sanoi emäntä. — Katsohan,
lapsi, meidän ajatuksemme ovat samanlaisia kuin vilja. Senkin täytyy
saada rauhassa kasvaa, ja vasta sitten kun se on kypsä, se leikataan
poikki. Jos me liian paljon pitelemme viljaa, niin se ei pääse koskaan
valmistumaan. Herra meidän Jumalamme pitää kyllä huolen siitä, että
oikeat asiat meidän sielussamme kasvavat ja varttuvat ja viimein
hedelmälle tulevat, ja Hän antaa meidän kyllä korjata viimein sadonkin.
Hän on minunkin sielussani näinä viimeisinä päivinä kypsyttänyt paljon.
Ennen en osannut laisinkaan sanoiksi pukea sitä, mitä ajattelen.
Kaikki oli epäselvää kuin usvaisella ilmalla on luonto, jolloin ei näe
mitään muuta kuin hämärästi kaikki muodot. Mutta nyt on minussa kaikki
kirkasta, aivan niinkuin luonnossa tänään, minä näen kauaksi ja minä
näen selvästi ja minä osaan sanoa kaiken sillä nimellä, mikä jokaiselle
asialle kuuluu. Kaikki, mikä ennen on ollut epäselvää ja vaivalloisesti
ymmärrettävää, on äkkiä kirkkaaksi tullut. Niin on ajatuksissani
kaikki pysynyt ihan kuin vilja, joka yhtenä päivänä vielä on piilossa
tähkäpäässään ja toisena jo jyvänä näkyy. Ja kun me sitten odotamme,
niin Herra kyllä sen kypsyttää ja antaa armonsa auringossa kaiken
valmistua. Me korjaamme viljan ja uskomme kaiken omaksi ansioksemme. Me
tyhmät ihmislapset! Niin on ajatustemme kylvö kuin tuo pelto tuossa.
Minä voin sen kyntää ja lannoittaa, minä voin siilien siemenen kylvää,
mutta ellei Herra meille otollista säätä anna, niin turhaan me olemme
puuhanneet.
He astelivat eteenpäin, vanha vaimo ja nuori tyttö. Ja emäntä
verkalleen selvitteli ajatuksiaan tytölle.
— Tämä talo on vuosisatoja ollut samalla suvulla. Kerran on tämä talo
jaettu Heikkilästä omaksi taloksi. Mutta sitten minä näin, että sen
omistus ei kauaa pysy haltijoittensa käsissä. Minä näin sen jo kaukaa,
sillä kukaan heistä ei rakastanut maata niinkuin sitä on rakastettava.
Ja minä päätin silloin, että kerran minä tämän talon jälleen suvulle
hankin. Ja siitä minä sain innon tehdä työtä ja koota rahaa, jotta
oikealla hetkellä voisin sen lunastaa enkä päästäisi sitä vieraisiin
käsiin. Ja kun viimeinen isäntä juomisen tähden joutui rappiolle ja
talo oli myytävä, niin silloin minulla oli jo rahat koossa ja minä
ostin talon. Hulluksi minua sanottiin, kun talosta oli metsä raiskattu
ja maa oli huonossa kunnossa. Mutta minä tiesin, että metsä uusii
itsensä, kun me vain sitä hoidamme, ja minä tiesin, että maa, jolle
me olemme uskollisia, on uskollinen meille. Ja nyt on minulla tämäkin
talo, jonka olen tehnyt mallikelpoiseksi. Minä laskin menestykseni
siemenen maahan jo aikoja sitten, ja Herra on minulle antanut hyvän
kasvuajan. Ja kun minä tätä olen tuuminut, niin olen samalla nähnyt
tuon lähellämme tapahtuneen rikoksen myös oikeassa valossaan. Rahaa
on ihminen siitä tahtonut itselleen saada, saada äkkiä ja helpolla
tavalla. Siksi on Matti ryöstetty, ja siksi on murha tapahtunut. Ja
kun ihminen kaikkien tekojensa siemenen on jo aikoja sitten kylvänyt
ja teot viimein kypsyvät, niin olen minäkin katsellut, missä olisi
ollut sellainen, joka tahtoo tästä murhasta hyötyä. Ja minä olen sen
löytänyt. En omalla voimallani, sillä mikä minä olisin sellaisia suuria
arvoituksia ratkaistakseni, vaan Herra on tarttunut käteeni ja minua
ohjannut.
— Kuka se siis on? kysyi Anna.
— Ennenkuin kaiken voin todistaa, ei minun sovi sitä ilmaista, sanoi
vanha emäntä. — Mutta minä olen huomannut, että se, joka rikoksensa
tahtoo muilta peittää, hän sen tekee suurella huolella, mutta hän
peittämiseen samalla kätkee ilmitulemisen siemenen. Koska rikollisen
mieli usein on terävä, niin hän terävästi kaiken myös harkitsee.
Mutta niin on Herra senkin asian järjestänyt, että hän syyllisen
pakottaa liian paljon tekojansa peittämään. Äitivainajani jo sanoi,
että murhamies tulee aina murhapaikalle katsomaan, mitä muut asiasta
tietävät, ja sillä tavalla hän lopulta tekonsa ilmoittaa. Ei syytön
murhapaikalle himoitse tulla, sillä kauhistuu hän sellaista paikkaa,
mutta syyllinen uskoo näyttävänsä viattomuutensa tulemalla sinne. Mutta
olen minä tässä rikoksien suuressa vainiossa nähnyt huonojen aineitten
joukossa myös suuren ja kauniin tähkäpään nousevan, niin ihmeellisen,
että minun sydämeni on siitä iloinnut. Katsohan, lapsi, kun kauan on
elänyt, on nähnyt niin paljon huonoa ja kurjaa elämässä, että lopulta
uskoo kaiken hyvän kadonneen kokonaan. Mutta Herra antaa meille suuria
lahjoja monta kertaa. Hän avaa silmämme näkemään ja korvamme kuulemaan
iankaikkisuuden ihmeellisiä asioita.
Kun he olivat taloon palanneet ja aamiaisensa syöneet, tuli taloon
vieraita. Nimismies saapui Heikkilän isännän ja emännän seurassa
autollaan.
— Nimismiehellä olisi teille, äiti, asiaa, sanoi Heikkilän emäntä. —
Hän kävi meillä ja pyysi meitä tänne mukanaan tulemaan.
Vanha emäntä vei heidät istumaan.
— Mistä sitten olisi kysymys? kysyi hän.
— Nimismies kävi kertomassa, että asiat Erkin suhteen ovat hyvin
murheellisella kannalla, selitti Heikkilän isäntä. — Kun kohta ovat
käräjät, niin pitäisi hänellä olla puolustusasianajaja.
