Minun on vaikea selittää, kuinka kärsimättömänä olen odottanut
tilaisuutta antaakseni Teidän perheellenne muutamin rivein tietoa
vaelluksestani. Viimein tulin Sortavalaan, mutta en kuitenkaan
tahtonut kirjoittaa, ennenkuin olin käynyt Valamon luostarissa,
voidakseni samalla kertaa kertoa tästä paikasta. Nyt olen palannut
sieltä, ja kuinka iloisena istuuduin kirjoittamaan kirjettä! Minusta
tuntuu, kuin olisin Laatokan rannoilta kiireisesti rientänyt halki
koko Suomen -- Saimaan, Päijänteen ja kaikkien muiden järvien yli --
hyvään Laukkoon. Mutta kuinka pian tämä ilo taas on ohi; lopetettuani
kirjeeni, olen taas täällä vähän yksin. Teidän ei siis pidä
ihmetellä, että kirjoitan niin pitkän kirjeen, kuin paperi sallii,
vaan suokaa se minulle anteeksi. Perinpohjaisella kertomuksella,
miten ja mitä teitä yli yhdeksän viikon kestäneen vaelluksen jälkeen
viimein olen saapunut tänne, en kuitenkaan rohkene vaivata Teitä.
Sanon Teille vaan terveisiä muutamilta herrasperheiltä, joiden
luona matkallani olen käynyt. Minulla on sitä suurempi syy siihen,
kun minulla sekä näissä, että muissa perheissä, joiden luona olen
vaelluksellani käynyt, on ollut mitä paras suositus siitä, että olen
ollut kotiopettajana professori Törngrenillä.
Rovasti Nykopp'ilta saan ensiksi sanoa terveisiä. Sekä rovasti että
ruustinna voivat hyvin. Sitten on minun sanottava terveisiä vanhalta
vesilahtelaiselta, Kiteellä asuvalta assessorinrouva Fabritiukselta.
Hän oli maaherra Walleniuksen sisar ja oli ensin ollut naimisissa
erään Wegeliuksen kanssa, joka jonkun aikaa oli ollut Vesilahden
kappalaisena ja asunut Janussa. Sittemmin mainittu Wegelius oli
tullut Porvoon hiippakuntaan ja kuollut Kiteen kirkkoherrana. Leski
oli mennyt uusiin naimisiin assessori Fabritiuksen kanssa, joka
jo on kuollut hänkin. Vielä on minun lausuminen terveiset eräältä
Relanderilta, Pälkjärven papilta. Hänen isänsä oli ollut kauppias
Raumalla, ja lienette Te siis tuntenut hänetkin.
Matkani on tähän asti kokonaisuudessaan ollut onnistunut. Rahvas on
Savossa ja Karjalassa, kuten myös näissä venäläisissä pitäjissä,
hyvin vieraanvaraista. Usein siitä tuntuu vallan kummalliselta,
että kysytään, mitä ruoka maksaa. Karjalassa olevassa Kesälahden
pitäjässä viivyin joku aika sitten talonpoikaistalossa neljän
päivän ajan, sillä isäntä ja useat muut siellä osasivat paljon
runoja, jotka sain panna kirjaan. Eräänä iltana saunasta tultuani
muutin kuivat alusvaatteet päälleni ja jätin entiset kuivamaan
kangaspuille. Seuraavana päivänä en niitä enää nähnyt ja ajattelin,
mitä ajattelinkaan; mutta eipä pälkähtänyt päähäni ajatella emäntää
niin ymmärtäväiseksi ja ystävälliseksi, että hän ehkä oli toimittanut
ne pestäviksi. Huomasin kuitenkin niin olevan, kun näet taas illalla
näin ne puhtaaksi pestyinä samassa paikassa. Lähtiessäni sitten pois
sieltä, tarjosin hänelle maksua, mutta hän ei mitenkään tahtonut
suostua sitä vastaanottamaan, vaikka olin neljä päivää syönyt hänen
talossaan. Viimein vastaanottaessaan maksun, hän korvaukseksi
siunaili minua niin ylenmäärin, että minulle siunauksia riittänee
koko vuodeksi. Useita muita esimerkkejä voisin mainita karjalaisten
vieraanvaraisuudesta, etenkin sellaisista seuduista, jotka eivät
ole lähellä valtateitä. Rahvas täällä näyttää myös olevan paljoa
raittiimpaa kuin useimmissa seuduin Hämettä ja Uuttamaata. Sekä
heidän häissään että muissa pidoissaan ja kokouksissaan näkee,
ettei heillä vielä ole mitään tarvetta ylenmäärin nauttia viinaa.
Heidän häämenoistaan olen kirjoittanut eri lehdelle. [Kuvaus, joka
pääsisällykseltään on samanlainen kuin Lönnrotin matkakertomuksessaan
ylempänä antama, on painettuna E. Nervanderin julkaisussa "Elias
Lönnrots ungdomstid på Laukko" (Helsingfors 1893; ss. 39-46).] Tässä
tahdon, mikäli tila myöntää, kertoa matkastani Valamon luostariin.
Valamon saari on 4 peninkulman päässä täältä Laatokassa. Muutamien
kaupungissa käyneiden munkkien seurassa matkustin neljä päivää
sitten sinne. Menomatka oli sangen onnistunut, jos kohta meidän
kaikkien täytyi soutaa, sillä järvi oli vallan tyyni. Luostarin
rikkaus ja komeus oli suurempi, kuin mitä ikinä olin voinut odottaa.
Kaipaan sanoja kuvaillakseni vaan yhtä ainoata ruutua tai seinä- ja
pilarimaalausta. Kuinka sitten rohkenisin antaa kuvauksen
koko seinistä, koko kirkoista, missä pelkkiä sellaisia ruutuja
ja maalauksia kulta- ja hopeakehyksineen, jalokivineen ja muine
kalleuksineen koreilee. Huolimatta kaikesta tästä, joka täällä
miellyttää silmää, olivat nuo kaksi Valamossa viettämääni päivää
pisimmät ja ikävimmät koko matkallani. Hyvin halukkaasti käytin ensi
tilaisuutta päästäkseni sieltä pois.
Nyt olen taas täällä ja kiitin Jumalaa siitä, sillä paluumatka oli
sangen synkkä ja arveluttava ulapalla syntyneen myrskyn tähden.
Täältä aion lähteä Arkangelin lääniin ja sieltä Pohjanmaan
kautta takaisin. Syyskuulla aion taas olla Laukossa. -- Pyydän
sanomaan terveisiä Eevalle ja Kallelle. Olen edelleen, arvoisa
professorinrouva, Teidän nöyrin palvelijanne.
Elias Lönnrot.
TOINEN MATKA v. 1831.
