Pienehkössä, mutta mukavassa ja siistissä »Bianca» laivassa, joka kulki
Levantin satamain välillä Port Saidista pitkin rannikkoa Beirutiin,
Smyrnaan ja Konstantinopoliin, olin ateriain ajaksi saanut istuinpaikan,
yhdessä englantilaisen lääkärin, mr Brookin kanssa,
norjalais-amerikkalaisen monimiljoonikon ja hänen perheensä pöytään.
Laivamatkoilla tuttavuuksien teko käy kuin itsestään, ja H. N. Norman
Esq., toiminimeä Skram & Norman, Boston, ei ollut niitä miehiä, jotka
panevat kynttilänsä vakan alle. H. N. Norman Esq:llä oli kaksi omaa
valtameren laivalinjaa, joissa hänellä oli osakkeiden enemmistö. Hän oli
sekä Skram että Norman. Hän oli mies, jonka jokaista liikettä pidettiin
silmällä Wall Streetillä. Hän katsoi kunniakseen, että oli _a selvmade
man_, oman tarmonsa tekemä mies.
Hänen puolisonsa, mrs Norman, syntyjään amerikkalainen, oli hiljainen,
hyväntahtoinen ihminen, joka näkyi elävän kokonaan tyttärensä hyväksi.
Miss Gundy Norman -- hän oli kaikkien matkustajain ja koko
laivapäällystön ihailun esineenä. Tyytymättömänä päänahkoihin, joita oli
koonnut vyöhönsä Bostonissa, New Yorkissa ja Washingtonissa, hän nyt oli
lähtenyt eräretkelle vanhaan maailmaan.
Viimemainitun seikan H. N. Norman Esq. kuiski äänekkäällä tavallaan
korvaani baaripöydän ääressä, tilatessaan kahta cocktailia.
Päästäkseen Parisiin ja Lontooseen oli miss Gundy uskotellut isälleen,
että tätä vaivasi koti-ikävä, halu saada jälleen nähdä viidenkolmatta
vuoden perästä vanhaa Norjaa. Norja oli tyttärellä verukkeena. Vain
Ranska ja Englanti olivat hänellä mielessä. Ja sen oli isä oitis
ymmärtänyt. -- Mitäpä miss Gundy välittäisi syrjäisestä Norjasta? Hän
oli syntynyt Bostonissa aikoina, jolloin toiminimi Skram & Norman ensin
alkoi saada tuulta purjeisiinsa.
»Älykäs tyttö, mutta vietävän kunnianhimoinen! Tuskin tyytynee vähempään
kuin duke'iin tai countiin -- herttuaan tai kreiviin! -- No niin, siihen
rahat kyllä riittävät!»
Totta puhuen, heti samalla kuin Norja tuli puheeksi, oli mr Normanissa
herännyt vastustamaton halu käväistä entisessä kotimaassaan. -- Hänen
isänsä oli ollut vanhan, puolilahon parkkilaivan omistaja Bergenissä.
Laivan haaksirikon ja heti sen jälkeen tapahtuneen liikkeen vararikon
johdosta oli poika lähtenyt Amerikkaan. -- Kaikki nuoruudentunnelmat
olivat jälleen kohisseet täysi-ikäisen miehen mielessä. Muistiin oli
palautunut kaikki tuo vanha, sen sydämellinen yksinkertaisuus,
syntymäkoti ja lapsuudenajan uskonnollinen elämä. -- Isäukko oli ollut
Sanaa rakastava mies, joka kurissa ja Herran nuhteessa oli kasvattanut
lapsiaan. Kotona luettiin vain Hans Nielsen Haugen hengellisiä kirjoja.
Mr Norman osasi vielä tänä päivänä kannesta kanteen ulkoa »_H. N. Hauges
testament til sine venner_.
Kertoessaan näitä miljoonamies oli alkanut käyttää omaa äidinkieltään.
Hän piteli minua takinnapista kiinni ja lausui ilonsa siitä, että
suomalaisena ymmärsin norjankieltä. Hänellä itsellään oli serkkuja
Suomessa.
»Jobbaavat tukkiasioilla ja kultalöytöjen valtauksilla Suomen Lapissa.