— Jos hän on syytön, niin mitä hän puolustajaa tarvitsee, sanoi vanha
emäntä, — vanhurskaan elämä loistaa aina kirkkaudessaan.
— Kyllä, kyllä, sanoi nimismies. — Minä olen aina uskonut lujasti,
että oikeus pääsee voittoonsa. Mutta elämässä ei aina auta usko, ei
ainakaan tuomioistuimen edessä. Siinä tarvitaan ihmisiä, jotka estävät
vääryyttä tapahtumasta. Ja sitä varten ovat asianajajat olemassa.
— Kyllä minä siksi usein olen käräjillä ollut, sanoi vanha emäntä, —
että en usko asianajajien sitä varten niillä käyvän. Monta kertaa olen
nähnyt, miten he ovat etsineet lain seulasta reikää, josta päämiehensä
saisivat pujotelluksi läpi. Ja laki näyttää monta kertaa taipuvan mihin
tahansa.
— Aivan oikein ja hyvin viisaasti sanottu, lausui nimismies kumartaen
kohteliaasti. — Minä olen kuullut muilta ja itsekin sen huomannut,
että emäntä osaa asioita nähdä hyvin terävästi. Ja siihen luottaen
olenkin tullut tänne. Virkani puolesta minä olen yleinen syyttäjä. Kun
pistoli on todettu siksi, jolla murha tehtiin, ja kun on myös tullut
ilmi, että Erkki Heikkilä on ollut paikkakunnalla juuri samoihin
aikoihin kuin murha tapahtui, niin täytyy minun hänet pidättää ja
asettaa syytteeseen. Se ei vielä tietysti tiedä sitä, että hän
todella olisi syyllinen. Juuri hänen puolustamistaan varten tarvitaan
asianajaja. Kun juttu on hyvin vakava, niin olisi viisainta siihen
ottaa mahdollisen etevä. Minä olen puhelimessa asiasta alustavasti
keskustellut helsinkiläisen tuomari Hallan kanssa. Hän on tunnettu
siitä, että hän juuri rikosasioissa on toiminut erittäin suurella
menestyksellä.
— Nimismies tarkoittaa kai, että hän on voinut ilmeisesti syyllisen
pelastaa rangaistuksesta? sanoi vanha emäntä.
— En minä sitä tarkoita?
— Olen minäkin sanomalehtiä lukenut, jatkoi vanha emäntä. — Ja minä
olen nähnyt hänen nimensä usein oikeusjutuissa, ja hän on tavallisesti
ajanut syytetyn asiaa. Hän on ajanut silloinkin, kun syytetty on aivan
selvästi tehnyt tekonsa.
— Emännällä on hiukan väärä käsitys oikeuslaitoksesta, sanoi
nimismies. — Minä pyydän anteeksi, kun uskallan niin sanoa. Ketään ei
saa tuomita, ellei rikos ensin tule täydellisesti selvitetyksi. Halla
on terävyydellään voinut näyttää, missä kohdin todistelu on ollut
heikko, ja siis auttaa siihen, että tuomio on ehdottomasti ollut oikea.
Me emme voi ylimalkaisesti tuomita ihmistä. Tässä asiassa on se aivan
selvää. Talon renki Antti on ensimmäisessä kuulustelussa esiintynyt
tavalla, joka viittaa siihen, että hän olisi murhaan syyllinen. Olen
häntä sittemmin kuulustellut moneen kertaan, ja hän pysyy yhä vaiti.
Vaikka alussa uskoin minäkin, että hän oli syyllinen, niin en sitä
usko enää. Mutta hänen oman esiintymisensä vuoksi ovat syytökset hänen
suhteensa hyvin raskauttavia. Kaikesta päättäen hän koettaa suojata
jotakuta. Kuka tämä toinen on, sitä me emme vielä tiedä, ja hän ei
suostu sitä sanomaan. Minä voin siis oikeudessa tehdä kaiken voitavani
hänen pelastamisekseen ja teenkin sen mielelläni, koska uskon miehen
syyttömäksi, mutta jos hän koko ajan on vaiti, niin oikeuden täytyy
sittenkin hänet langettaa.
— Millä tavalla tämä siis koskee Erkkiä? sanoi vanha emäntä. — Yksi
murhan teki, ei kai kaksi.
— Aivan oikein, aivan oikein, sanoi nimismies. — Mutta kun meillä
ovat todistukset heikot Antin suhteen ja vahvemmat Erkin suhteen,
niin tuomioistuin langettaa jommankumman, ellei voida kumota minun
väitteitäni, oikeammin sanoen, aivan päivänselviä todistuksia. Me
puhuimme äsken siitä, että oikeus tulee itse saamaan voiton. Mutta jos
me luotamme ainoastaan ihmisten omiin ajatteluihin, niin on tuomio
ehdottomasti väärä. Olen kuullut, että naapurit syyttivät talon
palvelijatarta murhasta. Jos he siis olisivat istuneet oikeudessa, niin
he olisivat hänet langettaneet. Tällaisissa tapauksissa juuri, joissa
meidän järkemme pyrkii määräämään asioiden kulun, tarvitaan nerokas
asianajaja, joka huomauttaa, missä kohdin todistelussa on aukkoja.
— Eikö nimismies itse voi noita aukkoja näyttää? kysyi vanha emäntä.
— Tavallinen järki sanoo noin, ja sen minä ymmärrän varsin hyvin,
sanoi nimismies. — Mutta nimismiehen täytyy aina syyttää jotakuta
Hän ei voi jättää asiaa sikseen, sillä hän ei ole mikään tuomari.
Vasta sitten tuomioistuin harkitsee asian ja langettaa tuomion. Jos
nimismies joutuisi syytteeseen siitä, että hän on väittänyt syyllisiksi
viattomia, niin ei kukaan voisi olla nimismiehenä enää. Ja hyvin usein
tapahtuu, että me varmasti tiedämme jonkun syylliseksi, mutta sittenkin
tämä pääsee vapaaksi juuri sen vuoksi, että todistuksia ei ole
olemassa. Tämä rikosjuttu on siinä suhteessa hyvin vaikea, että ei ole
olemassa ainoaakaan todistajaa, joka olisi todella nähnyt tapauksen.
Minun velvollisuuteni on älyni perustuksella koota yksityiskohdat
mahdollisimman selvään järjestykseen, ja sitten tuomioistuin harkitsee
jokaista kohtaa ja muodostaa kaikesta lopullisen mielipiteensä.
