»Minä kehoitin häntä viipymään», virkkoi Anandamoji pitkän vaitiolon
jälkeen, »mutta hän lähti pois hajamielisen näköisenä».
Gora ei vastannut mitään, ja Anandamoji jatkoi: »Hänen mieltänsä painaa
varmaan jokin asia. En ole milloinkaan ennen nähnyt häntä sellaisena.
Se ei minua ollenkaan miellytä.»
Gora aterioi edelleen mitään virkkamatta. Anandamoji hieman arasteli
Goraa, koska oli häneen erikoisen hellästi kiintynyt, ja niin hän
yleensä oli vastahakoinen utelemaan mitään asiaa, ellei Gora itse
tahtonut sitä ilmaista. Jokaisessa muussa tapauksessa hän olisi
jättänyt asian sikseen, mutta nyt hän oli niin huolissaan Binoin
vuoksi, että jatkoi: »Kuulehan, Gora, älä pahastu, jos puhunkin
suorasukaisesti. Jumala on luonut monenlaisia ihmisiä, ja Hänen
tarkoituksensa ei suinkaan ole, että heidän kaikkien tulee kulkea samaa
latua. Binoi rakastaa sinua kuin omaa henkeänsä ja senvuoksi hän sietää
sinun taholtasi mitä hyvänsä — mutta ei voi seurata mitään hyvää siitä,
että yrität pakottaa hänet noudattamaan omaa ajatustapaasi.»
»Tuo minulle vielä hieman maitoa, äiti, tuothan?» oli Goran ainoa
vastaus.
Keskustelu päättyi siihen. Itsekin aterioituaan Anandamoji istui
ompeluksineen vuoteessaan, ja Latšmi, joka oli turhaan yrittänyt saada
hänet keskustelemaan erään palvelijattaren erikoisesta kehnoudesta,
paneutui ruokalevolleen permannolle.
Gora kirjoitti kauan aikaa kirjeitä. Binoi oli aamupuolella varsin
selvästi nähnyt, kuinka vihoissaan hän oli, joten Gora ei voinut
ajatellakaan muuta kuin että hän saapuisi asiasta keskustelemaan ja
sopimaan. Niin Gora kaiken aikaa kuunteli, eikö alkaisi kuulua hänen
askeliansa. Mutta päivä kului, ja Binoi ei vieläkään saapunut.
Gora oli juuri aikeissa päättää kirjoittamisensa, kun Mohim astui
huoneeseen. Hän painui tuoliin ja kävi suoraa päätä asiaansa kysymällä:
»Mitä mieltä sinä olet Sasin naimisiinmenosta?»
Gora, joka ei ollut milloinkaan vähimmässäkään määrässä tuota seikkaa
ajatellut, voi vain syyllisen tavoin olla vaiti.
Mohim koki sitten herättää Gorassa asianomaista sedänvelvollisuuksien
tuntoa laajasti esittämällä, kuinka korkeassa hinnassa sulhasmiehet
olivat naimamarkkinoilla ja kuinka vaikeata oli perheen nykyisissä
oloissa toimittaa vaadittuja myötäjäisiä. Asianmukaisesti pakotettuaan
Goran myöntämään, ettei hän kyennyt keksimään mitään keinoa vaikeuksien
voittamiseksi, Mohim tuli hänen avuksensa huomauttamalla, että asia oli
ratkaistavissa onnellisesti Binoin avulla. Mohimin ei olisi tarvinnut
puhua niin kautta rantain, mutta sanoipa hän Goralle mitä tahansa,
syvimmässä mielessään hän häntä sittenkin hieman pelkäsi.
Gora ei ollut voinut uneksiakaan, että Binoin nimi esiintyisi
sellaisessa yhteydessä, varsinkin kun he molemmat olivat päättäneet
jäädä naimattomiksi, jotta voisivat uhrata rakkautensa synnyinmaansa
palvelukseen. Hän siis sanoi vain: »Mutta suostuuko Binoi menemään
naimisiin?»
»Millainen hindulainen sinä oikeastaan olet?» puhkesi Mohim puhumaan.
»Kaikista kastimerkeistäsi huolimatta englantilainen kasvatus on
imeytynyt sinuun luita myöten. Tiedäthän, että pyhät kirjoittajat
teroittavat mieliin naimisiinmenoa jokaisen bramaaninpojan
nimenomaisena velvollisuutena!»
Mohim ei syrjäyttänyt perinnäisiä tapoja ja tottumuksia uudenaikaisten
nuorten miesten tavoin eikä myöskään erikoisesti taipunut noudattamaan
kaikkia pyhien kirjojen sääntöjä. Hän piti typeränä uhittelevaa
hotelleissa aterioimista, mutta ei toisaalta pitänyt tarpeellisena,
että tavalliset, vaatimattomat ihmiset alinomaa toistelivat pyhien
kirjojen tekstejä, niinkuin Gora mielellään teki. Mutta hänen
poliittisena johtosääntönänsä oli »maassa maan tavalla», ja niin hän
Goran kanssa keskustellessaan muisti vedota pyhiin kirjoihin.
Jos tuo asia olisi tullut puheeksi pari päivää aikaisemmin, ei Gora
olisi huolinut ollenkaan kuunnella. Mutta tänään se ei näyttänyt
niinkään ehdottomasti hylättävältä. Siinä oli ainakin aihe, jonka
nojalla voi heti lähteä tapaamaan Binoita. Niinpä hän virkkoikin:
»Hyvä, minä otan selkoa Binoin mielipiteestä.»
»Siitä sinun ei tarvitse ollenkaan olla huolissasi», vastasi Mohim.
»Hän ajattelee niinkuin sinä käsket hänen ajatella. Jos lausut
puolustavan sanan, niin kaikki on hyvin, ja me voimme pitää asiaa
päätettynä.»
Gora lähti samana iltana Binoin luo ja syöksyi kuin rajuilma
huoneeseen. Mutta huone oli tyhjä. Hän kutsui palvelijan ja sai kuulla,
että Binoi oli lähtenyt taloon n:o 78.
Goran sydämen täytti hurja Pareš Babuun, hänen perheeseensä ja koko
Brahma Samadžiin kohdistuva vastenmielisyyden hyöky, mutta hän salasi
tuon tulvahtavan kapinamielensä ja riensi Pareš Babun asuntoon. Hänen
tarkoituksensa oli puhua aivan ujostelematta, jotta tuon brahmoperheen
olo kävisi kyllin kuumaksi ja jottei Binoikaan tuntisi oloansa ylen
mukavaksi. Mutta taloon saapuessaan hän sai kuulla, että he olivat
kaikin lähteneet jumalanpalvelukseen.
Hetkisen hän epäili, oliko Binoi lähtenyt heidän kerallaan — arveli,
että Binoi voi sinä hetkenä olla hänen asunnossaan. Gora kykeni
tuskin itseänsä hillitsemään ja lähti kiihkeänä kuten ainakin Brahma
Samadžiin. Sinne saavuttuaan hän näki Binoin saattelevan Baroda-rouvaa
ajoneuvoihin. Siinä tuo hävytön veikko oli, keskellä avointa katua
vieraan tyttöjoukon keskellä! Houkkio! Kuinka täydellisesti hän olikaan
sallinut itsensä pauloa — ja kuinka nopeasti ja helposti! Ystävyys oli
niin ollen menettänyt kaiken viehätyksensä. Gora poistui kuin tuulen
kiidättämänä, ja Binoi istui vaunujen pimennossa silmäillen äänetönnä
kadulle.
Baroda-rouva, joka luuli saarnan häntä liikuttaneen, ei huolinut
häiritä hänen mietteitänsä.