[Lönnrot läksi Helsingistä 28 p:nä toukokuuta ja aikoi pohjoista
tietä Vienan lääniin, kulkien Rautalammin, Pielaveden ja Iisalmen
kautta Kajaanin kihlakuntaan, josta hän sydänmaiden poikki Vuosangan,
Mikitän ja Härmäjärven kylien kautta samoiltuansa saapui Kuusamoon
Venäjän rajalle, jossa matka keskeytyi. Elokuun 6 p:nä hänet tapasi
täällä lääkintöhallituksen kirje, jossa käskettiin runonkerääjää
palaamaan takaisin Etelä-Suomeen vastustamaan äsken maahan
ilmaantunutta koleraruttoa. Elok. 22 p:nä oli Lönnrot taas Helsingissä.
Paitsi tähän otettua "Helsingfors Morgonblad'issa" v. 1832 N:oissa
62-43 olevaa matkakertomuksen katkelmaa, on Suomal. Kirjall. Seuran
arkistossa vaan muutamia hajanaisia muistiinpanoja. -- Jouduttuansa
koleralääkäriksi syksyllä v. 1831 Lönnrot kävi muun muassa 20:ntenä
p:nä marraskuuta Sääksmäellä tutkimassa kuuluisaa Ritvalan
Helka-juhlaa. Tällöin muistiinpani Lönnrot n.s. Ritvalan Helkavirret,
ja seuraavana vuonna hän "Helsingfors Morgonblad'issa" (n:oissa 41-42)
julkaisi tähän liitetyn kuvauksen juhlanvietosta.]
Ote päiväkirjastani.
-- -- -- Oltuani koko edellisen viikon vapaana vilutaudin
kohtauksista, läksin sunnuntaina kesäkuun 19 p:nä Rautalammilta
Pielavedelle. Kirkossa minulla oli tilaisuus katsella kansaa
juhlapuvuissaan, jotka eivät juuri ollenkaan eroa rannikkoasukkaiden
käyttämistä juhlapuvuista. Miehillä on lyhyet takit, joissa on
kaksinkertainen kaulus tai myös yksinkertainen, n.s. pystykaulus.
Nämä takit ovat enimmästi harmaata sarkaa; hyvin harvoilla ne on
siniseksi värjätyt. Housut ovat pitkät, tehdyt samasta sarasta tai
myöskin karkeasta värjäämättömästä palttinasta. Jalkineet ovat
samanlaiset kuin kaikkialla Savossa ja Karjalassa käytännössä olevat,
n.s. pieksut. Eivät edes vallasihmiset katso näiden jalkineiden
rumentavan jalkojaan. Useimmilla on hatut; lakit eivät ole yhtä
yleiset; kaulahuiveja käytetään yleisesti. Taskukellot, joita
Etelä-Suomessa pidetään niin tärkeinä tarvekaluina, että jokaisella
rengillä täytyy olla ainakin yksi sellainen, ovat täällä sangen
harvinaiset. Tässä asussa nähdään miehet kirkkomäellä. Naisilla on
pitkät hameet ja lyhytliepeiset röijyt, joita pidetään erittäin
somina. Muutamilla varakkaammilla on silkkihameetkin. Ennen muinoin
liepeet olivat pitkät ja hameet lyhemmät, mutta nämä ovat nyt
vanhanaikuisia. Sitä omituista _tanu_ nimistä päähinettä, jota
naidut vaimot käyttävät muutamissa Savon pitäjissä (Mäntyharjulla,
Hirvensalmella, Mikkelissä y.m.), ei täällä tapaa missään. Naiset
näet pitävät päässään täällä myssyjä tai huiveja.
Jumalanpalveluksen loputtua ja syötyäni päivällisen astuin veneeseen.
Tämä, jota soudettiin seitsemällä airoparilla, oli suunnattoman
pitkä, mutta ei varsin leveä. Meitä oli siinä noin 50 henkeä, jota
määrää pidettiin sangen riittävänä alukseemme nähden, mutta
joka pian olisi käynyt liian suureksi, jos tuuli olisi suvainnut
puhaltaa ankarammin. Ympärillämme souti useita muita veneitä,
ainakin kymmenen, niin että tämä oli pienen laivaston näköinen. Eri
veneiden soutajat kilpailivat keskenään siitä, mikä vene toisten
edelle pääsisi, ja tämä lapsellisuus nähtävästi pani monen tytön
ja pojan hikoilemaan. Minä säälin kaikkein enimmin tyttö parkoja,
joista moni souti melkein koko matkan vuorottelematta, kun miehet
sitä vastoin keskenään vuorottelivat. Minäkin tarjouduin soutamaan,
mutta katsottiin sen sotivan kaikkea luonnon järjestystä vastaan,
että minä, maisteri, olisin koskenut airoihin. "Jo on joukko
joutavassa, kun on pappi soutamassa" -- minun täytyi siis istua
joutilaana. Pari koskea, joita oli kuljettava ylös, hidastutti
hieman matkaamme. Ensimäinen niistä, Tyyrinkoski, on noin l/8
peninkulman pituinen, mutta ei ole niin vuolas kuin toinen,
"Nokinen", joka taas on lyhyempi. Kuljimme niistä molemmista ylös
sauvoimien avulla, joilla pohjasta työntäen annettiin veneelle
vauhtia. Pelkällä soutamisella ei olisi päästy pitkälle. Oli sekä
kaunista että kammottavaa katsella koskea ylös, missä toiset veneet
edellämme ponnistelivat ylöspäin.
Ne olivat meitä melkoisesti korkeammalla, ja usein tuntui siltä
kuin ne olisivat syöksymäisillään takaisin meidän päällemme. Nämä
kosket, joissa on kiviä, vaativat erittäin taitavaa perämiestä.
Jos vene tarttuisi kivelle, olisi vaikeata saada sitä irti; vaara
olisi kuitenkin paljoa suurempi näitä koskia alas laskettaessa.
Päästyämme koskesta ylös, pantiin sauvoimet niitä varten veneen
oikeaan laitaan tehdyille kannattimille, korttelia ylemmäksi
aironhankoja. Kaikki katselivat jonkunmoisella tyydytyksellä niitä
veneitä, jotka vielä ponnistelivat koskessa, ja näyttivät kokonaan
unhottaneen, että juuri äsken itse olivat siinä vallan samassa
tilassa kuin nuo toiset, joista pilasanoja lasketeltiin joukosta. --
Rannoilla kasvavat kauniit lehtimetsät, jotka yltympäri reunustivat
järveä, monet saaret, tyyni ilma ja rahvaan hilpeys tekivät tämän
matkan hyvin miellyttäväksi. Tuskin olin huomannut, että jo
olimme jonkun aikaa olleet vesillä, ennenkuin olimme jo kulkeneet
kolme peninkulmaa ja astuimme maihin erääseen saareen, nimeltään
Kuninkaansalo. Tämän valtateistä etäiseen seutuun nähden tavattoman
nimen sanottiin johtuvan seuraavasta tapauksesta. Kuningas Eerik
oli muka ennen muinoin, tarkastaessaan maata, soudattanut itsensä
tähän saareen ja siellä laitattanut itselleen aterian; tällöin oli
suuri, tasapäällystäinen kivi ollut hänen pöytänään. Kiveä, jonka
sanottiin olevan hyvän matkan päässä rannasta, en voinut nähdä.