Tuomaria ja lautamiehiä auttaa tässä tehtävässä etevä asianajaja,
nimenomaan sellainen, joka on tottunut rikosasioita selvittämään, sillä
hän pakottaa meidät kaikki, minutkin, hankkimaan sellaiset todistukset,
että asia lopullisesti selviää.
— Ja miksi minulta kysytään, otetaanko tuo tuomari Erkkiä puolustamaan
vai ei? kysyi emäntä.
— Peltolat ovat ottaneet asianajajakseen tuomari Koskenrannan
Helsingistä, sanoi nimismies. — Hänen velvollisuutensa on tietysti
vaatia, että murhaaja löydetään, ja hän tietysti pitää kiinni
jokaisesta sellaisesta todistuksesta, joka voi syyllisen langettaa. Hän
aivan varmasti kohdistaa kaiken voimansa saadakseen Erkin langetetuksi.
Tarvitaan ehdottomasti hänen vastustajakseen yhtä etevä mies, ja muita
kuin tuomari Halla ei ole olemassa. Kun hän on vanha tuttavani, niin
minä voin aina antaa hänelle sellaisia tietoja, joiden avulla hän voi
pelastaa Erkin. Mutta tuomari Hallan kaltainen mies on hyvin kallis.
Hän vaatii viisituhatta markkaa käräjiä kohti. Kun tämä juttu ei
tietystikään pääty ensimmäisillä käräjillä, vaan voi tulla monta kertaa
esille, niin tarvitaan siihen suuri summa rahaa.
— Ja meillä ei ole sellaisia varoja, sanoi Heikkilän emäntä. — Te
äiti olette varakas ja te voisitte suojella Erkkiä, sillä onhan hän
kuitenkin omaisenne.
— Jos Erkki on syyllinen, niin saakoon hän rangaistuksensa, sanoi
vanha emäntä. — Jos hän on syytön, niin täytyy kaikkien todistusten
raueta tyhjiin.
— Te ette siis suostu auttamaan meitä? kysyi Heikkilän emäntä.
— Minä en niin jyrkästi vastaa, sanoi vanha emäntä. — Me katsomme
ensin, mihin suuntaan tutkimus menee. Ensimmäisellä kerralla voi
todellinen syyllinen tulla esiin. Ellei tule, niin me voimme aina
pyytää lykkäystä. Olenhan minäkin saanut, ikävä kyllä, toisinaan
käräjien kautta oikeuttani valvoa ja tiedän siis, että lykkäys saadaan
helposti aikaan. Jos myöhemmin minä katson tarpeelliseksi sen,
että Erkki saa lainopillista apua, niin minä kyllä hommaan hänelle
asianajajan, vaikka saisin sitten myydä taloni, sillä minä en usko,
että hän on syyllinen.
— No, me olemme siis kuitenkin päässeet suotuisaan tulokseen, sanoi
nimismies. — Minä pyytäisin, että ei mainita mitään siitä, että olen
tähän asiaan sekaantunut tällä tavalla. Minä en tietysti virka-asemani
vuoksi olisikaan sitä tehnyt kenelle tahansa. Mutta minulla on suuri
kunnioitus ja voin sanoa suorastaan kiintymys tätä taloa kohtaan.
Minun arvonantoni on vilpitön teidän suhteenne, emäntä, sillä olen
huomannut teidät hyvin älykkääksi naiseksi. Arvaatte varsin hyvin, että
minulle, jonka kaikki harrastukset ovat juuri älylliseen suuntaan,
tuottaa suoranaista iloa saada olla valistuneen ja älykkään naisen
seurassa. Sellaisella on suuri kasvattava vaikutus. Ja minulla on
ollut mitä vilpittömin ihailu Anna-neitiä kohtaan. Rohkenen sanoa
aivan suoraan, että heti ensimmäisestä hetkestä tajusin, miten
onnellinen on se mies, joka hänen kaltaisensa naisen saa vaimokseen. Ja
tunnustan, että, ellei hän olisi ollut kihloissa, olisin tehnyt kaiken
voitavani saavuttaakseni hänen suosionsa. Kun nyt hänen oma veljensä
on pelastettava mitä ankarammasta syytöksestä, niin tietysti tahdon
auttaa kykyni mukaan. Mutta tässäkin asiassa minun täytyy menetellä
varovaisesti, sillä jos selvästi näytän pitäväni Erkin puolta,
vahingoitan hänen asiaansa arvaamattoman paljon.
— Tänä vaikeana aikana olette te, nimismies, ollut ainoa, joka on
ollut meille ystävällinen, sanoi Heikkilän emäntä kyynelet silmissään.
— Kaikki muut ovat tulleet meille tyydyttääkseen uteliaisuuttaan.
Jokainen on tahtonut saada kuulla lisää tietoja, ja kaikki he ovat
vakuutuksistaan huolimatta uskoneet, että Erkki on syyllinen ja että
Antti on ottanut syyn niskaansa hänen tähtensä. Ja vihjaistiin tässä
eilen ihan suoraan, että Antti tällä tavalla toivoo saavansa Annan
omakseen ja sen kautta talon.
— Ihmisten pahuus on kovin suuri, sen vanha emäntä pitkänä
elinaikanaan on tietysti nähnyt, sanoi nimismies. — Onhan tuollainen
johtopäätös aivan luonnollinen, sen tunnustan kyllä, mutta väärin olisi
uhrata nuoren naisen onni sen vuoksi, että hänen veljensä pääsisi
vankilasta.
— Ei puhuta nyt koreita asioita, sanoi vanha emäntä, — vaan otetaan
rikos käsille. Mitä Erkki on tunnustanut?
— Minä olen puhelimessa saanut tiedot viranomaisilta Helsingistä,
sanoi nimismies. — Erkki Heikkilä on tunnustanut, että hän tuona
rikospäivänä läksi lomalle sotaväestä ja tuli kotipitäjäänsä autolla,
jonka hän sai lainaksi eräältä tuttavaltaan. Hän tuli kello neljän
tienoissa kotiaan, mutta ei mennyt vanhempiaan tapaamaan, kun
hänellä oli kiire muualle. Hän näki sisarensa Annan ja pyysi tätä
tuomaan sisältä pistolin, koska hän tarvitsi sitä kilpa-ammunnassa
Helsingissä. Anna-neiti toi sen hänelle talliin, jossa Erkki puheli
Antin kanssa. Hän ajoi sitten autolla kirkonkylään Uotilaan, jossa
hän seurusteli talon tyttären Ainon kanssa iltamyöhään ja läksi siinä
kymmenen tienoissa pois. Hän väittää nyt ajaneensa suoraan Helsinkiin
poikkeamatta enää laisinkaan kotiaan. Kukaan ei tietysti ole matkalla
häntä nähnyt, joten ei voida hänelle hankkia todistajia siihen, että
hän esimerkiksi murhan sattuessa olisi ollut muualla, esimerkiksi
maantiellä Helsinkiin päin menossa. Pistoli oli hänellä ollut
Uotilassa, sen hän muistaa aivan varmasti. Hän arvelee ottaneensa sen
taskuunsa. Mutta kun hänellä ei tietysti Helsingissä ollut asettaan,
niin tulee hyvin todennäköiseksi — minä en sano, että se olisi totta,
vaan ainoastaan todennäköistä — että hän sittenkin olisi käynyt
kotonaan, koska pistoli on sieltä tavattu. Ase on hänelle näytetty
Helsingissä, ja hän on tunnustanut, että se on hänen ja että se on
sama, joka hänellä oli silloin, kun kotoaan läksi ja oli Uotilassa.
