(Vallesmannin mentyä laukee jännitys. Joukko rupeaa
liikkumaan. Sieltä täältä kuuluu miesten vuorosanoja.)
JUSSI. Miksei sitä vähän pehmitetty? -- Olisi annettu sille omalla
piiskallansa. -- Paljas käsikin olisi riittänyt. Pitää meitä kuin
koiria! -- Kuusi tuumaa terästä se olisi tarvinnut. Vähemmän silloin
ärjyisi.
LIISA (Katselee ihaillen Jussia.) Tuollainen on oikea mies!
MAIJA (Seisoo pöydän luona. -- Kiihkeästi.) Älkää uhatko. -- Älkää
antako vihalle valtaa. Jumala vihaa ylpeitä, mutta nöyrille hän antaa
armon. -- Älkää miekkahan ruvetko. -- Rukoilkaa, että Jumala antaisi
teille nöyrän sydämen.
KYLÄLÄISET (Hämmästyvät ja nolostuvat. Osa menee pilkallisesti nauraen
ovea kohti.)
ANTTI (Keskeyttää Maijan. Toruvasti.) Maija! Älä häpäise itseäsi!
HARRI (Keskeyttää Maijan. Lyö nyrkillä pöytään.) Hiljaa! Mun taloni ei
ole körttiläisten kirkko. (Katsoo oveen, josta vallesmanni meni.)
Eikä täällä saa muutkaan hurjapäät komentaa (Hillitysti, vähän
ivallisesti.) Mutta tietysti te kylällä kumminkin kertoisitte, että
Harrin talo on muuttunut körttiläiseksi. Sentähden saatte huomenna
pitää täällä hypyt. Silloin ei kukaan usko sellaisia puheitanne
(Muistaa vallesmannin.) -- Ja minä itse annan luvan (Antille.) Sinäkin
Antti, saatat silloin pistää polskaksi, kun ei vallesmannikaan enää voi
sinua sängynpatsahasehen lukita.
ANTTI. Kukapa tietää. Vallesmanni sai taas uutta kostettavaa.
JUSSI (On seisonut synkän näköisenä mietteissään.) Minä taisin tehdä
pahasti. Mutta yksikään mies ei olisi voinut tehdä toisin.