"Ja siitäkin kuin vielä rankilla on se voima, että se kuparin
kirkkaaksi tekee, vaikka se kuinka ruosteinen olisi. -- Mitä sitte itse
paloviina tekee ihmisen sisällyxille, jotka ei ole kuparista." --
(Katsoo Jussiin. Puhuu.) En minä viitsi sulle lukea. Et sinä kumminkaan
kuuntele. Katselet vaan tuota haukkaa.
JUSSI (Nousee ylös. Katsoo edelleen ylöspäin.) Se lentää korkeammalle
ja yhä korkeammalle. Itse se ehkä ei tahtoisikaan niin korkealle, mutta
luonto vie väkisinkin ja siivet kantavat. Tuolla ei haukanpoika enää
tunnusta mitään tahtoa omansa yläpuolella, vaan katselee korkeudestansa
ylpeänä meitä maassa matelevia. -- Mutta jos siivet väsyvät, niin
joutuu se tuohon.
(Viittaa tallin oven päälle.)
HEIKKI (Nousee.) Mikä sua vaivaa?
JUSSI. Ei mikään. Lue sinä vaan.
HEIKKI. En minä viitsi, kun et sinä kuuntele (Ottaa paperin
taskustaan.) Mutta täällä on tämä paperi, johon saavat kirjoittaa
nimensä ne, jotka raittiutehen suostuvat. Täällä ei olekaan vielä kuin
sun nimesi. Mutta minä kirjoitan myös.
JUSSI. Älä kirjoita! -- Taikka --. Kirjoita vaan, mutta anna minä
leikkaan oman nimeni pois.
HEIKKI. Kuinka? Minkätähden?
JUSSI. Mua painaa se, että olen antanut lupaukseni. Minä en juo, enkä
halua juoda. Mutta sen jälkehen, kuin tuohon kirjoitin, tuntuu siltä,
että mun tahtoni ei enää merkitse mitään. Minä olen antanut lupaukseni
jollekin tuntemattomalle, jossakin kaukana. Mun tahtoni on siellä
panttina. Se tuntematon määrää, mitä mun on tehtävä ja tekemättä
jätettävä. Minä olen kahleissa. -- Anna tänne se paperi.