Kun hän väittää, ettei hän murhan tapahtuessa ollut kotonaan, niin
tulee tämä hänen väitteensä sen kautta heikoksi, että suutari Berg
jo ensimmäisessä pitämässäni kuulustelussa kiven kovaan väitti
kuulleensa maantieltä auton äänen. Minä teen väärin, kun tällä tavalla
ilmaisen tutkimusten tuloksia, mutta teen sen ainoastaan sen vuoksi,
että näkisitte, kuinka raskauttavia nämä syytökset ovat ja kuinka
välttämättömästi hän tarvitsee asianajajan avukseen.
— Sanoiko Erkki, mihin hän pysäytti autonsa silloin, kun hän
iltapäivällä tuli taloon? kysyi vanha emäntä.
— Hän sanoo sen jääneen Mattilan riihen luo, vastasi nimismies. —
Tosin on vaikeaa käsittää, että murhapaikalta olisi kukaan niin pian
ennättänyt juosta autoon, koska suutari Berg väittää kuulleensa auton
äänen heti laukauksen jälkeen, mutta tämä on sellainen yksityiskohta,
jossa suutari voi muistaa väärin, erehtyä nimittäin ajan suhteen. Joka
tapauksessa on tämä autokin hyvin raskauttava kohta Erkille.
— Voihan olla mahdollista, että on ollut olemassa toinenkin auto,
sanoi vanha emäntä. — Onko kukaan ajatellut sitä, että murhaaja on
tullut taloon yhdessä Peltolan Matin kanssa?
— Tietysti sellainenkin seikka on otettu varteen, sanoi nimismies. —
Mutta kukaan ei tiedä, millä tavalla Peltolan Matti on tullut taloon.
Hän on lähtenyt kotoaan sanomatta, minne hän menee.
— Eikö siellä kukaan muista, mihin aikaan hän lähti? kysyi vanha
emäntä.
— Vanhemmat eivät voi sitä tarkalleen sanoa, vastasi nimismies. — He
muistelevat hänen lähteneen puoli kymmenen aikaan, mutta he eivät ole
siitä aivan varmoja, koska eivät osanneet siihen panna mitään painoa
silloin.
— Jos Matti läksi kello puoli kymmenen sieltä ja murha tapahtui
kymmenen aikaan, niin hänen olisi täytynyt juosta koko matka, sillä
muulla tavalla hän ei olisi ennättänyt, sanoi vanha emäntä terävästi.
— Kun joku lähtee kirkonkylästä, niin aina siellä on liikettä vielä
illallakin siihen aikaan, ja siis joku hänet voi nähdä. On kai
sellaista tiedusteltu?
— Tunnustan suoraan, että sitä ei ole vielä tehty, sanoi nimismies.
— Tässä asiassa on siksi paljon ollut suurempia ja tärkeämpiä kohtia,
että tämä on jäänyt huomaamatta.
— Minun mielestäni tämä juuri on yksi niistä suurimmista, sanoi vanha
emäntä.
— Aivan oikein, aivan oikein, lausui nimismies, — ja minä annan heti
kuulustella, kuka olisi nähnyt Matin ja mihin aikaan sinä iltana.
— Minä en ymmärrä, miksi ei ole ollenkaan tutkittu sitä asiaa, milloin
ja millä tavalla Matti kodistaan tuli tänne, sanoi vanha emäntä. — Jos
hän käveli koko matkan, niin kai joku hänet silloin näki, sillä hän ei
ole mikään outo henkilö paikkakunnalla. Jos taas hän ajoi hevosella tai
autolla tänne, niin pitäisihän senkin tulla selville. Mitään hevosta
tai autoa ei ole tavattu talon lähettyviltä, siis on jonkun täytynyt
saattaa hänet, ja se henkilö voi löytyä myös, kun oikein etsitään.
— Tämä on hyvin viisaasti ja aivan johdonmukaisesti ajateltu, sanoi
nimismies. — Lisään tähän vielä sen, että Matti on voinut pyytää
päästä jonkun ohiajaneen autoon. Kun tämän pitäjän läpi kulkee suuri
liikenne, niin voi olla hyvin mahdollista, että auton omistaja,
sillä autohan tässä lähinnä tulee kysymykseen kaikesta päättäen,
on ollut vieraspaikkakuntalainen, joka ei siis ole Mattia tuntenut
eikä jutun tällä asteella ollessa, kun selityksiä ei vielä ole ollut
sanomalehdissäkään, ole viranomaisille antanut mitään tietoja. Jos niin
olisi asian laita, niin epäilen, ilmoittaako sellainen itseään, sillä
jokainen pelkää sekaantumista murhajuttuun.
— Minä olen tahtonut sanoa, että tässä kohdassa on heikko paikka,
sanoi emäntä. — Jos se selvitetään, miten Matti sinne tuli, niin
selviää moni muu kohta.
— Aivan oikein, sanoi nimismies. — Mutta koska minulla on ilo ja
kunnia käsitellä tätä juttua näin älykkäässä seurassa, niin haluaisin
mielelläni jatkaa keskustelua.
— Nimismies puhuu vain, sanoi vanha emäntä.
— Pistoli on ollut tutkittavana rikostutkimuskeskuksessa, sanoi
nimismies. — Silloin on todettu, että siinä selvästi näkyvät Antin
sormenpäänjäljet verisinä.
— Ja oliko siinä myös Erkin sormenpäänjälkiä? kysyi vanha emäntä.
— Ei ollut.
— Ja siis se todistaa, että hän ei sitä käyttänyt?
