»Kas niin!» huohotti Helen. »Rakas, rakkain, hän tulee tänne alas
laipion lävitse. Voi, katso, miten rappausta tippuu lattialle! Harry,
jos rakastat minua — jos sittenkään rakastat minua rahtustakaan, niin
menet —»
»Sinun kanssasi.»
Siispä rakastuneet riensivät yhdessä käsikkäin hämäriä portaita myöten
viidenteen kerrokseen isoisänisän ovelle.
6
Ovesta ilmestyivät jo Hendersonin kasvot kalpeina ja pitkinä pelosta.
»Herra Tophampton, sir — olin juuri tulossa, sillä herra Mundy sai sen
vaikutelman, että alapuolella olevassa huoneistossa oli joku, että
joku liikkui siellä; ja teidät oli kutsuttu pois hotellista ja muuta
sellaista. Sitten hän tuli rauhattomaksi, sir, kun ei saanut ketään
kuulemaan itseään... Ehkä teidän olisi parasta —»
»Kiiruhtaa» oli mahdollisesti se sana, jota Henderson aikoi käyttää.
Toiset eivät kuulleet. Puristaen rakastettunsa kättä Harry Tophampton
oli jo kiitänyt käytävää pitkin isoisänisän luokse — valaisemattomaan
kellarimaiseen huoneeseen, jota lämmitettiin ainoastaan pienellä,
vanhain tavarain kaupasta King's Roadin varrelta ostetulla primuksella;
ja siitäkin lähti mahdollisimman vähän lämpöä ja mahdollisimman paljon
katkua.
Nurkassa olevasta tummasta mytystä kajahti kova ääni, joka muistutti
auton renkaan puhjetessa kuuluvaa pamausta.
»POIKA!»