Avoimesta ikkunasta syöksyi sisälle toukokuun loppupäivien tuulahdus,
lennättäen mukanaan nuoren nurmen tuoksua. Pienessä pihapuutarhassa
iloitsivat varpuset meluten. Kadun puolella tärähti ohikulkevan auton
varoitus.
Anni Lehtovaara, joka kokosi matkatavaroitaan laukkuihin, muisti siitä,
että oli vain parisen tuntia junan lähtöön. Ja heleä riemu täytti hänen
mielensä. Hartaasti hän oli tätä kevättä odottanut, paljon hän oli
ponnistanut saavuttaakseen sen! Vihdoin se oli tullut ja oli samalla
tuonut palkinnon ponnistuksista ja vaivoista. Niin, tosiaan, olihan nyt
tutkinnot suoritettu, Anni oli valmis filosofian kandidaatti. Oliko
kaikki tämä totta? Totta se oli, ja saattoipa hän tästä saavutuksestaan
ylpeillä. Sekin oli ollut suuri hetki tuona alkukesän päivänä, kun
hän ensi kerran painoi päähänsä ylioppilaslakin. Sen muisto ei
ollut vähääkään vaalennut. Mutta tämä uusi aikaansaannos oli jotain
määrätietoisempaa, se avasi ovet tulevaan elämäntehtävään.
Ja nyt siis pois Helsingistä tänä säteilevänä kevätpäivänä, sinne kauas
kotiseudulle, missä odotti niin paljon uutta ja innostavaa!
Ovelle koputettiin, ja palvelijatar tuli sisään:
— "Maisteri" saa tässä vielä ennen lähtöään kirjeitä, kokonaista kaksi!
Anni silmäili käsialoja. Toinen kirje oli äidiltä, toinen isältä.
Merkillistä. Tavallisesti he sulkivat kirjeensä samaan kuoreen. Äiti
kirjoitti jatkoa isän kirjeeseen, tai päinvastoin. Isältä tuli yleensä
pitkähköjä kirjeitä, äiti oli harvasanainen. Miksi nyt nämä eri kirjeet?
Anni avasi ensin isän kirjeen ja luki:
"Rakas tyttäreni!
Vaikka tiedän, että aivan pian saavut kotiin, en malta olla näin
kirjeessä onnittelematta sinua suoritettujen tutkintojesi ja
saavuttamasi opinarvon johdosta. Voit hyvin kuvitella, kuinka
äitisi ja minä olemme tästä iloissamme, sillä tiedämme, että olet
tehnyt ahkerasti työtä, kun jo kahdenkolmattavuotiaana olet tullut
maisteriksi. Jospa meillä olisi samanlaista iloa veljestäsi,
Haraldista! — Saimme joku aika sitten häneltä Parisista kirjeen,
jossa hän yhä vain pyytää lisää rahoja, eikä niistä hänen
opinnoistaan eikä siitä maalailemisesta tahdo tulla valmista. Hänellä
ei ole sinun hellittämätöntä ahkeruuttasi eikä kunnianhimoasi.
Oikeastaan en aikonut kosketella vakavia asioita, sillä onhan tämä
onnittelukirje. Mutta kun tulin alkaneeksi, tahdon jatkaa, jotta
sitten kotiin palattuasi ei mikään häiritse jälleennäkemisen iloa.
Muistathan, että minä, vaikka äidinkieleni on ruotsi, en koskaan
kodissa ole ottanut esille kielikysymystä, vaan että olen antanut
sinun vapaasti noudattaa vakaumustasi. Mutta vähän ikävän vaikutuksen
minuun teki, kun kuulin, että olit muuttanut nimesi. Tunnustan
suoraan, että minun oli vaikea kirjoittaa kuoreen: Anni Lehtovaara.
Minusta tuntuu, kuin olisit suomenmielisyydestäsi huolimatta voinut
säilyttää kasteessa saamasi ristimänimen muodon Annie, ja isäsi
rehellisen sukunimen, joka tosin ei ole niin komea kuin äitisi suvun
aatelisnimi, mutta johon olisit voinut tyytyä. Tuntuu kuin vallitsisi
jotain vierasta perheen ja sinun välilläsi, kun sinulla nyt on
kaikista muista perheenjäsenistä eroava sukunimi. Se siitä.
Minulla on lisäksi, niin kuin kaiketi olet huomannut, eri käsitys
antaumisestasi kansanopistoalalle, kuin sinulla. Luulen, että kun
uhkuva nuoruuden innostuksesi on ehtinyt asettua, tämä ura ei sinua
enää tyydytä. Sinulla on kirjallisia ja taiteellisia lahjoja.
Ainekirjoituksen opettajasi mainitsi minulle kouluaikanasi, että
sinussa piilee kirjailijan alkua. Lisäksi sinulla on heleän kaunis
lauluääni.
Se tosin ei ole suuri, eikä vielä tarpeeksi kouliintunut, mutta
voisi vielä laajeta. Sen sijaan on sinulla sielukas ja taiteellinen
esitystapa. Sinusta voisi todennäköisesti tulla huomattava
liedlaulajatar.
Olethan siinä edullisessa asemassa, että vanhempasi kykenevät ja
ovat halukkaat kustantamaan sinulle ensiluokkaista taideopetusta
ulkomailla. Mutta vaikka velvollisuuteni on sanoa mielipiteeni, ei
tarkoitukseni ole pakoittaa. Minulla on itselläni kokemusta siitä,
miten tukalaa on, kun vanhemmat vaativat lapsiaan antautumaan
elämänuralle, joka on heille vastenmielinen. Keskinkertainen
asianajaja tai muu juristi kai minusta olisi tullut, ellei äitisi
pelastavana enkelinä — olkoon se sanottu kaksinkertaisessa
merkityksessä — olisi ilmestynyt tielleni ja ellei hän avioomme
tuomansa suuren omaisuuden avulla olisi antanut minulle tilaisuutta
toteuttaa unelmaani saada koko sielullani antautua suurpiirteiseen
maanviljelystoimintaan. No niin, tahdon vielä lisätä, että äitisi on
valmistanut sinulle yllätyksen, jota en tässä huoli mainita, mutta
joka toivottavasti miellyttävänä kohtaa sinut palattuasi kotiin. Me
pidämme selvänä, että ensin tulet tänne Kivisaloon ja olet täällä
muutaman päivän, ennen kuin lähdet huvilasi Helorinteen sisustusta
järjestämään. Ilmoita sitten puhelimitse asemalta kun saavut, että
tiedämme lähettää auton sinua noutamaan.