LIISA. Jussi! Vihdoinkin sinä tulit.
(Menee Jussia vastaan.)
JUSSI. Olen ollut Anttia etsimässä koko yön.
(Tulee pöydän luo. Riisuu takkinsa.)
LIISA. Eikö löytynyt?
JUSSI. Ei.
LIISA (Tulee lähemmäksi.) Kuule Jussi. Ethän suutu mulle?
JUSSI. Kuinka niin?
LIISA. Lupaa nyt vaan. Sanon sitten.
JUSSI. No en suutu. -- Mitä se sitten on?
LIISA. No, kun minä kerroin Maijalle. -- En minä tiedä, kuinka se
oikein kävi. Tahi oikeastansa Maija arvasi sen. Ethän ole siitä
vihainen?
JUSSI (Nojaten kaappiin.) Mitäpä siitä vihainen olisin. Tuleehan se
kumminkin tiedoksi. Mutta isälle en tahtoisi juuri tänä päivänä sanoa.
LIISA. Älä pahastu. Kuule, sinä olet niin synkkä. Mikä sua vaivaa? Sun
täytyy olla iloinen.
(Silittää Jussin otsaa.)
JUSSI (Tarttuu Liisan toiseen käteen.) En voi olla iloinen, mutta
tahtoisin olla hyvä, sun tähtesi. -- Liisa! Minä voin tulla
ensimäiseksi hyvässä mutta myöskin ensimäiseksi pahassa. -- Kaikissa
ihmisissä asuu petoeläin. Mussa se on viime päivinä kasvanut. Minä
pelkään, että se pääsee irti. Mutta sinä teet mun hyväksi. Sinä pyhit
pahat ajatukset pois, ja sun iloiset silmäsi tekevät munkin iloiseksi
(Ottaa Liisaa käsistä ja vetää lähemmäksi.) Kuinka minä olen voinut
kulkea vuosikausia huomaamatta sua. Samassa talossa on eletty ja
yhdessä kasvettu, mutta vasta eilen sun ensi kerran tapasin.
LIISA. En minäkään tiedä. Tähän asti sinä olet ollut vain meidän Jussi,
mutta nyt sinä olet mun Jussini.
(Seisovat lähekkäin ja katsovat toisiaan silmiin.)
6:s kohtaus.
Liisa, Jussi ja Harri.
HARRI (Tulee ulkoa.) No! Mitäs te siinä särkiä paistatte?
LIISA (Pelästyen.) Isäntä!
(Menee peremmälle.)
HARRI. Eikö muuta työtä löytynyt?