Kuunnellessani tätä kertomusta väki oli tuohikonteistaan ottanut
esille viinaa ja ruokaa välipalaksi. Minuakin pyydettiin syömään
ja tarjottiin lasi viinaa, jonka tyhjensin äsken mainitun kuningas
Eerikin muistoksi. Syödessämme joku huomautti meille ääretöntä
hyttysjoukkoa, joka lenteli yläpuolella meitä, jotenkin korkealla
maasta. Niitä oli kokoontunut monta isoa parvea, jotka olivat kuin
mustia pilviä nähdä, niin tiheässä niitä siinä vilisi. En koskaan
ole nähnyt niitä näin paljoa, vaikka ne monasti ovat minua enemmän
häirinneet; nyt ne näet jättivät meidät rauhaan. -- Täältä meillä
vielä oli 7/4 peninkulmaa matkamme päämäärään, Joutiniemen kylään.
Sinne saavuimme vähää ennen puoltayötä. Yö oli niin valoisa, että
matkakumppanini esteettömästi hakivat alkusanat raamatusta ja
lukivat ne ääneen. Minäkin koetin lukea ja huomasin, etteivät silmät
siitä ollenkaan rasittuneet, ja miten se voisi olla mahdollistakaan,
kun yö ainoastaan siinä eroaa päivästä, ettei aurinko paista. Vaan
jonkunlaista hämärää kestää hetken aikaa. Ennenkuin totuin näihin
valoisiin öihin, luulin kellon olevan 10 tai 1/2 11, kun sanottiin,
että auringonnousu oli vallan lähellä. -- Talossa, johon yövyin,
minulle laitettiin illallista. Jos kohta yötä jo oli näin pitkälle
kulunut, emäntä itsepäisesti pysyi päätöksessään keittää minulle
jotakin; sillä illallista, josta puuttui lämmin ruoka, hän ei pitänyt
oikeana illallisena. Minun onnistui kuitenkin lopulta saada hänet
uskomaan, että olin vallan tyytyväinen piimään ja leipään; hän kantoi
kuitenkin paitsi näitä eteeni vielä lihaa ja voita. Seuraavana aamuna
minulle laitettiin aamiainen, eikä tästä kaikesta tahdottu ottaa
mitään maksua. Täältä minulla oli 6/4 peninkulman matka Jokijärvelle,
jonne saatoin kulkea joko maitse tai vesitietä. Valitsin edellisen ja
otin aluksi oppaakseni erään vanhan tilallisen, nimeltä Jääskiläinen;
teiden näet sanottiin olevan hyvin eksyttäviä. Kulkiessamme oppaani
kertoi minulle kotiseutunsa häämenoista. Sittenkuin morsiuspari on
vihitty sunnuntaina, se menee morsiamen kotiin, jonne myös tulevat
morsiamen puolelta kutsutut häävieraat. Sieltä lähdetään seuraavana
päivänä sulhasen kotiin, niin että illaksi saavutaan perille. Olin
vähällä unhottaa erään seikan: matkalla morsiamen kodista sulhasen
kotiin on puhemiehen omalla kustannuksellaan tarjottava viinaa ja
ruokaa koko joukkiolle; Puhemies johtaa seuruetta ja pyytää yömajaa
ja ruokaa maksua vastaan. Heidät vastaanotetaan sulhasen kodissa,
ja aterian jälkeen saatetaan morsiuspari levolle. Muuan tytöistä
valitaan heitä palvelemaan, ja hänen ehdoton velvollisuutensa on
aamulla viedä pesuvettä morsiusparille. Tämä passarinainen on
nimeltään _saajas_. Aamulla, morsiusparin noustua ja pukeuduttua,
pannaan toimeen temppu, jonka tarkoituksena on rahojen ja muiden
tarpeiden kokoaminen heidän uuden kotinsa perustamista varten. Kaaso
astuu esiin oluthaarikka kädessä; siitä vieraat juovat ja sitoutuvat
samalla lahjoittamaan morsiusparille mitä minkin varat sallivat
ja mitä mikin hyväksi näkee. Toiset antavat rahaa, toiset yhden tai
useamman lampaan, toiset vasikan, j.n.e. On selvää, että sukulaiset
tällöin ennen muita kunnostavat itseään. Osa tämän keräyksen
tuloksista tulee kaason hyväksi. Tämän toimituksen nimenä on
_tuoppiset_. Sitten esitetään pieni kiista naineiden ja naimattomien
miesten välillä. Edelliset pyrkivät sulkemaan sulhasen piiriinsä,
jälkimäiset eivät tahdo antaa hänen erota nuorten miesten joukosta.
Tällöin raastetaan ja tempoillaan sulhasparkaa. Milloin toinen
milloin taas toinen puolue voittaa. Hän on vallan kuin Lützenin
kentällä haudan reunalla olevat kanuunat, jotka ruotsalaiset monta
kertaa valloittivat, mutta jotka keisarilliset taas valloittivat
takaisin. Viimein tehdään rauha, jolloin nuoret miehet jättävät
sulhasen naineiden miesten huostaan; sitten juodaan. Tätä
sovinnonjuontia sanotaan _harjallisiksi_. Nyt kiistelevät naidut
vaimot ja tytöt samoin morsiamesta, ja tässä menetellään samoin kuin
äsken. Kun puhemies on taitava ja kokenut, näin kertoi oppaani,
ei koskaan puutu kaikenlaisia ilveitä, joita kestää koko päivä.
Seuraavana aamuna morsian jakelee pienet lahjansa äsken saamilleen
sukulaisille. Anoppi saa paidan, mutta varakkaammat morsiamet pukevat
nykyään hänen ylleen kaikki vaatetarpeet kiireestä kantapäähän.
Paitoja, kintaita, vöitä, j.n.e. lahjoitetaan muille. Jo ennen
vihkiäisiä annetaan papille paitapalttinaa ja sukkia.
