Edelliset. Rouva Åhlman ja Hervenius. (Tulevat sisäovesta).
Rouva Åhlman:
Ja niin onnellisen näköisiä.
Hervenius:
Onni ja elämä.
Rouva Åhlman:
(Elmalle). Puhuimme laajasti tulevaisuudestasi, rakas lapsi. Joudut
hienoon seurapiiriin.
Elma:
Niinkö täti, en suinkaan! (Jatkavat puhelua).
Hervenius:
(Raposelle samaan aikaan, kuin edelliset). Kaikki hyvin rakas ystäväni.
(Salaperäisesti). Ostat rahoillasi komean kivimuurin. Elämme kuin
ruhtinaat. Ethän unhoita vanhaa ystävääsi?
Raponen:
En unhoita sinua. Kunhan sinä vain lupaat unhoittaa tuon vähäisen
velkani.
Hervenius:
(Ojentaa hänelle kätensä). Niistä emme hiisku halaistua sanaa.
(Jatkavat puhelua).
Toivo:
(On istunut syrjässä ja kuunnellut näitä puheita. Rouva Åhlman huomaa
hänet).
Rouva Åhlman:
Elma, Elma, kuka tämä vieras? Aivan pelästyin.
Elma:
Toivoako? -- Olet unhoittanut, täti. Onhan siitä jo niin monta vuotta.
Muistat kuitenkin, kun olit meidän luonamme maalla, sen kiltin naapurin
pojan siellä järven toisella puolella. Sen pikkusen Toivon, joka usein
tuli meille leikkimään kerallani "isäntää ja emäntää". Sinäkin täti
pidit hänestä niin paljon.
Rouva Åhlman:
Ah, nyt muistan pikku Toivon! Ja hän on kasvanut noin suureksi
mieheksi. Olkaa tervetullut! (Tervehtivät). Uskon, että teillekin on
lapsuuden leikkitoverin onni kallis.
Toivo:
Kyllä, kyllä. Haluaisin puhua vaan kanssanne pari sanaa -- Elmasta.
Elma:
Täti, täti ole kiltti ja mene nyt jo kihlajaiskahvit hommaamaan. Minä
pyydän täti, mene. Pidän kyllä seuraa herroille sen ajan.
Rouva Åhlman:
Niin totta. Aivanhan minä unhoitan kihlajaiskahvit. (Toivolle). Olisiko
se tärkeätäkin? Ehkä voimme puhua siitä myöhemmin?
Toivo:
(Istuutuu nyrpeänä jälleen paikalleen).
Elma:
Sinä, Toivo, istut siellä niin piilossa. (Menee hänen luokseen). Tule
nyt, ethän ole vielä esitettykään näille herroille. Katsos, se kuuluu
tapoihin.
Hervenius:
(Ivallisesti). Hän on hiukan kaino, teidän lapsuusleikkitoverinne,
neiti Terho.
Elma:
Jouduppas nyt. (Ottaa häntä kädestä ja tuo lähemmäksi).
Toivo:
Voinhan tuon tehdä mieliksenne.
Elma:
(Esittää ensin Herveniukselle). Saan luvan esittää: herra Hervenius ja
sulhaseni Toivo.
Hervenius:
(Keskeyttäen). Mitä te sanoitte, neiti Terho? En kuullut oikein.
Toivo:
Niin, mitä sanoit? En usko korviani?
Elma:
(Esittää Raposelle). Herra Raponen ja sulhaseni.
Raponen:
(Kohteliaasti). Oikein hauska tutustua.
Hervenius:
(Vihaisesti). Mitä hornan peliä tämä on? Neiti, oletteko suvainnut
tehdä ivaa?
Elma:
En millään muotoa, herra Hervenius. Tahdoin vaan esittää sulhaseni
teille. Mitä kummallista siinä on! Vai mitä ajattelette te, herra
Raponen?
Raponen:
Aivan luonnollista minustakin.
Hervenius:
Sinustakin lurjus! Sinä viholainen olet yhtynyt yhteen juoneen
maalaispöllöjen kanssa. Ja sitten te kaikki yhdessä olette vetäneet
minua huulesta!
Elma:
Kuules Toivo. Saamme vähemmän kunnioitettavia arvonimiä.
Toivo:
Mitäs siitä, jätämme ne omaan arvoonsa, kunhan vain sinä olet vielä
omani. Saanko sinua kutsua pikku morsiamekseni?
Elma:
Saat tietysti. Minä selitän hiukan. (Herveniukselle). Hyvä herra
Hervenius! Te itse äskettäin lausuitte, huomaamattanne, pari sanaa:
"onni ja elämä". Te ehkä myöskin käsitätte, että tässä on kysymyksessä
kahden onni. -- Olemme vaan tahtoneet teitä saattaa oikealle tielle.
Siitä älkää suuttuko.
Hervenius:
Hah, hah. Suuriapa luulette itsestänne. Te minua oikealle tielle
saattaa. Sitä näsäviisautta!
Raponen:
No, no, ystäväni.
Hervenius:
Sinun ystäväsi! Välimme ovat tästä lähtein selvät. Piru olkoon sinun
ystäväsi!
Raponen:
On ollut, mutta koska niin tahdot, ei ole enään.
Hervenius:
Arvoisa herrasväki, suvaitsee minun lähteä.
Raponen:
Saanko kysyä, minne?
Hervenius:
Niin, niin. Menen Maiju Survosen... hm, hm... Mutta eihän se asia
sivullisiin kuulu! (Menee eteisovesta).
Raponen:
(Itsekseen). Jumalan kiitos! Hän menee kuitenkin sinne. -- Ja tytön
kalpeat kasvot saavat jälleen punan. Hän tulee vielä onnelliseksi.
(Elmalle ja Toivolle, jotka ovat vilkkaasti keskustelleet). Pyydän
anteeksi, jos olen jollain tavoin loukannut. -- Ehkä saan minäkin luvan
-- (Aikoo lähteä).
Elma:
Ei, ei herra Raponen. Jääkää vielä hetkiseksi tänne. Ettehän te ole
millään muotoa meitä loukannut. Minusta löydätte oikean syntipukin.
Olen kepposellani varmaankin rikkonut kahden ystävysten välit.
Raponen:
Ehei! Ette ollenkaan. Sellaisia pikkuriitoja on meillä usein, mutta
niiden jälestä ovat välit aina paremmat. Te olette päinvastoin tehnyt
ystävälleni palveluksen.
Elma:
Tottako? Mutta millä tavalla?
Raponen:
Vielä tänä iltana menee hän erään rakastettunsa pakinoille, jota ei hän
ole tahtonut ennen ottaa tämän vähävaraisuuden vuoksi. Ja uskokaa, hän
tulee vielä kiittämään teitä siitä, että "veditte häntä huulesta".
Elma:
Siis kepposistakin on välistä hyötyä.
Raponen:
Tänä iltana olivat kepposenne oikein opettavaisia. Nyt ymmärrän minäkin
elämää.
Toivo:
Myöskin minulle antoi pikkumorsiameni aimo ohjauksen, kun häntä
typeryydessäni epäilin.
Elma:
Voitko sitten nyt luottaa minuun, armaani?
Toivo:
Elämän ikäni.