-- Loistavia prospekteja! -- Olisivat tyrkyttäneet osakkeitaan
minullekin Amerikkaan, mutta olin liian vanha repo mennäkseni satimeen.»
No niin, kun H. N. Norman Esq. oli suostunut matkustamaan Eurooppaan,
oli hän päättänyt, että jos hän kerran riistää itsensä irti kaikista
suurista liikeasioistaan Bostonissa ja New Yorkin pörssissä sekä lähtee
näyttelemään tytärtään herttuoille ja kreiveille, niin hän samalla
matkalla tahtoo nähdä, paitsi Norjaa, myöskin kaikki ne Raamatun pyhät
paikat, joista oli lapsena haaveksinut.
Hän oli siis esittänyt perheelleen matkasuunnitelman, mihin ensi aluksi
kuului Egypti ja Niilinvirta -- jonka Mooses oli muuttanut vereksi --;
Jerusalem ja Betlehem ynnä Jordani -- jonka rannalla Johannes Kastaja
oli saarnannut; Efesos, Tessalonika ja Korintti -- joissa apostoli
Paavali oli perustanut seurakuntia --, sekä vihdoin Rooma -- marttyyrien
pyhä Rooma ja paavilaisten turmelema Rooma. Heti hänen puolisonsa olikin
innostunut matkaan. Ja kerran ihmeeksi tytär oli antanut vanhempainsa
määrätä, vaikka miss Gundyssä kyllä oli temperamenttia -- olipa,
peijakas vieköön!
Tässä miljoonamiehessä ja nousukkaassa ilmeni omituinen luonteen
kahtiajako. Liikemies ja pörssihuijari, joka amerikkalaisilla keinoilla
oli hankkinut itselleen suunnattoman omaisuuden, oli toiselta puolen
naiivin avomielinen ja herkkätunteinen, lapsellisen yksinkertainen
tietämättömässä typeryydessään. Lapseen juurrutettu uskonnollisuus ja
entisen satamakeinottelijan kiroilemistavat viihtyivät sulassa sovussa
rinnatuksin hänessä. Ristiriitaisuudet yhdisti persoonallinen
itseluottamus, tieto, että hän ymmärsi kaikki asiat paremmin kuin muut
ja oli täysipätöinen kaikkialla. Rikastuessaan Amerikassa hän oli
pysynyt luonteeltaan aito norjalaisena, mahtailevana suupalttina. -- Hän
oli todellakin merkillinen tuttavuus!
Perhe tuli nyt Jerusalemista ja oli laivaan astunut Jaffan satamassa,
josta tohtori Brook ja minäkin olimme tulleet laivaan. Mr Brook oli
aikaisemmin ollut Intiassa, tutkimassa koleraa ja paiseruttoa, ja oli
viimeksi käynyt Jerusalemissa pitaalitaudin ilmiöitä tarkastamassa. Hän
oli vakaa tiedemies, käsityskannaltaan materialisti. Puhuessaan hän ei
katsonut tarpeelliseksi säästää kuulijaa, vaan käytti sulaa laiskuuttaan
jyrkkiä, vähemmän valittuja sanoja.
Laivan tupakkasalissa mr Norman tiedusteli meiltä lähemmin »Jerusalemin
hengellisiä virtauksia» -- kuten hänen sanansa kuuluivat. -- Hän näkyi
tällä haavaa olevan kokonaan uskonnollisiin seikkoihin kiintynyt.
Nykyajan Palestina ei ollut tuottanut hänelle mielenpettymystä.
Mr Brook painoi peukalollaan Virginia-tupakkaa puiseen piippunysäänsä ja
lausui:
»Länsimailla uskonto on ihmisten ulkonaisena pukuna. Toisin itämailla!
Intiassa, Persiassa, Arabiassa, Syriassa ja Palestinassa uskonnollinen
mieli ja uskonto on itse elämään liittynyt. Jerusalem on kolmen
maailmanuskonnon yhtymäpaikka. Kaikki uskonnot ja uskonlahkot ovat
siellä julkitaistelussa keskenään.
