»En, sen jätin sinun asiaksesi. Ikävä, jos olet pettynyt. Mutta mitä
mahdan sille, että tiesin (paitsi kenties ihan alussa, paitsi sinä
kauheana sunnuntaina, sen kamalan hetken jälkeen, jolloin isoisänisä
puhui meille) —mitä mahdan, jos liesinkin, ettet sinä lähestyisi, ettet
suorastaan voisi lähestyä ainoatakaan noista tytöistä kosiaksesi häntä?»
»Tiesitkö sen, Helen?»
»Miten muuten olisin jaksanut elää? Enkö pitänyt sinua silmällä? Joka
kerta, kun tulit takaisin ja kun olit lähdössä? Vain yhdessä ainoassa
muussa tytössä sinä näit vähääkään tyttöä —»
Viimeisen kerran tässä kertomuksessa Top punastui — ja sulki sitten
Helenin suun, samoin kun Lilith oli sulkenut hänen suunsa.
Hänen hyväilemänään Helen pitkitti: _»Minä_ olin sinulle tarkoitettu;
sitä sinä et voinut kiertää. Olin varma, ettet voisi — ja vähät niistä
ohjeistasi, Harry.»
»Mutta enkö minä ole täyttänyt niitä? Kaikki niinkuin pitääkin, eikö
ole? Polvistus sievimmälle! (Minä tein sen.) Kumarrus henkevimmälle!
(Teen sen; sinulla on enemmän älyä kuin niillä kaikilla muilla
yhteensä!) Ja (kuka vois minua estää?) suukko rakkaimmalle!»