— Ei, sillä Erkki oli saanut auton omistajalta lainaksi hänen
nahkahansikkaansa, joita hän kertoo ajaessaan käyttäneensä. Tietysti
ei silloin ole jäänyt mitään hänen sormensa jälkiä. Minä sanon aivan
suoraan, että tämä hansikas juttu on jälleen hyvin ikävä kohta Erkille.
— Oliko pistolissa muita merkkejä?
— Oli kyllä, vastasi nimismies. — Minä kerron kaiken sen mukaan,
mitä olen puhelimessa kuullut, sillä virallista selostusta en ole
saanut. Minulle ilmoitettiin, että paikka, jossa pistoli oli ollut,
oli sisältänyt olkia, koska verisiin Antin sormenjälkiin oli kiintynyt
muutama kaikesta päättäen rukiinoljen murunen. Kun tänään tulin tänne,
tarkastin maantien murhapaikan lähellä ja huomasin, että tämä pitää
hyvin paikkansa, sillä äskettäin on tuotu rukiinolkia taloon ja aivan
aitan nurkan kohdalla, lähellä sitä kujaa, mistä päästään talliin, on
kuormasta niitä pudonnut. Murhaaja on teon tehtyään paennut sinnepäin
ja heittänyt pistolin pois luotaan. Hänen tarkoituksensa oli kai
heittää se kauemmaksikin, mutta se putosi juuri sille kohtaa, missä
oli olkia. Jos ase olisi pudonnut kuraan, niinkuin murhaajan tarkoitus
mahdollisesti oli heittäessään sen pois, niin mitään sormenjälkiä ei
olisi ollut.
— Muuta merkkiä ei siis pistolissa ollut? kysyi vanha emäntä.
— Siinä oli — sanon vain sen, mitä puhelimessa kuulin, ja siis on
tämä vielä hiukan epävarmaa, ennenkuin asiakirja tulee tänne, — muita
sormenpäänjälkiä, ja ne olivat jääneet siihen siksi, että sen henkilön
sormet olivat olleet rasvaiset.
— Sanottiinko, mitä rasvaa se oli?
— Sitä erikoistutkimusta ei vielä oltu saatu valmiiksi. Minulle
ilmoitettiin vain, että kaikki viittaa siihen, että se on auton koneen
rasvaa. Helsingissä on suuri kokoelma rikollisten sormenpäänjälkiä. He
tietysti etsivät näiden joukosta, sillä voihan olla mahdollista, että
teon on tehnyt varsinainen ammattirikollinen, joka jollakin tavalla
oli saanut käsiinsä Erkin pistolin. Jos sellainen löydetään, niin
sitten asiat ovat Erkin suhteen hyvällä kannalla. Hänen syyttömyytensä
on täydellisesti todistettu. Minä en mitään niin hartaasti toivo,
kuin että nämä jäljet saadaan sopimaan jonkun tunnetun rikollisen
sormenpäänjälkiin. Yksi mahdollisuus olisi vielä olemassa, se nimittäin,
että nämä sormenpäänjäljet ovatkin komisarius Salon. Hän toi pistolin.
Tosin hän väittää pidelleensä sitä sääntöjen mukaan, mutta me emme aina
voi muistaa kaikkea tarkoin. Ne voivat myös olla Kalle Mattilan, joka
ensin löysi pistolin tallista. Tutkimus todistaa tämän kaiken. Minä
olen pyytänyt, että rikostutkimuskeskuksen virkamies tulee käräjille,
koska voi tulla tarpeelliseksi itse paikalla tehdä vielä eräitä
tutkimuksia.
— Ellei löydetä sitä henkilöä, jonka käden jäljet ovat tuossa
pistolissa, sanoi vanha emäntä, — niin miten sitten käy?
— Me emme yksinkertaisesti tunne häntä, ja nämä jäljet eivät siis
johda minnekään.
— Se seikka ei siis pelasta Erkkiä?
— Hänen täytyy voida sanoa, kuka henkilö on pistolia käsitellyt,
ja meidän täytyy silloin kuulustella tuota henkilöä päästäksemme
selville siitä, puhuuko Erkki totta. Tuo toinen henkilö voi aivan
yksinkertaisesti selittää, että näki pistolin Uotilan eteisen pöydällä
ja siinä piteli sitä. Silloin asia on aivan selvä. Se henkilö,
jonka sormenjäljet ovat Antin sormenjälkien keralla aseessa, ei ole
ehdottomasti syyllinen, jos hän vain todistaa, miten ase on joutunut
hänen käsiinsä. Jos esimerkiksi poliisi Salo olisi pidellyt pistolia
kädessään, sen sijaan että hän tarttui sen piippuun, niin eihän se
vielä todista, että hän on tehnyt murhan. Samalla tavalla olisin minä
voinut tarttua siihen, ja olisihan kerrassaan naurettavaa, jos minua
syytettäisiin Matti Peltolan murhaajaksi.
Heikkilän emäntä sanoi:
— Se olisi vihoviimeinen syytös. Yhtä hyvin voisi ajatella,
että Mattilan Väinö on tehnyt murhan, kun tästä kaikesta on niin
säikähtynyt, että äitinsä aivan pelkää, menettääkö poikansa järkensä.
Hän puhuu vain synnistä ja synnin sovituksesta.
— Ellen tietäisi, miten varovaisesti rikosasioiden tutkimisessa on
liikuttava ja miten paljon vältettävä kaikenlaista kuvittelua, sanoi
nimismies, — niin voisin pikemmin epäillä hänen veljeään Kallea.
— Mistä syystä? kysyi Heikkilän emäntä.
— Hän on aivan liiaksi innostunut tämän asian tutkimiseen, vastasi
nimismies. — Sellainen ei aina merkitse hyvää. Miksi joku ryhtyy
asioihin, jotka eivät häneen laisinkaan kuulu? Olen huomannut, että hän
on omin päin tehnyt tutkimuksia. Sellainen voi viedä siihen, että hän
hävittää joitakin erittäin tärkeitä todistuskappaleita. Sen lisäksi
hän on koetellut urkkia poliisi Salolta yhtä ja toista. Minä en pidä
sellaisesta, sen sanon suoraan. Joko viranomaiset hoitavat asian tai
eivät sitä tee. Jos kaikki sivulliset saavat sekaantua asioihin,
jotka vaativat erikoisia taipumuksia ja aivan erikoista tekniikkaa,
niin olemme hukassa. Tämä johtuu siitä, että nuo nuoret ovat lukeneet
kaikenlaisia rikoskertomuksia ja kuvittelevat osaavansa sellaista,
mihin vaaditaan opinnot, koulutus ja ennen kaikkea muuta erikoislahjat.
Jos Kalle Mattila aikoo oikeudessa esiintyä jonkinmoisena
asiantuntijana, niin minun täytyy antaa hänelle siitä pieni näpsäys.