Kuljettuani 3/4 peninkulmaa saavuin Äyskoskelle, josta soudatin
itseni yli. Koskessa on kaksi myllyä sekä saranvanutuslaitos. Kosken
toiselta rannalta tieni kääntyi toisen myllärin pihan poikki; siinä
kaksi ämmää riiteli keskenään niin ankarasti, ettei minun tuloni
ollenkaan heitä häirinnyt. Riita oli syntynyt siitä, kumpi ensin
saisi jauhattaa jyvänsä, enkä saata ymmärtää, miten niin kiivas
riita oli voinut syntyä näin vähäpätöisestä aiheesta. Lautturini,
joka saattoi minua jonkun matkaa, arveli heitä molempia juopuneiksi.
Äyskoskelta tie kulki useiden yksinäisten talojen ja pienten torppain
ohitse Jokijärvelle, joka oli 1/4 peninkulman päässä. Poikkesin
muutamiin taloihin, ja huomasin joka paikassa, että rahvaan asunnot
täällä ovat puhtaat ja siistit. Heidän juomahaarikkansa, joita
erittäin kuuman päivän vuoksi usein tulin käyttäneeksi, olivat sangen
puhtaat. Pirttien seinät ovat Savon ja Karjalan yleisen tavan mukaan
valkeiksi höylätyt hieman yli miehen pituuden lattiasta. On minun
myös mainitseminen, että näistä lakeisella varustetuista pirteistä
vähitellen ruvetaan luopumaan. Useimmat, jotka rakentavat itselleen
uuden asuintuvan, tekevät siihen savutorven, joka johtaa savun ulos,
niin ettei se tunge sisälle tupaan.
Jokijärveltä palkkasin soutajat Kemilänniemelle, joka on sieltä
peninkulman matkan päässä. Isäntä ja 14--15-vuotias tyttö olivat
soutajinani tai oikeammin kumppaneinani, sillä soudin itse melkein
koko matkan. Soutaessani kyselin heiltä kaikennäköisten eteen
sattuvien esineiden suomalaisia nimiä. Tyttö, vaikka olikin nuori,
antoi minulle aina hyvin näppäriä vastauksia. Jos matka olisi ollut
pitempi, luulen, että hänestä olisi tullut täydellinen filologi
äidinkielemme alalle. Miksi sitä ja sitä sanotaan teidän puolessa?
näin hän lakkaamatta kyseli minulta ja rikastutti minua täten useilla
uusilla murteensa sanoilla. Perillä kysyin, paljoko minun tuli
maksaa soutopalkkaa. Mies pyysi ainoastaan 20 kopeekkaa, mutta minun
täytyi antaa hänelle 16 killinkiä, kun minulla ei ollut pienempää
seteliä. Ei tämä muuten ollut kallista, sillä kyytirahoihin oli
luettu maksu päivällisestäkin, jonka olin Jokijärvellä syönyt.
Tämä maksu suoritetaan täällä tavallisesti sanomalla "paljon
kiitoksia", Karjalassa sanomalla "kost' Jumala". Nyt erosin
matkakumppaneistani ja kuljin Kemilänniemen taloon, joka on sangen
miellyttävällä paikalla eräällä niemellä. Täällä minut vastaanotti
hyvin ystävällisesti vanhin tytär, joka samalla oli emäntänä,
sittenkuin hänen äitinsä noin puolitoista vuotta sitten oli kuollut.
Siinä lyhyessä ajassa, jonka viivyin täällä, hän kertoi minulle
paljon talostaan, jota hän nyt veljiensä ja sisartensa kanssa hoiti.
Hän kehotti minua syömään, jota minun ei kuitenkaan nyt tarvinnut
tehdä, kun näet maito ja vesi, tavallinen kesäjuoma näillä seuduin,
kuivalle kurkulleni oli paljo tervetulleempaa. Sitäpaitsi hän
kertoi kestitykseksi minulle unen, jonka, jos oikein muistan, hänen
äitinsä äiti ainakin sata vuotta sitten oli nähnyt. Pielavedellä
oli näet siihen aikaan ollut kappalaisena muuan Neovius, joka oli
kuollut. Vainaja oli sitten unissa ilmestynyt emännän isoäidille.
Tämä oli silloin kysynyt, tuleeko hän taas pian heille papiksi. Kun
te hankitte kirkkoonne paremman saarnatuolin, oli vastaus ollut.
Tämä uni on nyt saanut selityksensä. Pielavedestä näet on tullut
oma pitäjä ja sen ensimäiseksi kirkkoherraksi A.F. Neovius, äsken
mainitun Neoviuksen pojanpoika. -- Kemilänniemeltä emäntä souti
minut kapeahkon lahden poikki. En tiedä, juorujako välttääkseen
vai miksi hän otti 7--8-vuotiaan pojan mukaan veneeseen. Täältä
minulla oli noin puoli neljännespeninkulmaa Kotaniemeen, missä olin
yötä, aikoen seuraavana aamuna muutamien miesten seurassa, jotka
menivät työhön kirkkoherra Neoviukselle, vesitse lähteä saman
kirkkoherran luo. Minut herätettiin siis sangen varhain seuraavana
aamuna soutamaan tuota suunnattoman pitkää peninkulman-matkaa täältä
pappilaan. Noin 6:n aikaan saavuimme perille.
Tilapäisiä muistiinpanoja.
[Tästä eteenpäin voidaan matkaa seurata vaan seuraavista tilapäisistä
muistiinpanoista.]
Yötä Kotaniemessä. -- Sieltä seuraavana aamuna auringon noustessa
pappilaan kirkkoherra Neoviukselle (nim. tiistaina). Seuraavana
päivänä polttamassa suota ja kaskea. Punamultaa (raudansekaista?)
suossa. Muistui mieleeni: _Kuin sie suosta sotkettihin._ Uin
täällä, -- Toht. Maconi. Vilutaudin väristyksiä illalla. Seur.
päivänä aatelisneiti Stenfäldt. Kirkonniemi, jossa kirkko aina
yöllä hajoitettiin. -- Juhanuspäivä Lyran luona, missä vilutus taas
alkoi ruokapöydässä istuessani; sitä jatkui seuraavaan torstaihin.
-- Juhannuspäivänä oli luonani laulaja, mutta en vilutaudilta
voinut kirjoittaa kuin muutamia minuutteja erältänsä, jonka jälkeen
minun taas täytyi paneutua pitkäkseni. Laulaja tyytyväinen tähän,
sai näet hyvän kestityksen kirkkoherra Lyralta, jonka nimi oli
Johannes. -- Seuraavana keskiviikkona Pietarin päivä. Matkustin jo
päivää ennen. Pielaveden väki = Rautalammin puvun ja hiuksenkasvun
puolesta. Tämä murre kahdentaa usein kerakkeen pitkän ääntiön
edessä: _kätteen, männöö, tulloo, rahhoo, sijjoo, puttoo, näkköö,
ei kettään, venneitä, venneen_. Muuten; _mettä, metän, juua, saaha,
lyyä_ j.n.e. -- Pirteissä enimmästi "lakeinen", [seinät?] höylätyt
oven korkeudelta. -- Kiukaat kummalla puolella ovea kulloinkin.
