JUSSI. Ei tarvitsekaan.
(Huomaa Kaisan ja Saltun. Päästää Liisan sylistään.)
KAISA. Pidä sylissäsi vaan. Emme me mitään huomaa (Merkitsevästi.) Emme
me koskaan liikoja näe.
LIISA. Kyllähän tätä nyt jo saa huomatakin.
(Istuu Jussin viereen.)
KAISA (Jahkien.) Vai niin! Soo'o! Ettäkö isäntäkin jo tietää? Ja susta
tulee Harrihin emäntä! No jopa nyt!
LIISA (Naureskellen.) Niin tulee, jos ei Jussi kadu.
(Nousee hetken kuluttua ja menee etumaisen ikkunan luo.)
KAISA (Huutaa Saltulle, joka on mennyt arkun päälle istumaan.) Salttu
riivattu! Istutko sinä mun silkkini päälle. Nouse ylös kohta!
(Menee ja tuuppaa Salttua. -- Oikoo silkkihuivia.)
SALTTU (Nousee.) En minä huomannut. Mitäs olet pannut silkkisi siihen.
KAISA (Pistelijäästi.) Kun ei mulla ole omaa kamaria, jossa silkkiäni
oikoisin, niin täytyi panna koturin arkun päälle.