1
Seuraava päivä oli sunnuntai, rouva Mundyn puuhaisin viikonpäivä!
Sinä päivänä hänen naimisissa olevat tyttärensä — joskus yksi, joskus
useampia, toisinaan kaikki puolitusinaa puolisoineen ja perillisineen
— aina lehahtivat hänen luoksensa kotiin palaavan lintuparven lailla.
Usein tämä hellä nainen lievästi aprikoi, mitä Englannin lait sanoivat
liian täyteen sullotuista asunnoista. Sillä sunnuntaiaamuisin tämä
perhe, jolle kaksi miespolvea aikaisemmin eläneiden Mundyjen koti,
laajatiluksinen, avara maalaiskartano, olisi tarjonnut sopivat
puitteet, täytti hänen ahtaan, neljännessä kerroksessa olevan
vuokra-asuntonsa, niin että seinät tuntuivat pullistuvan ulospäin.
2
Alhaalla eteishallissa (koska näissä taloissa ei ollut hissiä)
seisoivat isot, kaksipuoliset lastenvaunut, joissa Tossien kaksoset
nukkuivat.
»He eivät liikahda kahteen tuntiin, ja jos joku heidät varastaa, niin
lyönpä vetoa, että hän tuo hyvin kiireesti heidät takaisin», oli Tossie
sanonut. Tossie, ei vielä yhdenkolmatta-ikäinen, oli naimisissa erään
pankinkonttoristin kanssa. He molemmat ynnä lapset olivat melkein
joka sunnuntai päivällisellä Oxfordin vuokrakasarmialueella. Tulinen,
sydämellinen, raukea Tossie oli huono keittäjätär ja vielä huonompi
taloudenhoitajatar.
Rouva Mundyn sunnuntaipäivällisen suunnitteli ja valmisti tavallisesti
hänen ainoa käytännöllinen tyttärensä Joan, ammattimainen
vierailukeittäjätär, joka oli mennyt naimisiin nuoren taiteilijan
kanssa. Mies piirteli ruokalistoihin tushilla viehättäviä, omaperäisiä
pikku otsikkkoja, siroitellen niihin perin uudenaikaisia väriläikkiä.
Joanin puolisolla oli kyllä lahjoja. Onneksi Joanilla oli yllinkyllin
työtä. Tällä viikolla (kovaksi onneksi hänen sisarilleen ja äidilleen)
hänen oli järjestettävä suuret puoliskutsut Mayfairissa. Tänään
senvuoksi myöskin Tossie oli äidin apuna kuorimassa perunoita ja
valmistamassa vihanneksia vähäisessä keittiössä.
Mieltäni pahoittaa, että minun on vietävä teidät tällaiseen
ympäristöön; kenties teistä Mundyjen asunto, yksi tuhansista
samanlaisista, on halpa.
Mutta onko mikään sellainen asunto halpa, jossa vilisee kukoistavia,
hilpeitä, nuorekkaita kasvoja ja kajahtelee iloisia ääniä?
3
Arkihuoneeseen oli rouva Mundyn tytär Gertrude, joka kirjoitteli
kertomuksia kuvalukemistoihin, tuonut kirjoitussalkkunsa ja veti sieltä
esiin käsikirjoituksia.
Gertrudin puoliso
(boheemi, hilpeä entinen upseeri, sellainen mies,
joka on valmis menemään minne tahansa ja tekemään mitä tahansa ja josta
oli tullut jotakin epämääräistä jossakin teatteritoimistossa) oli
täksi pyhänseuduksi ottanut heidän huoneisiinsa näyttämöystäviä, jotka
oli häädetty asunnoistaan ja olivat »lepäämässä», mutta jääneet ilman
suojaa, johon olisivat päänsä kallistaneet. Heidän luonaan ei Gertrude
senvuoksi saanut tilaa eikä rauhaa lopettaakseen kertomuksen, jonka oli
maanantaina oltava valmiina toimituksessa. Niinpä hän oli tuonut työnsä
äidin asuntoon.
Gertrudia ympäröivät hajallaan olevat paperiliuskat kuten
syreenipensasta varisseet kukat.
Hänen vastassaan istui pöydän ääressä hänen seuraava sisarensa Phyllis,
ommellen harsomaisen ohuita, aprikoosinpunertavia alusvaatteita, joilla
hän toivoi voivansa lisätä (»jonakin» moottorimaailmassa toimivan)
nuoren puolisonsa tuloja.
Eikö Phyllis olisi muka voinut suorittaa ompelustansa kotonaan?