Minä tunnustan kyllä, että hän on terävä poika, mutta hänen on
asetettava lahjansa viranomaisten käytettäväksi, silloin voimme tulla
kunnollisiin tuloksiin.
— Ettekö te, nimismies, koskaan ajattele sitä, että rehellinen ihminen
tahtoo pelastaa toisen rehellisen ihmisen hädästä ja ahdistuksesta?
kysyi vanha emäntä.
— Sielullisesta hädästä lie voivat pelastaa, jos pystyvät siihen,
mutta tällaisissa asioissa, joissa oikeuslaitos tulee kysymykseen,
ei sivullisten väliintulo ole suotava. Jos kaikki ryhtyvät asioita
järjestämään, niin käy samalla tavalla kuin tuossa kuulemassani naisten
kokouksessa, jossa kaikki hyökkäsivät Kirstin kimppuun. Ellei meidän
maassamme lynkkaus olisi mahdoton, niin he olisivat aivan varmasti tuon
naisen siihen paikkaan tappaneet. Ja silloin olisi tämä ollut vain
tulos siitä, että kuka tahansa katsoo oikeudekseen tehdä päätelmiä
rikosasioissa.
— Minä olen ainoastaan tavallinen ymmärtämätön kansannainen, sanoi
vanha emäntä, — mutta minä ajattelen aina sillä tavalla, että jokainen
ammatti jättää ihmiseen erilaisia jälkiä. Suutari katsoo ihmisten
kenkiä ja räätäli vaatteita. Eikö rikosasioiden tutkiminen voi tehdä
ihmistä sellaiseksi, että hän näkee jokaisessa ihmisessä mahdollisuudet
rikoksiin?
— Jokainen ihminen on mahdollinen tekemään rikoksen, sanoi nimismies,
— kun hän vain joutuu määrättyyn kiihoitustilaan. Suuttumus, loukattu
itsetunto, rakkaus, kaikki ne ovat voineet saada aikaan sen, että
siihen asti aivan kunnollinen ihminen on tehnyt aivan törkeän rikoksen.
— Mutta eikö mikään siis ihmistä niin suuresta synnistä suojele? sanoi
vanha emäntä. — Minä olen aivan varma siitä, että turvaamalla Jumalaan
ja pitämällä hänet mielessämme olemme elämässä vahvoja heikkoutemmekin
hetkinä. Hän on meidän suojamme ja turvamme omaa itseämmekin vastaan.
Nimismies kumarsi vanhalle emännälle ja sanoi:
— Minä en tahdo millään tavalla loukata emännän uskonnollisia
tunteita, kaukana siitä, mutta onhan niin usein nähty, että ne, jotka
sanovat itseään uskonnollisiksi, oikeammin sanoen jumalisiksi, ovat
mahdollisia kaikenlaisiin halpamaisiin tekoihin ja siis myös rikoksiin,
kun vain sellainen kiusaus tulee heidän tielleen.
— Silloin he eivät ole todella jumalisia, sanoi vanha emäntä. — He
ovat ottaneet Herramme sanan ja opit ainoastaan vaatteeksi, jonka he
pukevat ylleen peittääkseen omaa huonouttaan. Jumalan opin pitää meissä
olla niin elävä, että voimme sen sovelluttaa aivan kaikkeen omassa
elämässämme.
— Jospa niin olisi, niin elämä olisi aivan toisenlaista, sanoi
nimismies huokaisten, — ja meidän nimismiesten tehtävät supistuisivat
vain kansliatöihin.
— Kun ihminen saattoi jumalisella ololla saada itselleen etuja, sanoi
vanha emäntä, — niin kaikki ottivat sen omakseen. Mutta kun nyt
vaaditaan uskallusta tunnustaa olevansa Herran opin seuraaja, niin
pitäisi toki silloin uskonnon suojella meitä. Mutta turhaa meidän on
tästä puhua, sillä me emme ajattele vähääkään samalla tavalla.
Nimismies näytti hyvin pahastuneelta.
— Minua surettaa, jos emäntä luulee minun halveksivan kaikkea
moraalista nuhteettomuutta ja uskovan, että maailma on täynnä
huonoutta, sanoi hän. — Kaukana siitä! Minä tunnen hyvin monta
sellaista, jotka eivät voisi mitään pahaa tehdä, sillä heidän koko
ajatusmaailmansa on täynnä kauneutta. Ne ovat niitä ihmisiä, jotka
kulkevat elämän synkän metsän kautta petojen uskaltamatta käydä heihin
käsiksi. Minä olen aivan vakuutettu siitä, että esimerkiksi Anna-neiti
on tuollainen jalo olento. Ja minulle on jo tämä lyhyt keskustelumme
selvästi todistanut, että emäntä on niitä ihmisiä, jotka ovat
ympäristölleen ja siten myös koko yhteiskunnalle suurena siunauksena.
Nimismies nousi.
— Nyt minun on jo lähdettävä, sanoi hän, — virkatoimet kutsuvat. Minä
olen erittäin tyytyväinen tähän käyntiini. Olen saanut kuulla, että
tarvittaessa voimme saada oikein etevän asianajajan Erkki-paralle.
Ja toiseksi olen saanut nähdä, miten syvästi ja järkevästi emäntä
on ajatellut tämän murhajutun suhteen. Minähän olen saanut kuulla
kaiken sen, mitä emäntä on pitkän elämänkokemuksensa ja suuren
henkilötuntemuksensa kautta saanut selville tästä rikosasiasta. Eräät
kohdat ovat antaneet minulle uusia virikkeitä, ja minä olen niistä
hyvin kiitollinen.
Emäntä seisoi huulet yhteen puristettuina nimismiehen edessä. Hänen
ryppyisille poskilleen oli noussut puna.
— Minä en osaa sovitella sanoja samalla tavalla kuin nimismies osaa,
sanoi hän. — Tahtoisin kysyä vain yhtä seikkaa.
— Emäntä on niin hyvä.
— Jos minä tulen käräjille ja todistan, kuka on syyllinen?
— Todistatte, kuka on syyllinen?
— Niin.
— Te tiedätte sen siis?
— Tiedän.
— Kuka sen on sanonut teille?
— Minun Herrani ja Jumalani on sen minulle ilmoittanut, sillä hän
näkee kaiken ja tietää kaiken.
