Seuraavana aamuna Jakob Welse asemastaan ja miljoonistaan huolimatta
hakkasi halot päivän tarpeiksi, sytytti sitten sikarin ja lähti
tapaamaan paroni Courbertiniä. Frona pesi aamiaislautaset, ripusti
vaatteita kuivamaan ja antoi koirille ruokaa. Sitten hän otti
kuluneen Wordsworthin matkarepustaan ja istuutui mukavasti rannalle
kahden kaatuneen hongan muodostamaan nojatuoliin. Mutta hän ehti
tuskin avata kirjan, ennenkuin hänen katseensa lähti harhailemaan yli
Yukonin, jyrkkien kallioitten ohi kiivaaseen pyörteeseen ja ylemmäksi
virran mutkaan ja sieltä keskellä jokea suikertavalle pitkälle
hiekasärkälle. Heidän pelastusretkensä ja hurja pakonsa jäiden tieltä
olivat hänellä vielä tuoreessa muistissa, mutta eräitä aukkoja hän
ei pystynyt täyttämään. Taistelusta kallioportin kohdalla hänen ei
onnistunut luoda mieleensä selvää kuvaa, hän ei tiennyt, kuinka
kauan se kesti. Samoin hänen järkensä sanoi hänelle, että he olivat
kiitäneet hurjaa vauhtia Tienhaaran ohitse Roubeaun saarta kohti; hän
tiesi, että niin oli, mutta ei muistanut mitään.
Ajatukset olivat saaneet hänet valtoihinsa ja hän seurasi Corlissia
kautta kolmen viime päivän tapahtumien, mutta karttoi varovasti
kaikkea, mikä olisi loihtinut hänen eteensä tuon toisen miehen kuvan.
Hänen nimeään hän ei tahtonut mainita. Hän tiesi, että siihen liittyi
jotain kauhistavaa, jotain, mitä hänen ennemmin tai myöhemmin tuli
katsoa silmästä silmään, mutta hän tahtoi lykätä hetken, jona sen
tuli tapahtua, tuonnemmaksi. Hänen mielensä oli raukea ja väsynyt
niinkuin hänen ruumiinsakin, tarmo ja toiminta tuntuivat tällä
hetkellä vastenmielisiltä. Mieluummin hän muisteli Tommyakin, hänen
pisteliästä kieltään ja pelkurinsydäntään, ja päätti mielessään,
että hänen Torontossa asuva vaimonsa ja lapsensa eivät saisi jäädä
unohduksiin, kun pohjola maksoi veronsa Welseille.
Kuiva oksa risahti, Frona kuuli askelten lähestyvän ja kohtasi St.
Vincentin katseen.
"Sinä et ole onnitellut minua pelastukseni johdosta", alkoi tämä
kevyesti. "Mutta kyllä kai olitkin puolikuollut väsymyksestä
eilisiltana. Olinhan minäkin, ja sinulla oli sitä paitsi ollut
rasittava soutu kestettävänäsi."
Hän tarkkasi salaa Fronan kasvoja koettaen päästä hänen mielialansa
ja ajatustensa perille.
"Sinä olet sankaritar, Frona", alkoi hän haltioituneena. "Sinä et
pelastanut vain sanantuojaa, vaan kuulustelun lykkäys, joka sinun
onnistui saada aikaan, pelasti minunkin henkeni. Jos yksikään
todistaja lisää olisi saanut esiintyä ensimmäisenä päivänä, niin he
olisivat ehtineet hirttää minut ennen Gow'n ilmestymistä näyttämölle.
Kelpo poika tuo Gow! Vahinko, että hänen pitää kuolla!"
"Olen iloinen siitä, että voin olla avuksi", vastasi Frona olematta
oikein selvillä siitä, mitä hänen oikeastaan piti sanoa.
"Ja onhan minua toki syytä onnitella --"
"Kuulustelun johdosta sinun tuskin kannattaa onnitella", puuttui
Frona äkkiä puheeseen katsoen häntä suoraan silmiin. "Olen iloinen
siitä, että se päättyi näin, mutta et kai odota minun onnittelujani
sen johdosta."
"Vai nii-in! Siitäkö kenkä puristaa!" St. Vincent hymyili
hyvätuulisesti ja aikoi istuutua, mutta Frona ei liikahtanutkaan
tehdäkseen hänelle tilaa, ja hän jäi seisomaan. "Annahan nyt minun
selittää. Jos onkin ollut naisia --"
Frona oli hermostuneesti puristanut kättään nyrkkiin, mutta viimeiset
sanat saivat hänet purskahtamaan nauruun.