»Jerusalemin asukkaat ovat uskontonsa mukaan luokitetut. Siellä ei ole
arabialaisia, syrialaisia, kreikkalaisia, italialaisia, saksalaisia,
englantilaisia, vaan muslimeita, kreikan- ja roomankatolisia,
armenialaisen ja koptilaisen kirkon tunnustajia, protestantteja,
reformeerattuja ynnä lisäksi lukemattomia kristittyjä lahkolaisia. Vain
juutalainen on aina juutalainen. Kastettunakin hän on vain kääntynyt
juutalainen. Sen sijaan kastettua arabialaista katsotaan kristityksi.
»Yhteiskunnallisen aseman Jerusalemissa määrää papillinen arvo.
Ylimandriitti on Jumalan asettama ruhtinas, likainen munkki taivaallinen
kenraalikonsuli. Tiedemiehellä ei Jerusalemissa ole mitään arvoa. --
Sitä paitsihan on aina syytä epäillä hänen kuuluvan paholaisen
joukkioihin!
»Entä Jerusalemin uskonnolliset kiistat? -- Islamin maailmassa on
seitsemänkymmentäkaksi uskonlahkoa. Kristittyjen lahkot noussevat
satamäärään. -- No niin, menkäähän pääsiäisyönä Pyhän Haudan kirkkoon!
Siellä itse pääpyhäkössä rooman- ja kreikankatoliset, armenialaiset ja
koptilaiset tappelevat keskenään. Lyövät nyrkeillään, repivät ja
kynsivät silmät päästä toisiltaan. -- Turkkilaiset ovat lopen
harmittomia filosofeja. He pitävät mellakkain varalta pyhäkön eteisessä
vakinaisen muhammedilaisen sotilasvartioston. Siellä se istuu yötä
päivää tupakoiden ja kahvia juoden.»
Kun näin miss Gundy Normanin kävelevän kannella, jätin herrat jatkamaan
juttujaan ja lyöttäydyin hänen seuraansa. Hän oli häikäisevä nuori
nainen, tuhatilmeinen impi, huvitteluhaluinen ja intomielinen,
äkkipikainen ja oikullinen, puoleensa vetävä ja luotaan torjuva.
Muodoltaan ja ryhdiltään kuin Artemis-Diana, viinellä ja jousella
varustettuna! Mielihyvällä olisin tälle metsästäjättärelle luovuttanut
päänahkani -- minkä verran sitä lienee minulla enää jäljellä! --
Sanoinkin sen hänelle, nostaen lakkiani.
Miss Norman purskahti nauruun ja vakuutti ilkamoiden, että sileät
päänahkat ovatkin tätä nykyä Amerikassa hänen ystävättäriensä parissa
suuremmassa arvossa kuin muut.
»Toden totta! Vain sileistä päänahkoista välitetään.»
»Mutta isänne puheen mukaan teidän voitonmerkkivalikoimanne on jo niin
monipuolinen, että olettekin kyllästynyt entisiin eräretkiinne. Te
olette nyt teroittanut tomahawkinne Euroopan herttuoita ja kreivejä
varten.»
»Vannotteko silmäänne? Niinkö hän sanoi? No mutta! -- Oh, onpa hän
vaatimaton kunnianhimossaan. -- Minä tahdon _vallita_! En suostu olemaan
kenenkään liitteenä! -- Kyllä minä hänelle vielä näytän. -- Isä on hyvä
isäukko, mutta kyllä minä hänelle vielä näytän.»
Mr Norman ja tohtori Brook olivat tulleet kannelle istumaan, ja nyt
tytär avasi isänsä nähden kokonaisen ilotulituksen patterin minua,
poloista vastaan.
Ah, ne ovat vaarallisia, amerikkalaiset naiset! Voi meitä, Aatamin
lapsia!
Laiva läheni Haifaa, jonka yläpuolella kohoaa korkeana karjunselän
muotoisena harjanteena Karmel-vuori, syöksyen kärsällään päistikkaa
Välimereen.
Miljoonamies rohkaisi luontoaan ja tuli meidän väliimme. Hän tahtoi
kysellä, oliko tämä paikka raamatunhistoriallisesti merkillinen. --
Tytär loi minuun ilkkuvan katseen, ikäänkuin lausuakseen: »Enkö osaakin
kostaa?»
Selitin mr Normanille, että edessämme oli Karmel-vuori, jossa profeetta
Elia taisteli Baalin pappeja vastaan. Sen huipulta voi nähdä koko
Galilean kunnaineen ja laaksoineen.