HARRI. Niinkuin metsähän huutaa, niin sieltä kaiku vastaa. Ja näillä
lakeuksilla kantaa kaiku kauas.
(Istuu entiselle paikalleen.)
KOLJOLA. Ei, ei! -- Esivalta on Jumalan asettama. Se ei saa tapahtua.
Vallesmannille täytyy selittää ja saada hänet ymmärtämähän, että --
HARRI (Ylimielisesti.) Opiksi se vaan on koiralle kylmä kylpy.
KOLJOLA (Puoliksi itsekseen.) Väkivalta nousee väkivaltaa vastahan.
Ihmiset kulkevat sokeina leveää tietä, ja johtajat ovat kaikista
sokeimmat. Taivahan valo ei johdata meitä (Harrille.) Sinäkin,
naapurini. Miksi paadutat sydämesi. Lankea maahan ristin juurehen,
ennenkuin se on myöhäistä, sillä emme tiedä aikaa eikä hetkeä, koska
meidän lähtemän pitää.
13:s kohtaus.
Harri, Koljola, Antti, Maija, Jussi, Heikki, Liisa ja kyläläisiä.
ANTTI, MAIJA, JUSSI, ja HEIKKI (Tulevat ulkoa ja asettuvat istumaan
etunäyttämölle paitsi MAIJA, joka menee perälle talousaskareita
toimittamaan.)
HARRI. Sinä tuhlaat sanoja. Minä olen kristitty, mutta en rupea
körttiläiseksi. Mitä varten teihin yhtyisin? Miksei yhtähyvin
Vasulaisihin, Yli-Koljoselaisihin, Renqvistiläisihin tai muihin
hurmahenkisihin ja huutajihin. Kuka teistä lopulta on oikeassa?
KOLJOLA. Totuutta etsiessänsä saattavat ihmiset erehtyä, mutta
etsiminenkin on jo parempi kuin suruttomuuden tila.
HARRI. Teidän joukossanne on niin paljon ulkokullatulta, tekopyhiä ja,
suorahan sanoen, kieroja ihmisiä, että jos hedelmistä puu tunnetahan --
LIISA (Noin 18-vuotias, siistissä työpuvussa tulee ulkoa kantaen puisia
maitoastioita ja jää perälle, jossa taloustoimia toimittaessaan
keskustelee naisväen kanssa, mutta seuraa kumminkin keskusteluakin,
varsinkin Jussin vuorosanoja.)
KOLJOLA. Jokaisen kyntäjän jälessä lentelee haaskalintuja etsimässä
vakojen pohjasta kupunsa täytettä.
HARRI. Onhan teissä kyllä rehtiäkin väkeä. Mutta ette te sittenkään
sovi yhtehen mun uskoni kanssa. -- Te kuljette seuroissa ja kulutatte
aikaanne viikottain. Kiirehenäkin työaikana ilmestyy joku saarnamies,
ja silloin heitetähän työt odottamahan. Pellot jäävät kesannoiksi
(Vähän ivallisesti.) Uskonsisaria ja -veljiä kulkee pitäjästä
pitäjähän, kestiä pidetähän tuon tuostakin. Jyvähinkalot tyhjentyvät ja
ruokavarat vähenevät. -- Hm! Sehän on teidän asianne. Voihkikaa vain
maailman pahuutta ja kurjuutta. -- Mullakin on oma uskoni. Ja
uskossansa kukin autuahaksi tulee. Mun evankeliumini on lyhyt ja selvä.
Se kuuluu: Tämä maa on niin köyhä, että täällä täytyy jokaisen tehdä
työtä. -- Sen evankeliumin on nälkä tällä tasangolla opettanut.