"Naisia?" hän huudahti. "Naisia? Älä ole naurettava, Gregory."
"Sinähän autoit minua niin tarmokkaasti kuulustelussa", alkoi St.
Vincent moittiva sävy äänessään, "Ja minä luulin --"
"Voi, et sinä ymmärrä", keskeytti Frona hänet epätoivoissaan. "Et
sinä ymmärrä. Katso minua, Gregory, ehkä minä voin saada sinut
ymmärtämään. Sinun läsnäolosi kiusaa minua. Sinun suudelmasi
loukkaavat minua. Niiden muisto saa minun poskeni palamaan häpeästä,
ja huuleni ovat kuin loan tahraamat. Ja miksi? Naisjuttujenko
takia, joita sinä tahdot selittää? Niinkö vähän sinä ymmärrät minun
ajatuksiani? Mutta tahdotko, että sanon sinulle syyn?"
Rantatörmän alta kuului miesten ääniä ja veden loisketta. Frona
katsahti äkkiä sinnepäin ja näki Del Bishopin melovan ruuhta
vastavirtaa ja Corlissin rannalla kiskovan sitä vetoköydestä.
"Sanonko syyn, Gregory St. Vincent?" toisti Frona. "Sanonko sinulle,
miksi sinun suudelmasi ovat alentaneet minua? Siksi, että sinä rikoit
velvollisuuden lain. Siksi, että sinä söit tuon miehen pöydässä
ja sitten näit hänen taistelevan hengestään ylivoimaa vastaan
etkä nostanut käsivarttasi hänen avukseen. Minulle olisi ollut
mieluisampaa, että olisit heittänyt henkesi häntä puolustaessasi,
muistosi olisi silloin ollut tahraton. Mieluummin olisin kuullut,
että sinä olit hänet murhannut. Se olisi edes osoittanut, että
sinulla on verta suonissasi."
"Tätäkö sinä siis sanot rakkaudeksi?" huudahti St. Vincent ylpeästi,
ja pieni kiivas paholainen alkoi herätä. "Kauniin ilman rakkautta,
totta totisesti! Mitä kaikkea mies saakaan oppia, Jumala paratkoon!"
"Olisinpa luullut, että sinulla ei enää olisi mitään opittavaa",
vastasi Frona.
"Mutta mitä sinä oikeastaan aiot tehdä?" kysyi St. Vincent
välittämättä Fronan viime sanoista. "Minun kanssani ei ole niin
helppo leikkiä. Saat katua tekoasi, jos aiot hylätä minut. Minä en
tule sitä kärsimään, sanon sen edeltäkäsin. Sinä olet tässä maassa
käyttäytynyt tavalla, joka tahrasi sinun maineesi, saattaisi sinut
huonoon huutoon, jos se tulisi tiedoksi. Minulla on korvat, enkä
ole torkkunut. Sinun käy vaikeaksi keksiä verukkeita ja selviytyä
erinäisistä seikoista, jotka sinusta ehkä tuntuvat aivan viattomilta."
Frona katsoi häneen kylmästi, säälivästi hymyillen, ja tämä ärsytti
St. Vincentiä yhä enemmän.
"Niin, minusta ei nyt ole mihinkään muuhun kuin pilkan ja säälin
esineeksi, mutta minä lupaan sinulle, että voin vetää sinut muassani
alas. Minunko suudelmani ovat sinua alentaneet, mitä? Miltä
sinusta sitten tuntunee muistellessani Happy Campissa Dyean tiellä
viettämääsi yötä?"
Ikäänkuin vastaukseksi Corliss vetoköysineen samassa sukelsi näkyviin
aivan heidän vieressään.
Frona tervehti häntä ja viittasi häntä tulemaan lähemmäksi. "Vance",
hän sanoi, "sanantuojalla oli tärkeitä uutisia isälle, niin tärkeitä,
että hänen täytyy lähteä ulkomaanmatkalle. Hän lähtee täältä
iltapäivällä paroni Courbertinin kanssa Bijou'lla. Saanko minä tulla
teidän seurassanne Dawsoniin? Tahtoisin lähteä heti, jo tänään...
_Hän_ -- -- hän sai minut kääntymään teidän puoleenne", lisäsi hän
ujosti osoittaen St. Vincentiä.