-- Karjanhoito melkoinen. -- Talonpoikia, joilla on 20-30 lehmää.
Jos laskee hyvässä taloudessa 2 leiviskää voita lehmältä, saadaan
60 leiv. s.o. 400 pankkorupl. -- Halla tekee usein tuhojaan. --
Pettua. -- Kerjäläisiä. -- Ruumiit kesällä ja talvella; riepu. --
Karsikkopuut sen tien varrella, jota myöten ruumiita saatetaan;
[niihin] nimi ja vuosiluku. -- Lehmän savu. Suoloja illoin lehmille.
-- Susia ja karhuja ei ole. -- Sain esiintyä lääkärinä -- Sintu
-- Ruotivaivasia. -- Heränneet kokouksissa -- kuolevat enimmiten
nuoret vaimot; luopuvat uudenmuotisista vaatteista, elämänonnesta;
lyhyet hameet, pitkät "körtit"; pitävät rukoushetkiä aamuin illoin,
kammoavat maallisia huvituksia, leikkejä; lähtevät tuvasta, jos
puhaltaa huilua, laulaa runoja, lapsetkin; eivät vastaa: "Jumal'
antakoon". Jotkut heräävät 3-4 kertaa -- Kato -- Juhana Väisäinen --
Metsät polttavat talojakin -- heinäsuovia j.n.e. -- Ojia -- Kesä [?]
Vilhelmsdalissa -- Lakkoja.
Alve, -peen _tænia_ (K:mäki). Kuolleen, t. tuulen koura _Filix mas_
(K:vesi), Harakan otra (K:mäki) t. Kuren ruis (K:vesi) _polytrichum_.
Lillukka (K:vesi), linnukka (K:mäki). Niverä (K:vesi), visa.
Juolukka. Liippa = kovasin. Harkko = tahko.
Yötä perjantaita vastaan tireht. Jernefeltillä Iisalmessa Vanhan
Testamentin aikuisten henkilöiden ympäröimänä, jotka öljymaalauksina
oli kuvattu seinäpapereille. Tahdonpa uudenaikaisen taiteentuomarin
tavoin tarkastaa niitä, a) Oven oikealla puolen Jaakoppi painii
Jumalan kanssa. Ei hullumpi. Mutta liian lähellä on suunnattoman
suuri palmupuu; pelkään että jompikumpi ruhjoo päänsä sitä vastaan,
jos kohta sädekehä kyllä suojelee Herran, mutta Jaakoppi parka!
Luulin ensin, tämän taulun esittävän jotakin vallan toista, sillä
Herralla oli Vanhassa Testamentissa hame ja Jaakoppia näkyy niin
vähän hänen takaansa, ettei vallan tarkoin näe hänen hamettaan ja
miehenkasvojaan, b) Nainen lapsensa kera ratsastaa aasin selässä,
toinen astuu jäljessä kirves olalla. Enpä tiedä, mistä nämät ovat
kotoisin, c). Faaraon taivaallisen ihana tytär ottaa Mooseksen
Niilissä kelluvasta kaislakopasta, d) Simson ja Delila tai jotakin
muuta. Mies loikoo maassa saviastia pään vieressä, nainen pitää häntä
kiinni olkapäistä, e) Pitkäpartainen ukko polvistuneena katsoo suu
auki taivasta kohti ja näyttää odottavan sieltä jotakin, sillä kädet
ovat kuroitettuina ylöspäin vastaanottavaan asentoon, f) Seinäkello,
joka ei koskaan ole käynyt eikä koskaan tule käymään, g) Abraham,
joka pitää poikaansa tukasta, hänet teurastaakseen.
Perjantaina vilukuumetta Iisalmen pappilan läheisessä metsässä klo
10-4 j.pp., vaikka ennen olin nauttinut kiniiniä. Ainakin sadan
katajapensaan juurella hakemassa viileyttä varjosta. Paitahihasillani
ja paita kumminkin märkänä, vaikka tuuli jokseenkin kovasti. Ilta.
* * * * *
Sipo Lemetti Vieksiltä [Kuhmonientä]. Pekka Heikkinen Ypykänvaarassa
Lentierassa. Tapani Kilponen Mikitällä (Hyrynsalmea). Perttu Tiikka
[Lienevät ennakolta tiedusteltuja ja muistiinpantuja runoniekkoja.
Seur. kappaleessa on, nähtävästi myös ennakolta muistiinpantuina,
Kuhmoniemen Vieksin ja Hyrynsalmen Moisseinvaaran välisten
kyläin nimiä ja välimatkain määriä. Tätä seuraavassa kappaleessa
Kuhmoniemeltä paikkainnimiä, minkä vuoksi mainittu, vaikea sanoa.] --
_Viilettää_ -- Keula [?].
Vieksi -- Vuosanka 3/4 [pnk.] -- Kuusamo 1 [pnk.?] Virtanen [?]
1 pnk. Härmäjärvi -- Mikittä.
Lentua Mertaperän lahti. Kaihlajoki. Kaihlajärvi. -- _Kolon koloa_.
_Löttöön_ kolme, _virsuun_ viisi tuohisorkoa.
On jotakin joessa: hakojakin, haukiakin. _Kapahauki_.
Rokottanut Lehtovaarassa, Jaakkolan Rannassa l. Vuosangassa ja
Mikitän[pään] Mäntyvaarassa -- hukannut lyijykynän -- eksynyt.
-- Moisseinvaara -- Honkajärvi -- Valkiainen -- Ruokkonen --
Jumalisjärvi -- Matero -- Vuokinniemi -- Haukiperä -- Lassi Kinnunen,
runoniekka -- Kokkojärvi -- Martti Kinnunen, Kiannan kylä. -- Kalpa:
puusta tehty veitsi, jolla naiset lyömällä puhdistavat hamppua ja
pellavaa tappuroista.
* * * * *
Kajaanista Alaskylään 7/4 [penink.] 2 [rpl.] 10 [kop.], Haapovaaraan
3/4 [pnk.] 45 [kop.], Hatulaan 3/4 45, Sukeukseen 6/4 90,
Venäänjärveen 4/4 60, Niinimäkeen 4/4 60, Ryhälänmäkeen 4/4 60.
Metsää käytetään täällä vain poltettavaksi, melkein tahallaan.
Taitava maanmittari. Ylängöt olleet hänelle eduksi suunnan
määräämisessä.
