(Harrin piha. Oikealla asuinrakennus, sen keskellä portaat, ja niiden
kummallakin puolen seinässä ikkuna. Peremmän ikkunan edessä on
tikapuut. Perällä on luttirakennus. Sen ja asuinrakennuksen nurkkain
välissä on kaaripäällinen portti. Samanlainen on luttirakennuksen ja
vasemmalla olevan makasiini- eli tallirakennuksen välissä. Itse
portteja ei kummassakaan ole, ainoastaan pylväät ja kaari. Tallin oven
päälle on naulattu pari haukkaa. Vasemmalla etunäyttämöllä kaivo, jonka
päällä on muutamia puisia astioita. Kaivon etupuolella on pari kiveä ja
vieressä pyykkituoli, pyykkipunkka y.m. pesemisessä tarvittavia
esineitä. Oikealla etunäyttämöllä tuvan seinustalla penkki, jonka
päällä on muutamia viilipunkkia.)
1:nen kohtaus.
Kaisa, Liisa ja Maija.
MAIJA (Pesee viilipunkkia oikealla olevan penkin luona, ja asettelee
punkit kumolleen kuivamaan penkille, porrasten puoleiseen päähän.
Seuraa Kaisan puhetta hajamielisenä, lopussa vähän tarkkaavammin.)
KAISA (Pesee ja kurikoi kaivon luona vaatteita. Vilkaisee tuon
tuostakin Maijaan ikäänkuin odottaisi vastausta.) Kyllä se on kumma,
etteivät ihmiset osaa elää sovinnossa. -- Se on kai se Vanha Aatami,
joka rikeeraa. -- Mutta kyllä ihmisissä on omaakin syytä. -- Ne
ajattelevat liian paljon ja puhuvat. Pitäisivät ajatuksensa edes omana
tietonansa, mutta ei! Niitä paasatahan toiselle silmät ja suut täytehen
ja niin tulee riita. Sitten murjotetahan kuin lautapää härjät. --
Selkähänsä tarvitsisivat kaikki! (Lyö muutamia kertoja vihaisesti
kurikalla.) Talonpojan on aivan turha vaivata päätänsä (Vaitiolo. --
Äkäten.) Jaa, niin köyhän täytyy ajatella sen verran, että löytää
leipänsä (Kurikoi.) Sen minä vaan sanon sulle Maija, että sun sijassasi
minä en olisi sanonut mitään eilen, en niin halaistua sanaa. -- Mitä se
on hyödyttänyt? -- Nyt on isäntä kiukus, Antti pahalla tuulella, ja
itse sinä kai itkeä tillität salavihkaa.
MAIJA (Kaisan puheen lopussa näyttää siltä kuin tahtoisi hän jotain
sanoa, mutta kun Liisa samalla alottaa laulun, vaikenee ja menee laulun
kestäessä tupaan surullisena ja kuin itkua pidätellen. Vie viilipunkit
mukanaan.)
LIISA (Vasemmalla näyttämön takana, kulkee edestakaisin, joten laulu
kuuluu toisinaan kovemmin, toisinaan heikommasti. -- Laulaa.)
Luullahan, jotta on lysti olla,
Kun minä aina laulan.
Laulullani minä pienet surut
Sydämeni pohjahan painan.
KAISA (Yksin.) Mitäs se Liisakin ikävöi?
LIISA (Näyttämön takana, vasemmalla. -- Hevoselle.) So siinä! Ptruu! --
No, nyt saat taas mennä (Laulaa.)
Enkä minä sillä laulele,
Jotta mulla on heliä ääni.
Laulelenhan sillä vaan,
Kun oon näin yksinäni.
KAISA (Huutaa tallin päädyltä.) Liisa hoi! Mitä siellä niin surullisia
laulelet?
LIISA (Edelleen näyttämön takana. -- Hevoselle.) Ptruu! No Liinukka,
levätähän vähän. -- Älä sotke ohjia jalkoihisi! (Tulee näyttämölle
vasemmalta, tallin päädyltä.) Mitä Kaisa sanoo?
KAISA (Palaa työhönsä.) Sanoin vaan, että onko heilisi ruvennut muilla
kulkemahan, kun noin surullisia laulelet.
LIISA. Eihän mulla ole heiliä, enkä välitäkään. Hyvää en saa ja
huonosta en huoli.
(Istuu kaivon kannelle.)
KAISA (Kiusoitellen.) Susi koiran, renki piian.
LIISA. Ettäkö Kaappo olisi mun? -- En minä taas Kaaposta huoli. Pitää
sen olla vähän pitempi, parempi ja paremmista ainehista.
KAISA (Hyväntahtoisesti.) No, no. Älä ole ylpeä. Et sinä enää ole talon
tytär, vaikka ne täällä tyttärenä melkein sua pitävätkin.
LIISA. Saahan piikatyttökin vähän valita (Tuttavallisesti.) Mitähän
siitä eilisiltaisesta oikein tulee?
KAISA. Eiköhän Maija unohda hätärukouksiansa.
LIISA. Kuinka niin, hätärukouksia?
KAISA. Maija rupesi Anttia surressansa körttiläiseksi, mutta nyt, kun
Antti pääsee irti, niin kyllä Maijalta jää hourehet.
LIISA. En minä usko. Maija on luja ihminen, vaikka onkin hiljainen.
Mutta voi sitä Jussia, kuinka se oli komean näköinen.
KAISA. Niin oli. En minä olisi uskonut meidän Jussi-poikaa sellaiseksi.
LIISA. Seisoi niinkuin kirkon tapuli. Pää pystyssä ja silmät niin
tuikeina, että tulta iskivät. Vallesmanni oikein vavahti, kun Jussi
katkaisi ruoskan varren niinkuin tyhjää.