Mutta Phyllis oli samanlainen kuin monet nuoret, laajasta, eloisasta
perhepiiristä lähteneet aviovaimot; häntä painoi raskaasti verrattain
yksinäinen avioelämä. Oltuaan vuoden naimisissa hän yhäti väitti,
että hänestä oli _kaameata_ olla makuuhuoneessa seuranaan vain yksi
mies, lanaan oli eräs autoilijaystävä vienyt hänen nuoren puolisonsa
pelaamaan golfia; mielihyvin Phyllis palasi sisarellisen kumppanuuden
pyörteeseen tänne muiden tyttöjen täyttämiin huoneisiin.
4
»Älä rohkenekaan puhella!» varoitti kirjailijatar häntä, itse
edelleenkin puhuen ja kirjoittaen melkein yhtä aikaa. »Mihin
kummaan olen pistänyt yhdeksännen liuskan? Ahaa! Tässähän se on.
Tämä kertomukseni kuvailee poliisitarkastusta jossakin hämärässä
yökerhossa.... Kunpa minun kannattaisi kerran käydä sellaisessa
kerhossa, jollaisissa tarkastuksia pidetään, saadakseni kertomukseeni
paikallista väritystä!»
Ompeleva sisko virkkoi: »Ennenkuin menimme naimisiin, kutsuttiin Guy
usein tanssiaisiin johonkin paikkaan, jossa solisi ihana hopeinen
suihkukaivo palmujen ja saniaisten keskellä, jotta poliisien saapuessa
tarkastamaan, juojinko kerhossa määrätuntien jälkeen, kulein saattoi
hätäisesti kaataa luvattoman samppanjansa suihkulähteeseen —»
»Mikä mainio piirre!» riemuitsi Gertrude, pyyhkäisten otsaltaan suvulle
ominaisen, tuuhean, tumman tukan ja tarttuen uuteen paperiliuskaan.
»Sen sovitan heti kertomukseeni. Tämän himmeästi valaistun,
ruusuhohteisen, epäillyn paikan keskellä solisi suihkulähde' — oliko se
neliskulmainen vai pyöreä, Phyl?»
»Osaanko minä sen sanoa? Olenko minä ollut siellä? Sopiiko meidän
suoda itsellemme epäiltäviä huvituksia? Minä kuvaisin suihkulähteen
jonkunlaiseksi vanhanmalliseksi, millaiseksi hyvänsä, kunhan siinä vain
on 'lirinää’ ja 'hopeista'.»
»Ja ahdan sen täyteen humaltuneita, pyrstö edellä uivia kultakaloja»,
ehdotti Gertrude kirjoittaessaan. »Mitähän jos kirjoittaisi tämän
kappaleen uudelleen, ottaen lähtökohdaksi kultakalojen katselemisen?
Olen jo kuvannut paksulti maalattua vampyyriä ja pappilan raikasta
ruusunnuppua —»
»Mitä tekemistä hänellä on yökerhossa?»
»Hän on vastakohtana vampyyrille. Toivoisin sinun pysyvän vaiti ja
sallivan minun jatkaa... (Kymmenes liuska, yhdestoista liuska.) Tämä
viaton tyttö on tullut erään seurueen mukana — tosiasiallisesti hän ei
olekaan kirkkoherran tytär —»
»He eivät koskaan ole sinun kertomuksissasi. Sankarittaresi esiintyvät
aina vieraassa naamiossa.»
»Mielestäni riittää hyvin olla oma itsensä tosielämässä... Tämä
tyttö on oikeastaan pieni kamaripalvelijatar, joka kaihoisasti toivoo
vaikka yhden tunnin kestävää loistavaa elämää ja muuta sellaista.
Niinpä hän onkin sujauttanut yllensä nuoren emäntänsä leningin ja
tullut. Emäntä itse on tanssiaisissa jossakin muualla epävirallisen
sulhasensa seurassa. Valepukuinen kamarineito on tosioloissa rakastunut
raikashipiäiseen nuoreen poliisiin, joka sattuu olemaan kerhoa
tarkastamaan lähetettyjen siviilipukuisten poliisimiesten joukossa. Ja
siellä, paheen pesässä, maalattujen ja avorintaisten tuntemattomien
keskellä hän tapaa — lemmittynsä... Kauhistus, kohtaus ja hirveä
hälinä.»
»Miten kertomus loppuu?» kysyi Phyllis, pujottaen lankaa neulansilmään.
»Onnellisesti kaiketi.»