Iisalmesta Taipaleeseen 13 1/6 virstaa 79 kop., Savojärveen 15 90,
Pajujärveen 12 1/2 75, Pöljään 13 1/4 82.
Kuinka toisenlaiset olivat tunteeni nyt kuin metsässä palellessani.
Jännevirran yli lautataan. Isoon lauttaan mahtuu 10 hevosta,
4 kuormaa. --
Sinitauti: eikö liene muuan laji koleraa; tavaton kuivuus?
Kelloniemi 14 p:nä elokuuta. Täällä v. 1828 viivyin pari päivää. --
Broberg ei enää ollut täällä -- oli tullut onnettomaksi. Vankilan [?]
vahtimestari. --
Sellainen kunnia harvinainen. Hevosia -- ruskeita ja punaisia. --
En minä sinun kanssas riitele näet että herra -- -- Noh, noh.
Pentti Lyytinen, kirkonmies. -- Runo entisestä Rautalammin
nimismiehestä.
Kuopiosta ei pääse vuorokaudessa ja silloin on hutikassa.
-- -- Pistämme, pistätet, pistäksen; Pistetäimme, pistätette
[?] pistäivät. Ateria 16 p:nä Suonenjoen kestikievarissa --
Kommissioni-maanmitt. Aminoff. -- Kaivo. -- Rikinmaku. -- Karjapihan
ja pihan välillä aita. -- Kyökit. -- Tupakkia viljellään, naisetkin
polttavat. -- Viimeinen väli Kuopioon matkustaessa jotenkin mäkistä.
-- Soita viljellään jo Kuopion pitäjässä. -- Tien varressa männyistä
kuorittu pettu leipään sekotettavaksi. -- "Senlaista mestä että
näpisti sylillä ympärite saa."
Liite.
Ritvalan Helka (Kansanjuhla).
Kaikissa kansanjuhlissa on jotakin selittämättömän miellyttävää
ja kunnioitusta herättävää; tämän vaikutuksen varmaankin jokainen,
joka on ollut sellaisissa läsnä, on huomannut saaneensa. Itse juhla,
jolla on juurensa muinaisajan tavoissa ja oloissa, ei esiinny meille
kuolleena muistomerkkinä, vaan entisaikojen elävänä kuvana.
Etenkin kansanjuhlassa muinaisaika ilmenee elävänä ja toimivana
keskellä nykyaikaa; ainakin on vaikea löytää toista muotoa, jossa
menneisyys selvempänä esiintyisi sielullemme. Joku tosin saattaisi
luulla, että esim. teatterissa esitetty muinaisajan kuvaus olisi
täydellisempi, mutta niin ei kuitenkaan ole asian laita. Tosin tämä
juuri mainittu muoto on monipuolisempi, mutta se ei likimainkaan ole
yhtä totuudenmukainen. Se on nykyajan pyrkimystä kuvata menneitä
aikoja, sen lähtökohtana on siis etupäässä nykyaika ja se siirtää
yhtä suuressa määrin nykyisyyttä menneisyyteen kuin menneisyyttä
nykyisyyteen. Kansanjuhla sitä vastoin ei samassa määrin sekoita
toisiinsa eri aikoja, vaan siinä itse muinaisaika on nykyajan
vieraana, ikäänkuin iäkäs isä käy tervehtimässä lapsuudenkodistaan
erillään asuvaa poikaansa. Myönnettäköön kyllä, että ne aikakaudet,
joiden halki juhla on meille periytynyt, ovat siihen liittäneet
jotakin, joka ei alkuperäisesti siihen kuulunut; hankkiihan usein
matkustajakin itselleen vaatteet sen seudun tapojen mukaan, jolla
matkustaa, ja puhuu sen kieltä, mutta siitä huolimatta hän pysyy
vieraana.
Sitä juhlaa, josta tässä tässä olen aikonut kirjoittaa, vietetään
Sääksmäen pitäjässä ja Ritvalan kylässä, jonka mukaan sitä sanotaankin
_Ritvalan Helaksi_. Mainittu kylä ei ole kaukana ison Sääksmäen-selän
rannasta. Eräs Maanselän haaroista kulkee tästä ohi ja kapenee
melkoisesti kuta enemmän se lähenee Huittulaa, toista kylää,
joka Ritvalasta on näpeän neljännespeninkulman päässä. Huittulan
kohdalla tämä harjanne on ainoastaan muutaman sylen levyinen ja
kummaltakin puoleltaan sangen jyrkkärinteinen. Maantie kulkee
harjanteen vieritse, mutta sen olisi varsin hyvin, ilman melkoisia
lisäkustannuksia voinut rakentaa itse harjanteelle. Se kaunis,
laaja näköala, joka sieltä avautuu, etenkin järven puolelle, olisi
monin kerroin korvannut sen työn, jonka tien rakentaminen harjulle
mahdollisesti olisi vaatinut sen lisäksi, millä tie nykyiseen
paikkaansa tuli tehdyksi. Mutta moinen haluttomuus ja välinpitämättömyys
sitä kohtaan, mikä on kaunista, kuului siihen aikaan, jolloin tien
suunta viitottiin, ja sitä näkee vielä kaikkialla meidän maassa. Kunhan
vaan päästään muutaman päivän työstä, uhrataan kernaasti sellaiset
edut, jotka yksistään silmää miellyttävät.
Harjun juurella, mainitulla puolella, on suunnaton vainioalue ja
sen takana suuri Sääksmäen-selkä, jonka toisella rannalla muutamia
herrastaloja ja kyliä sijaitsee. Nämä vainiot ovat laveudestaan
tunnetut muillakin seuduilla, ja niitä mainitaan usein sananparressa,
kun tahdotaan viitata johonkin hyvin suureen. Harjun toisella
puolella näkee osaksi viljeltyjä maita, osaksi metsää, vuoria ja
notkoja.
Samoin kuin puut viihtyvät paremmin toisissa paikoin kuin toisissa,
ja kukat samoin toisissa paikoin saavat iloisemman ja vilkkaamman
ulkonäön, niin paikallisuuden luonne vaikuttaa ihmiselämänkin
ulkonaiseen muotoon, antaen sille joko iloisemman tai surullisemman
sävyn. Synkänpuoleinen on luonto siellä, missä laajoja metsiä,
alastomia hietakankaita ja veteliä soita on viljalti| ihminenkin,
joka viettää elämänsä sellaisilla seuduilla, on surullinen,
totinen ja harvapuheinen. Kuta vähemmän esineiden moninaisuus
herättää hänen huomiotansa, sitä enemmän hänen ajatuksensa, mikäli
leipähuolet myöntävät lomaa, pohtivat metafysillisiä ja uskonnollisia
ongelmia. Ratkaisemattomat arvoitukset ijäisyydestä ja käsittämättömästä
tyhjyydestä, joka alkaa siinä, missä kaikki muu lakkaa olemasta,
kysymykset ihmisen alkuperästä ennen ja hänen tilastaan jälkeen tämän
elämän, Jumalan käsittämättömästä olemuksesta j.n.e. ovat aina hänen
mielessään, saattaen hänet rauhattomaksi. Missä luonto on iloisempi,
esineet moninaisemmat ja vaihtelevat, siellä taas ihmisen mielialakin
on iloisempi. Tämä ilmenee niin selvästi sekä hänen sanoissaan että
toimissaan, ettei se mitenkään saata jäädä huomaamatta. Kaikenlaiset
huvitukset, leikit ja juhlain vietot ovat aina tavallisemmat
sellaisilla seuduilla.