— Emäntä voi varsin hyvin ilmoittaa laamannille oikeudessa, mitä
Jumala on sanonut, lausui nimismies. — Tietysti emännällä on siihen
täysi oikeus. Mutta jos emäntä on oikeudelta salannut sellaista, joka
voisi tätä rikosta selvittää, niin voi siitä olla myös ikävyyksiä. Minä
antaisin sen ystävällisen neuvon, että emäntä mieluummin ilmaisisi
epäilyksensä minulle kuin menisi itse niitä esittämään. Ei ole hauskaa
vanhalla iällä joutua naurun alaiseksi.
— Ihminen ei ole koskaan naurunalainen silloin, kun hän tekee mitä
Jumala on hänelle tehtäväksi asettanut.
— Ei tietystikään, vastasi nimismies, — mutta ihminen voi niin kovin
usein kuvitella omia halujaan Jumalan käskyiksi. Sellaista on hyvin
usein todettu meidänkin maassamme. Minä en tahdo tästä asiasta nyt
väitellä. Kun tämä rikosjuttu on selvitetty, niin me voimme kerran
rauhassa ottaa tämän asian käsittelyn alaiseksi, sillä minulle on siitä
ehkä hyvinkin paljon hyötyä.
Nimismies kumarsi emännälle kohteliaasti ja meni Heikkilän isännän ja
emännän seurassa.
Vanha emäntä seisoi paikallaan pitkän aikaa. Sitten hän vaipui istumaan
aivan vapisten. Anna, joka oli seurannut vanhempiaan kuullakseen lisää
Erkistä, sillä nyt vasta hän sai tietää, mistä veljeään syytettiin,
palasi mummonsa luokse ja sanoi itkien:
— Nyt nuo tunnottomat ihmiset syyttävät Erkkiäkin murhasta.
— Ole rauhassa, Erkki on aivan syytön.
— Mutta he ovat hänet vanginneet.
— Herra on avaava hänen vankilansa ovet. Mene huoneeseesi ja ota
raamattu, lue sieltä, miten Pietari oli vankeudessa ja miten enkelit
hänet pelastivat sieltä. Tuo nimismies on herättänyt makeilla
sanoillaan ja katalilla ajatuksillaan vihan, ja minun on se poistettava
itsestäni. Käräjäpäivä ei ole vielä ollut, ja vielä ei ole veljesi
tuomittu.
Sanaakaan enää sanomatta Anna poistui huoneesta.
Vanha emäntä meni rukkinsa luo ja koetti kehrätä, mutta lanka ei
pysynyt hänen sormiensa välissä ja rukin polkeminen oli epätasaista.
Hän siirsi rukin syrjään ja mutisi itsekseen:
— Makea kuin käärme ja katala kuin käärme. Minä en ihmettelisi, vaikka
hän itse olisi tehnyt tuon murhan.
Hän säikähti omaa puhettaan, risti kätensä ja sanoi:
— Minun Jumalani, anna minulle anteeksi, sillä minä en tahdo sanoa
väärää todistusta lähimmäistäni vastaan.
Hän tunsi itsensä kovin uupuneeksi, meni vuoteelleen ja vaipui
virkistävään uneen.
Siinä tapasi Kalle hänet tullessaan taloon. Hän istui tuolille vuoteen
ääreen ja katseli nukkuvaa tohtimatta häntä herättää. Näin hän oli
puolisen tuntia odottanut, kun emäntä avasi silmänsä.
— No, miltä uni maistui? kysyi Kalle.
— Sinäkö siinä olet, sanoi vanha emäntä nousten istumaan. — Minulla
oli vähää ennen heräämistäni sellainen hyvä tunne, aivan kuin rakas
ystävä olisi istunut rinnallani. Ja eihän se ollutkaan mitään muuta
kuin rakas ystävä, kun sitten näin sinut. Tunsin itseni niin kovin
raukeaksi. Nimismies oli täällä, ja minä väittelin hänen kanssaan.
Olen minä ennenkin miesten kanssa väitellyt enkä ole siitä väsynyt.
Mutta se mies on niin makea, että tekisi mieli pestä kätensä aina vähän
päästä, kun tuntee ne tahmeiksi. Eivät ne sellaiset ihmiset sovi meidän
maalaisten kanssa yhteen. Niillä on niin kovin toisenlainen puhetapakin.
Kalle vilkaisi ympärilleen, jotta kukaan ei häntä vain kuulisi, ja
sanoi sitten:
— Kamreeri soitti minulle ja käski ilmoittamaan teille, että viisi
seteleistä on tullut takaisin pankkiin.
Vanha emäntä oli vähän aikaa aivan liikkumaton.
— Sanoiko hän, kuka ne on tuonut?
— Ei sanonut. Pyysi vain teille ilmoittamaan.
— Eikö hän luottanut sinuun?
— Ehkä ei tohtinut, jos puhelinkeskuksessa olisi kuunneltu.
— Se on viisas ja varovainen mies. Sanoiko hän todellakin, että
setelit ovat tulleet pankkiin takaisin?
— Ei siinä muodossa. Hän sanoi, että viisi emännän merkillä
varustettua lammasta on löydetty.
— Viisaasti sanottu. Kun minulla on lampaita, niin kukaan ei osaa
siitä mitään päätellä. Käskikö hän minua tulemaan sinne?
— Siitä hän ei puhunut mitään. Ehkä odottaa teidän tulevan.
— Parasta on, että sinä yksinäsi menet, sanoi vanha emäntä. — Jos
heti on jotakin toimitettavaa, niin osaat sinä sen paremmin tehdä kuin
minä osaan.
Vanha emäntä istui pitkän aikaa kädet ristissä mietteissään,
— Ota hevonen tallista ja aja kiireimmän kautta, sanoi hän viimein. —
Saat ottaa oriin.
— Minä voin mennä polkupyörällä, sanoi Kalle. — Jos minun pitää
kylällä viipyä, niin sen voi aina helpommin sijoittaa minne tahansa.
— Siinä olet kyllä oikeassa. Mutta ei koskaan tiedä, miten käy ja
mitä sinun pitää tehdä. Voit tarvita rahaa ja tarvita runsaasti, jotta
kaikki luistaa. Raha on hyvä asia toisinaan, sen avulla saa monta
ihmistä liikkeelle.
Emäntä meni pöydän luo ja otti sen laatikosta lompakon.
— Minä en kotona pidä koskaan suuria summia, mutta on täällä sentään
neljätuhatta markkaa. Ota ne ja käytä parhaan ymmärryksesi mukaan. Älä
suotta tuhlaa, mutta älä myöskään tarvittaessa säästä. Käytä kaikki
viisaasti ja kirjoita summat muistiin.
Kalle hymähti, kun emännän huolellisuus näin vakavanakin hetkenä tuli
esiin.