»Miten sinä ehdotat? Sopiiko minun käyttää ylpeän kyynillistä
kieltä vai — Kas vain!» huudahti hän, kun ovi äkkiä avautui. »Sisälle
astui komea serkku puettuna villapaitaan ja polvihousuihin... Minkä
tähden olet noin ällistyneen näköinen. Top?»
5
Top oli nähtävästi palannut kotiin suoritettuaan aamuisen juoksunsa
puiston ympäri, aikoen pari tuntia tutkia hydrauliikan teoriaa
makuuhuoneessaan. Siellä — kummako, että hän näytti ällistyneeltä? —
siellä hän oli nähnyt pieluksellaan uinumassa oudon lapsen — ajatteles!
— pitkämekkoisen pienokaisen.
»Niin, kyllä. Se on minun. Se on vain Bubbles», selitti Phyllis,
ommellen rauhallisesti edelleen. »Laskin hänet sinne, Top; en löytänyt
mitään muuta sopivaa paikkaa, koska Madge on sovittamassa Helenin ylle
ruskeata leninkiään äidin huoneen pitkän peilin edessä, ja Helenin
oma vuode on pukutarpeiden peitossa. Ethän pahastu siitä, Top, ethän?
Muuta vaatteesi kylpyhuoneessa; siellä ei ole ketään muita kuin Rex
uittamassa moottorivenettään. Ja tule sitten lukemaan tänne; kukaan ei
virka mitään. Gertrude työskentelee.»
6
Gertrude, samoin kuin muutkin Mundyn tyttäret (paitsi Heleniä) tunnusti
suoraan pitävänsä kookkaasta, suoramielisestä siirtomaaserkusta.
Topin jälleen näyttäytyessä pyhäasussaan Gertrude tervehti häntä
ystävällisesti: »Top, etkö vielä ole naimapuuhissa?»
»En vielä.» Vanhan Mundyn edellisenä iltana tekemän hurjan,
eriskummaisen tarjouksen muisto sai Topin harmaat silmät välähtämään
hänen istuutuessaan takan viereen sijoitetun notkoselkäisen tuolin
käsinojalle. Tänä aamuna hänen ei maksanut ajatellakaan työntekoa,
arvasi hän.
»Sallitteko minun polttaa piipullisen?... Kiitos. Mitäs muuten kuuluu?»
Gertrude kertoi, että hänellä oli ollut huono onni, mutta että hän
toivoi pääsevänsä köyhäinkotiin ensi viikolla.
»Hm!» äänsi Top myötätuntoisesti.
Hän tiesi, mitä tämän tyttömäisen pilan takana piili. Vaikka hänen
serkkujensa avioliitot olivatkin onnellisia ja he olivat nuoria
ja uljasmielisiä, olivat he kuitenkin kaikki ihan umpikujassa
rahahuolien tähden. »On suvunmukaisia avio liittoja, ihan samoin kuin
on sukupiirteitä», sanoi Gertrude. »Me kaikki siskokset olemme olleet
samaa maata ja menneet naimisiin miellyttävien köyhien miesten kanssa.
Enää °n vain Helenin vuoro tehdä samoin.»
»Pikku Helen-parka on liian allapäin kovasta onnestaan, ajatellakseen
minkään tekemistä tänä päivänä», jupisi Phyllis ommellessaan. »Lapsi on
murheissaan!»
Sen kuullessaan Top vilkaisi toisiin päin, otti ruman, vanhan, mustan
piippunsa raikkaiden, nuorekkaiden, vaaleanpunaisten huuliensa välistä
ja kysyi: »Murehtiiko hän? Minkä tähden?»
»Oi, eikö Top tiedä? Poika-kulta, poloinen pienokainen tahtoisi niin
_kovin_ mielellään saavuttaa menestystä omalla alallaan —»
»No niin, eikö hän saavuta?»
»Ei, jollei hän saa edelleen harjoitella, ja äiti vakuuttaa että se
on mahdollisesti lopetettava, koska hänellä ei ole kylliksi rahaa
edes maksaakseen Helenin oppitunneista.»
Helen oli näet kolmen viime vuoden aikana käynyt balettikoulua. Joka
päivä hän oli, kantaen pienessä käsilaukussaan eväspalojaan puolista
varten, liittynyt siltaa myöten Cityyn virtaavaan palkkatyöläisten
joukkoon. Helenin koulun, jota pidettiin tilavassa atelierissa
Chelseassa, oli alunperin perustanut kuuluisa venakko — yksi
taiteellisen baletin uranuurtajia! — tanssijatar, joka tunnettiin
nimellä Madame itse.
»Kuinka hävytöntä, jollei Helen saa jatkaa», pahoitteli Gertrude.