Edellisellä olen tahtonut viitata siihen, miksi kansa puheena
olevalla seudulla on halukkaampi huvittelemiseen kuin meidän maassa
on tavallista. Nyt aion lyhykäisesti puhua Ritvalan Helasta. Tätä
juhlaa vietetään joka pyhän iltapäivänä, alkaen helatuorstaista
aina Pietarin päivään eli kesäkuun loppuun. Tällöin esiintyvät
seuraavat menot: Ritvalan kylän toiseen päähän kokoontuvat tytöt
ja tarttuvat toistensa käsiin. Sitten he kulkevat hitaasti, neljä
tai viisi rivissä, pitkin tietä, joka kulkee kylän läpi. Jo tämän
kulun alussa ja sitten koko aika sen kestäessä lauletaan muutamia
ikivanhoja runoja, joista alempana tarjoan luettavaksi muutamia.
Viimein kulkue pysähtyy matkan päähän kylästä ylhäiseen tasaiseen
paikkaan, nimeltä Helkavuori. Siellä tytöt muodostavat piirin
ja tanssivat hitaasti laulaen mainittuja runoja. [Ennen muinoin
tytöt näyttävät ottaneen mukaansa vakkoja, joihin Helkavuorelta
kokosivat kukkia; vieden nämä mukanaan he kulkivat, kuten laulun
sanat mainitsevat, "puhtaiden jumalien luo", ehkä toimittaakseen
uhria. Lisäksi laulussa vielä mainitaan sininen silta ja punainen
laituri, joiden yli jonon oli kulkeminen. En tiedä, mitä sillä
oikeastaan tarkoitetaan.] Sittenkuin tätä joku aika on jatkettu,
kuljetaan takaisin samalla tavalla kuin on tultu, yhä laulaen ja
noudattaen samaa hidasta käyntiä. Päivän ilta vietetään sitten
kylässä monenlaisissa huvitteluissa ja leikeissä, mistä suurehkon
kansanjoukon ollessa koolla, joka ei tiedä eikä huoli kaikista
etiketin siteistä, harvoin on puutetta. Juhlanviettoon kuuluu,
ettei yksikään mieshenkilö tai naitu vaimo saa ottaa osaa äsken
mainittuun kulkueeseen. Kuitenkin he saavat seurata sitä äänettöminä
katselijoina tai kuuntelijoina. Näille ei liene niin vaikeata
sietää, että heidät näin suljetaan pois laulusta ja kulkueesta, kun
se näet ei heissä herätä mitään vastenmielisiä muistoja tai
tunnonsoimauksia. Toisin on niiden tyttöjen laita, jotka jonkun
hairahduksen kautta ovat menettäneet tämän nimensä. Heidänkin on
kielletty ottamasta osaa juhlan viettoon, jota pidetään pyhänä ja
joka on yksinomaan kunniallisten, hyveellisten neitosten oikeus.
Mikä tarkoitus ja ensimäinen aihe tällä juhlalla alkujaan on ollut,
lienee vaikeata nyt enää saada selville. Voipa luulla sen syntyneen
jo ennen kristinopin tuloa maahan, kun näet muutamissa lauluissa
"jumala" sana esiintyy monikossa; tämä ei arvatenkaan mainitun
ajan jälkeen olisi tullut kysymykseen. Jonkunmoista aihetta olen
sitä paitsi samasta laulusta luullut saaneeni siihen luuloon,
että tämä juhla alkuperäisesti on ollut uhrijuhla, mutta mitä
tarkoitusta varten vietetty, hyvän vuoden tulon vai muun vuoksi, ei
saata mainitusta laulusta päättää. Muut laulut antavat taas aihetta
toisiin arveluihin juhlan synnystä ja alkuperäisestä merkityksestä,
Eräässä niistä mainitaan neitosta, joka viimeiseen asti pysyi
sulhaselleen uskollisena, ja jota ei mitenkään voitu taivuttaa
menemään vihille toisen kanssa, vaikka hänelle kerrottiin sulhonsa
jo kuolleen ulkomailla. Viimein sulho palasi, ja neitonen lähetti
nuoren veljensä häntä vastaan. Sulhasen kysymykseen, miten Inkeri
-- se oli tytön nimi jaksoi, tuli poika jotenkin ajattelemattomasti
vastanneeksi: "Kyllä hän hyvin jaksaa, koko viikko on vietetty
hänen häitänsä, j.n.e.", jonka jälkeen sulhanen (runo tosin päättyy
tähän ja on luultavasti typistetty) arvatenkin ymmärsi nämä sanat
puustavin mukaan ja kenties teki jonkin epätoivoisen teon, ennenkuin
sai tiedon oikeasta asianlaidasta. Ja kun on vallan luonnollista,
että tyttö joko itki silmänsä piloille surusta ja murheesta tai
päätti päivänsä jollakin epätoivon aiheuttamalla tavalla, niin tämä
tapaus varmaankin herätti suurta huomiota, ja se saattoi siis myös
antaa aihetta muistojuhlan viettämiseen hänen kunniakseen. Tätä nyt
annettua selitystä puolustaa se seikka, että juhlaa vietettäessä
ainoastaan kunnialliset tytöt tulevat kysymykseen. Toisessa laulussa
taas puhutaan neitsyt Matalenasta, joka on tehnyt itsensä
kolminkertaisesti arvottomaksi kantamaan neidon nimeä. Tunnustan
suoraan, etten käsitä, millä tavoin hän olisi voinut antaa aihetta
juhlan viettoon, kun näet siinä tapauksessa tuhansia muita tyttöjä
voisi pitää saman kunnioittavan muiston veroisina.
Antaakseni lukijalle itselle tilaisuuden nähdä, miten riittämättömät
mainitut laulut ovat selittämään juhlan syntyä ja tarkoitusperää,
liitän tähän pari ensinmainittua laulua.
Inkerin virsi.
