Perkele:
"Kuin ihanaa!..."
Kauniit hameenlaskokset heilahtelivat utuina, väreinä, sulona.
Notkeat jalat kaarsivat sulavina, heilahtelivat, kutsuivat, kosivat.
Lammikoilla seisoivat veneet liikkumattomina. Vedessä päilyivät
onnenkuplien kuvat. Soitto kävi salaperäiseksi, tuoksu herpaisevaksi.
Tanssi jatkui. Raala komensi:
"Taas keinukaa ja kaartakaa!
Saa hame hieman hulmahtaa
ja reisi vilahtaa...
Ylemmä jalkaa kaartakaa!...
Hametta nyt jo nostakaa
ylemmä pikku polvea,
rajoille neidon kainouden
ja miehen mielitekojen...
perille lemmen paulojen!..."
Perkele (ihastuneena):
"Ai-jai!...
Tuo mielen miehen päästä vie,
jos sitä ollut lie."
Raala:
"Mies riutuu nyt jo unelmiin...
Enemmän hälle antakaa!...
Ensiksi suukko huulelta...
Kas niin! Nyt saa
sevalmus paidan solahtaa
ja rinnat paljastaa..."
Enkelien utupaitojen sevalmukset laskivat alas ja rinnat paljastuivat
lämpiminä... Kypsyneet rinnanpäät kiehtoivat siimaa punottavina,
maukkaina, houkuttelevina. Yhä lumoavampaa on tanssi, kiehtovampaa
unelma.
Raala:
"Nyt rinnanpää saa ruskahtaa...