»Eric vakuuttaa» — Eric oli hänen teatteritoimistossa työskentelevä
puolisonsa — »Eric vakuuttaa, että kun Helen on saanut täydellisen
harjoituksen ja hieman kokemusta, hänestä sukeutuu yhtä etevä kuin
June tai Ripple tai kuka kuuluisa tanssijatar tahansa. Helenillä on
taipumuksia. Ja sitten vielä — Helen on synnynnäinen ilmehtijä. Ihan
vilpittömästi luulin lapsen valittavan viime sunnuntaina, kun Helen
parkui. Entä ettekö ole nähnyt hänen matkivan —»
Tässä Gertrude katkaisi puheensa, visusti varoen katsahtamasta
sisareensa.
Yhtä aikaa olivat sisarukset muistaneet, mitä Helen parhaiten
jäljitteli, juuri Topin ominaista tapaa, kun hän aina avasi suunsa
ikäänkuin lausuakseen jonkun huomautuksen ja sulki sen sitten jälleen,
jättäen huomautuksensa iäksi lausumatta.
»Hävytöntä, jos Helenin taipumus menee hukkaan! Lapsi-raukka, hänen
sydämensä pakahtuu murheesta... Hän on niin kunnianhimoinen... Tuntee,
että hänessä on kykyä tulla tähdeksi —mutta mitä toiveita hänellä on,
kun hänen hyväkseen ei voida uhrata varoja? Ajatella karvasta totuutta
— näyttämöllä ei kukaan saavuta varsin suurta menestystä, jollei hänen
käytettävissään ole runsaasti _rahaa_! Kova onni, ettei kukaan meistä
voi tehdä mitään hänen hyväkseen.»
7
»'Köyhä köyhää auttaa’», lausui Gertrude. »Siispä, Top, mitä sinä
osaat minua auttaaksesi kertoa nykyisin muodissa olevista, hienoista
tanssikerhoista.»
»En paljoakaan. En ole ollut ainoassakaan niistä.»
»En myöskään minä. Se minua juuri vaivaa», valitti lyhyiden kertomusten
kirjoittaja. »Miten, kysyn sinulta, osaan kuvata poliisitarkastusta
vakuuttavasti? Kuulehan. Top, jos sinä olisit poliisi, niin etkö
olisi tuntevinasi tyttöä! Vai huudahtaisitko: '_Mary! Sinä! Täällä!_
Ja arveletko, että hän enää koskaan olisi ihan samanlainen sinulle?
Tarkoitan, olisitko sinä enää milloinkaan ihan samanlainen häntä
kohtaan?»
»Ketä kohtaan?» tiedusti Top luonnollisesti hämmennyksissä.
»No, tietysti sievää, hienostunutta, pikku kamaripalvelijatarta
kohtaan, jota olet aina rakastanut —»
Piippu kädessä Top avasi suunsa, mutta aiheeseensa viehättyneenä
Gertrude jatkoi: »Se on ihan paikallaan, ymmärräthän, mutta minun
käsittääkseni ei sinulla ole yhtään enempää syytä ylpeillä itsestäsi
kuin hänelläkään. Jos minään paljoa. Onhan joka tapauksessa
likaista mennä pukeutumaan kerhon vieraiden tapaan, syödä mainio
illallinen kuohuvine maljoineen, tanssia muotitansseja kaikkien
kiehtovimpien vampyyrien kanssa ja sitten — sitten mennä oikeussaliin
todistamaan, että ‘_kerhossa oli elämä perin säädytöntä... Samppanjaa
ja konjakkia valui kuin vettä kello neljä aamulla!... Maudien nimellä
tunnettu tyttö istuutui polvellani_', kerroit, ‘_ja suuteli minua
useita kertoja_ —'»
»Mitä kaikki tämä merkitsee?»
»Se on vain Gertruden juttu kuvalukemistoon», vastasi Phyllis nauraen.
8
Sata kertaa kirjailijatar yhtyi omaan työhönsä kohdistuvaan nauruun;
kenties kerran kahdestasadasta kerrasta hän punastui loukkaantuneena.
Nyt hän äkkiä pahastuneena tokaisi:
»'Vain juttu’? Kyllä se on enemmän kuin juttu, jos sinun täytyy
se tietää. Se on vain puolet Ericin takaamasta vekselistä, jonka
tunnustaja, joku vintiö, on jättänyt hänet pulaan ja joka eräytyy
maksettavaksi tiistaina. Siinä kaikki ... mihin olen pistänyt
kahdennenkymmenennen liuskan?