— Jos asia on kovin tärkeä, niin tee kaikki, mitä voit sekä omilla
että toisten voimilla. Jos joku, jota tarvitset, on sellainen, että
häntä et rahalla saa, koska hän ei rahaa tarvitse tai ei tahdo olla
sinun palkattavasi, niin sano, että teet kaiken minun käskystäni.
Ja jos hän ei sitä usko, niin vie hänet kamreerin luo ja sano sanat
siellä. Hän voi ne vakuuttaa tosiksi. Jos rahat eivät riitä, sillä
eihän koskaan tiedä, mitä tapahtuu, niin ota säästöpankista lisää.
Minä voin kirjoittaa sinulle mukaan lapun sitä varten. Ei, ei sitä
tarvita. Kamreeri uskoo kyllä, kun kerran olit minun kanssani siellä.
Ja ellei hän usko, niin ota sitten auto ja aja tänne, niin minä
kirjoitan sinulle shekin. Ja silloin kirjoitankin sellaiselle summalle,
että kamreeri saa panna kauppansa muutamaksi päivää kiinni rahojen
puutteessa.
Kalle hymyili taas. Emäntä katsoi häneen ja sanoi:
— Mitä sinä naurat?
— En ole koskaan ennen kuullut teidän kerskaavan rahoillanne. Se
tuntui niin hullunkuriselta teidän suussanne.
— En minä sano sitä ylpeydestä suinkaan, lausui vanha emäntä, — mutta
näin meidän kesken minä voin sinulle ilmoittaa, että siellä on minun
tililläni hiukan toista miljoonaa.
— Hyvänen aika, oletteko te niin rikas!
— Pidä suusi kiinni! Minä olen paljoa rikkaampi kuin tiedetäänkään. Se
on rahassa ja sitten on vielä paljon muutakin.
— Mitä verotuslautakunta sanoo?
— Siellä se kyllä tiedetään. Minä olen kaikki heille selvästi
ilmoittanut. Ja kai sieltä sitten on kerrottu muillekin, kun monta
kertaa saa kuulla sellaisen kateellisen lauseen: "Niin, te, joka olette
rikas!" Olisivat säästäneet ja tehneet työtä niinkuin minä, niin olisi
heidän käynyt aivan samalla tavalla. No niin, ei puhuta siitä nyt. Sinä
otat nyt selkoa kaikesta ja ota varovaisesti, jotta ei sitä huomata.
Nimismies ei saa mitään tietää, muista se.
— Miksi ei saa?
— Hän täällä ollessaan moitti sinua siitä, että sekaannut asioihin.
Hän oli huomannut sinun tätä asiaa tutkivan eikä siitä pitänyt
ollenkaan. Jos hän nyt saa tietää, että sinä olet murhaajan jäljillä,
niin hän tekee kaiken voitavansa, jotta et veisi käräjillä häneltä
kunnian kruunua. Hänen itserakkautensa on niin suuri, että hän panee
vaikka syyttömän vankilaan, ennenkuin tunnustaa erehtyneensä. Hän kävi
täällä Erkin isän ja äidin kanssa pyytämässä, että minä kustantaisin
asianajajan oikeuteen Erkille. Se oli hänen tuttavansa, niinkuin hän
sanoi. Hinta olisi viisituhatta käräjiä kohti. Tietysti he olivat
yhdessä juonessa siinä. Minä en suostunut, en ainakaan nyt, vaan sanoin
ensin odottavani, miten käräjillä käy. Ja jos minun pitää rahoja panna
likoamaan, niin mieluummin annan sinun hoitaa tätä asiaa ja hyötyä
siitä, mitä hyödyt. Mutta älä tässä viivy ja puhu turhia, vaan mene.
— En minä ole puhunut juuri mitään, sanoi Kalle nauraen.
— Odota vielä, sanoi vanha emäntä. — Nimismiehen selityksistä
päättäen, sillä hän selitti kaikki tarkoin, olen tullut siihen
ajatukseen, että murhamies ja Matti tulivat yhdessä autolla. Se on
ollut se auto, jonka renkaan jälki sinulla on. Kun saat tietää, kuka
on tuonut seteleitä pankkiin, niin ota selko siitä, missä hän on ollut
murhayönä ja onko hän ajanut autolla ja kenen autolla. Ellet sillä
tavalla saa selkoa, niin koeta tutkia kylässä olevien autojen renkaat.
Jos se ei auta, niin koeta löytää jokin muu keino. Mutta sinä et saa
tulla sieltä pois, ennenkuin olet koonnut sellaiset todistukset, että
käräjillä sillä saadaan aikaan jotakin. Ja vielä yksi asia. Moni ei
tahdo tulla todistajaksi, kun palkka on niin pieni. Lupaa jokaiselle,
jonka haastat käräjille — ei, ei, älä anna ottaa haastetta, pyydä
heitä tulemaan, se näyttää paremmalta — ja maksa jokaiselle heti
etukäteen viisikymmentä markkaa ja lupaa sama summa käräjien jälkeen.
Ei pidä antaa ihmisille heti koko maksua, he voivat olla tulematta.
Äläkä selitä ihmisille, minkä tähden tahdot heitä sinne. Älä millään
muotoa sitä tee, sillä nimismies muuten sekaantuu asiaan, koska hän saa
tietää niiden avulla, mätä olet saanut selville. Minä tahdon, että sinä
olet käräjillä viisaampi kuin nimismies, vaikka hän onkin kaikenlaiset
koulut käynyt. Mene nyt!
Kalle oli jo ovella, kun emäntä vielä kerran pidätti hänet.
— Tuo tieto minulle vielä tänään. Ota auto, jotta pääset pikemmin. Jos
viivyt myöhään, eivätkä tahdo tulla ajamaan, niin maksa kaksinkertainen
taksa. Ja jos olen nukkumassa, niin naputa tämän huoneeni ikkunaan.
Minä valvon siksi, kunnes sinä tulet.
Kun Kalle oli mennyt, istui emäntä tuolille, pani kätensä ristiin ja
sanoi:
— Minä kiitän sinua, Jumala, että olet minua kaikessa auttanut. Minä
kiitän sinua siitä, että et ole vaaran hetkenä minua heittänyt, vaan
näyttänyt missä tie kulkee oikeuteen. Minä kiitän sinua siitä, että
olet kaikki toimeni siunannut niin, että tarvittaessa on minulla
keinoja, joilla voin sinun tahtosi täyttää, jotta synti ja rikos
saisivat ansaitun palkkansa. Sinä olet aina ollut minun pääni päällä
kuin kukoistava seppele. Sinä olet aina seisonut minun rinnallani.
Ylistetty olkoon sinun nimesi!