Lalmanti iso ritari
varas se vakuun neidon,
anto kättä kätkyelle,
isoin kimpuin kihlaeli,
suurin sormuksin lunasti. 5
[Lalmanti iso ritari matkusti vieraille maille,
jonne häntä sota kutsui.] (Lönnrotin lisäys.)
"Kokotteles vuotta viisi,
vuotta viisi, vuotta kuusi,
kanssa kahdeksan keseä,
ynnä yhdeksän suvea,
vuosikausi kymmennettä. 10
Kun sa kuulet kuolleheni,
kaiketi kadonneheni,
ottakos uro parempi,
älkösä parempatani,
älkösä pahempatani, 15
ota muuton muotohittes."
Eerikki vähä ritari
valhekirjat kannatteli,
valhekirjat kiiruhulta:
"Lalmanti se on sodissa voittu, 20
pantu maahan paineloissa."
Väen kihlat annettihin,
väen vietiin vihintupahan,
väen ei vihille saatu,
eikä miehin, eikä miekoin, 25
eikä uljasten urosten,
eikä vaimojen valiten,
eikä neitsen kauneuden.
Inkeri se ihana neito
istu se lutin solassa 30
sekä istu että itki,
katso itään, katso länteen,
katso poikki pohjasehen,
näki kykkären merellä.
"Jos sa lienet lintuparvi, 35
niin sä lähde lentämähän;
jos sa lienet kalaparvi,
niin sä vaipunet merehen;
jos sä lienet Lalmantini
laske purtes valkamahan." 40
"Mistäs tunnet Lalmantikses?"
"Tulennasta tunnen purren,
kahden airon laskemasta;
toinen puoli uutta purtta,
toinen silkkiä sinistä, 45
silkki Inkerin kutoma,
kauan neidon kaidehtima.
Minun nuori veljykäisen,
ota ohrilta orisi,
idulta ikälihani, 50
maatajalka maltahilta,
aja vasta Lalmantia."
"Terve nuori näädämiehen,
kuinka Inkeri elääpi?"
"Hyvin Inkeri elääpi. 55
viikkokausi häitä juotu,
toinen lahjoja ladeltu,
kolmas annettu antimia."
Matalenan virsi.
Matalena neito nuori
kauan se kotona kasvoi,
kauan kasvoi, kauas kuului,
tykönä hyvän isänsä,
kanssa armahan emonsa. 5
-- -- -- -- -- -- -- --
Matalena neito nuori
meni vettä lähteheltä
kultakiulunen kädessä,
kultakorva laulusessa,
katseli kuvasiansa: 10
"Ohoh minua neito parka,
pois on muoto muuttununna,
kaunis karvani kadonnut:
eipä kiillä rintakisko,
eikä hohda päähopea." 15
Jeesus paimenna pajussa,
karjalaisna kaskimaissa
anoi vettä juodaksensa.
"Ei ol' mulla astiata,
ei ol' kannuni kotona, 20
pikarit pinoina vieri,
kannut halkoina kalisi."
[Eikö sulla ole kultakiulua, kultakorva-kiulua?]
(Lönnrotin lisäys.)
"Mitäs puhut, Suomen sulha,
Suomen sulha, maiden orja,
isäni ikäinen paimen, 25
Ruotsin ruodoilla elänyt,
kalanpäillä kasvatettu."
"Siis mä lienen Suomen sulha,
Suomen sulha, maiden orja,
isäsi ikäinen paimen, 30
Ruotsin ruodoilla elänyt,
kalanpäillä kasvatettu,
ellen mä elkiäs sanelle."
"Sano kaikki mitäs tiedät."
"Kussa kolme poikalastas? 35
Yhden tuiskasit tulehen,
toisen vetkasit vetehen,
kolmannen kaivoit karkeesehen.
Sen kuin tuiskasit tulehen,
siit' olis' Ruotsissa ritari, 40
sen kuin vetkasit vetehen,
siit' olis' herra tällä maalla,
sen kuin kaivoit karkeesehen,
siit' olis' pappi paras tullut."
Matalena neito nuori 45
rupes' vasta itkemähän,
itki vettä kiulun täysi,
pesi Jeesuksen jalahat,
hiuksillansa kuivaeli.
"Itsepä lienet Herra Jeesus, 50
kuin mun elkeni sanelit!
Pane minua Herra Jeesus,
pane minua minkäs tahdot,
soihin, maihin portahiksi,
jaloin päällen käytäväksi, 55
joka tuulen turjotella,
laajan lainehen ladella."
Näiden laulujen kunkin säkeen välillä laulettiin ennen: "Jumala on
kauniissa joukossa." Nyt on sana Jumala jätetty pois sen vuoksi, että
tämä, kuten kerrottiin, loukkasi papistoa, kun se sai niin usein
kuulla Jumalan nimeä mainittavan.
Etenkin helluntain pyhinä Helka-juhlaa juhlallisesti vietetään.
Silloin nuoriso useista naapuripitäjistä kokoontuu Ritvalaan juhlassa
läsnäolemaan. Kuullessani kerrottavan tuosta suuresta kansanjoukosta,
joka silloin täällä on koolla, tuntui minusta kuin olisin kuullut
kuvausta muinoisista olympialaisista leikeistä, se vaan eroa, ettei
mitään kilpailuja tule kysymykseen paitsi laulussa, jossa tytöt
luonnollisesti tahtovat saada kuuluviin äänensä miellyttävän kaiun,
sekä itse kulkueessa että etenkin jäljestäpäin kotona. Kokoontunut
nuoriso näet viipyy täällä koko yön, jolloin leikkejä, tansseja ja
laulua ei puutu. En tiedä, oltaisiinko joskus tällöin menty
säädyllisyyden rajojen yli vai mikä lie antanut aihetta siihen, että
paikkakunnan nimismies joku aika sitten kielsi Helka-juhlan viettämisen.
Kansa tosin napisi siitä, varsinkin, kun seudulla liikkuu vanha taru,
että muka maailman loppu on tuleva, jos Helka-juhla laiminlyödään.
Sanotaan näet: Jo sitte mailmakin loppuu, kuin Ritvalan Helka ja
Huittulan vainio. Sinä vuonna ei vietetty Helkaa, ja sattumalta seutua
sen jälkeen kohtasi kato. Tätä pidettiin taivaan rangaistuksena
Helka-juhlan laiminlyömisen vuoksi, ja sitten vietettiin sitä taas
kuten ennenkin. Jos kruununpalvelijat olisivat koettaneet sitä estää,
luulen että rahvaan kiihtymys varmaan olisi kuohahtanut yli rajainsa.
Siitäperin on juhlaa joka vuosi vietetty kaikessa rauhassa, samoin
kuin sitä varmaankin tänäkin vuonna pian tullaan viettämään.