8
»Hän on harjoituksissa, täälläpäin», puheli Topia opastava
valpas, harmaapukuinen herrasmies. »Tähän nähkääs oi järjestetty
_Yhdennentoista hetken_ pienen maalaistalon ulkopuoli, sen talon, jossa
raju sademyrsky pidätti tyttöä. Näittekö sen kuvan, herra Tophampton?
Ettekö? Mikä vahinko! Se oli ihmeellinen näytös. Luonnollisesti
meillä oli oikeaa sadetta. Suoraan tuolta katosta, suihkustamme.
Oli muka valtava myrsky: rankkasade pieksi noita majan ikkunoita.
Niistä näkyivät tytön viattomat kasvot, joista kuvastui kauhua —
'_On myöhäistä! Mitä minun on tehtävä? Mitä esimieheni sanovat, jos
he saavat tietää minun olevan täällä, tämän miehen huoneessa_?’
Bébé St. Clair esitti Liliania, tyttöä. Hän oli ihastuttava! Hänen
ilmehtimisensä on ihmeellinen; ja olimme tiivistyttäneet koko lattian;
vettä oli pari desimetriä. Perin onnistunut. Saadaksemme sitten sen
vaikutuksen, että oli hirveä myrsky», jatkoi innostunut kertoja,
»hankimme tuulta panemalla tämän lentokoneenpotkurin pyörimään.
Avasimme nämä ovet ja ohjasimme ilmavirran suoraan suihkuun... Mutta te
kai haluatte joutua näkemään tähtemme kuvaa tekemässä.»
Viivytellen Top tiedusti: »Miten pääsitte eroon parin desimetrin
paksuisesta sadevedestänne?»
»Niin, me vain ajoimme sen pois, ajoimme sen pois. Ja nyt vien teidät
majan lävitse. Kaikki kirvesmiestemmc työtä. Ja tätä kautta; tässä,
nähkääs, on miljoonamiehen kirjasto. Sekin kaikki puuseppiemme
käsialaa. Ette uskoisi, kuinka paljon työtä täällä on; kaikkia
yksityiskohtia on mietittävä. Kas niin, olemme täällä. Uskotteko,
että tänä aamuna ei kaikesta tästä näkynyt merkkiäkään. Tämä ympäristö
—»
»Hattuni!» ähkäisi Top kääntyessään miljoonamiehen kirjaston takaisesta
nurkkauksesta ja huomasi nähtävästi joutuneensa kirkkoon, jossa
parhaillaan oli vihkimätoimitus käynnissä!
9
Tämäpä oli täydellinen painajainen, min samanlainen ja kuitenkin niin
erilainen kuin ne näyt, jotka viime aikoma olivat häirinneet tämän
morsianta etsimään tuomitun nuoren miehen unta.
Kuinka aristuttavasti kaikki tämä muistutti häitä.
Kirkon sisusta ja siinä hämärästi näkyjä, jotka muistuttivat
Regent-kadun jäljennöstä: niin täynnä ne olivat tikkaita,
rakennustelineitä, ulkonemia ja puolittain näkyviä, paitahihasillaan
uurastavia työmiehiä.
Maalatut ikkunat — paperia vaiko musliinia? Patsaat! Palmut!
Saarnastuoli! Penkit täynnä väkeä — ja millaista väkeä! Top ei ollut
milloinkaan ennen joutunut kosketuksiin filmivalaistuksen kanssa.
Outo hehku, jollaista ei koskaan ole ollut maalla eikä merellä,
valaisi filmi seurakunnan kasvoja. Jos Top olisi innokkaasti käynyt
taulukokoelmissa, olisi hänen mieleensä saattanut muistua loordi
Leightcnin maalaus »Ja meri antaa kuolleensa takaisin». Näyttelijöiden
kasvot näyttivät tuhkanharmailta kuin ruumiiden kasvot, tuhkanharmaat
olivat vihkimistä suorittavan papin kasvot; tuhkanharmaat olivat myöskin
vaippaan verhotun urkurin kasvot, joka urkujen ääressä istuen pani
Vihkiäishymnin säveleet värähtelemään tämän taikanäyn yllä.
10
»Harjoituksissa me käytämme aika paljon musiikkia», selitti innostunut
saattaja. »Se lisää oikeata tuntua ilmakehään.»
»Ymmärrän», jupisi Top. Hän mietti: »Hyvä Jumala, SE olisi ihan
tällaista.»
11
Voimakkaammin kuin tämän pahaenteisen hautajaisveisun (jollaisena Top
sitä piti) pauhu kuului äkkiä potkupallokilpailujen erotuomarin pillin
kimeä vihellys.
»Väliaika?» ajatteli Top.
Hän muisti sitruunia, muisti usein viruneensa selällään savisella
kentällä, jotta hengitys tasaantuisi! Kalpean marraskuisen iltapäivän
ilma, jalkapallokentän huudot, poljetun ruohon, ponnistaneiden ihmisten
haju! Veri kuumana, innostus ylimmillään hänen lempiurheilussaan...
Kuinka Top kaikkea sitä kaipasikaan!
Mutta pian hän malttoi mielensä, palasi näiden ventovieraiden
harrastusten näyttämölle.
Tämä, niin, tämä kuvanvalmistaminen, kuten he sitä nimittivät, oli
joistakuista näistä ihmisistä todellista elämää. (Topin Jumala!)
Filmikirkon päässä olevasta uima-altaalta näyttävästä paikasta
syöksähti nyt esille muuan henkilö, joka tosiaankin oli omassa
elementissään, pitkä, ruskeapukuinen mies, jolla oli innostuneen,
henkevän näköiset kasvot, päässä leveä hellehattu ja ääni kuin
sumutorven toitotus.