ANTTI (Tulee Maijan luo. -- Lepytellen.) Älä nyt sitä niin pahaksesi
ota. Enhän minä aikonut sitä sanoakaan. Ja väärinhän se olikin,
mutta -- --
MAIJA (Surumielisesti.) Ei se mitään --! -- Niin lujasti on vielä
sydämeni kiinni maallisissa. Niin arka olen vielä ajallisesta
kunniasta. Ja minä tahdon toista taluttaa.
ANTTI. Eihän se oikeastansa sun kunniallesi käynyt, sillä ei sellainen
vale kauan jaksa elää, mutta mun täytyi kostaa ihmisen ilkeys ja häjy
tarkoitus.
MAIJA (Hillitysti.) Mutta se oli sittenkin väärin.
ANTTI (Istuu Maijan viereen. -- Vähän katkerasti.) Ehkä körttiläisten
mielestä. Mutta minä en ole körttiläinen, enkä siksi tulekaan.
MAIJA (Pyytävästi.) Antti!
ANTTI. Niin, en sunkaan tähtesi.
MAIJA. Ei, Antti. Sitä en tahdokaan.
ANTTI. Ja parempi sullekin olisi, että niistä erkanisit.
7:s kohtaus.
Edelliset, Jussi, Hangan Heikki ja Salttu.
JUSSI (Kurkistaa ulko-ovesta.) Joko saa tulla sisälle? En minä enää
viitsi odottaa. Ja täällä on teidänkin Heikki odottamassa.
(Tulee.)
ANTTI. Tulkaa, tulkaa vaan. Ei täältä olisi tarvinnut pois meimäkään.
HEIKKI (Noin 20-vuotias, poikasen näköinen, puettu pyhäpukuun. -- Tulee
Jussin kanssa ja tervehtää Anttia ja Maijaa.)
JUSSI (Katselee Anttia ja Maijaa.) No eikö siitä ollut mitään apua,
vaikka minä koko tuvan raivasin tyhjäksi teidän tähtenne. Niinhän te
istutte vakavina kuin Mattilan Herkkoo jalkapuussa.
ANTTI (Heikille.) Mitenkä siellä kotona menee?
HEIKKI. Kyllähän siellä --. Isä-ukko on hyvissä voimissa ja jaksaa
isännöidä niinkuin ennenkin.
(Istuu hetken kuluttua astiakaapin luo penkille.)
JUSSI. Mikä hätä sitä on valmihissa mailmassa ja hyvässä talossa,
(Merkitsevästi Maijalle ja Antille) kun ei liikaa sure. Mutta te
surette vähän liikaa, (Maijalle) varsinkin sinä. Tämä asia ei kannata
surra, vaikka se suututtaa (Antille.) Mutta huomennahan sinä kumminkin
pääset vapahaksi, sillä ei koko oikeus voi olla pilalla.
ANTTI. Niin, saa nähdä. Mikä sen tietää, mitä koukkuja vallesmanni
vielä keksii.
JUSSI (Ajatuksissaan.) Niin se vallesmanni.
MAIJA (On koettanut tekeytyä välinpitämättömän näköiseksi. Keksii
tekosyyn, jonka varjolla voi poistua.) Minä menen katsomahan, eikö
siellä jo mahda olla ruokaa.
(Menee ulko-ovesta.)
JUSSI (Pienen vaitiolon jälkeen Antille.) Sinä et ole sanonut, mitenkä
suutari sai sun suuttumahan, mutta sen tiedän kumminkin varmasti, että
hän itse itsellensä saunan lämmitti. Ja sen tietävät kaikki. Jos vaan
oikeudessa kerrot suorahan asian, niin omalla päätöksellänsä lautakunta
sun vapauttaa, vaikka tuomarikin olisi vallesmannin puolella.
ANTTI. En minä rupea mitään kertomahan. Saavat uskoa muuten.
HEIKKI. Mikset kerro? Mitä sinä suutarista säästät.
JUSSI. Etkö voi kertoa?
ANTTI. En tahdo.
HEIKKI. Mutta minä en ymmärrä. Suutarin tähden sinä istut linnassa,
etkä sittenkään tahdo puhua. Pelkäätkö sinä häjyjä?
ANTTI (Vilkaisee Heikkiin, hymähtäen.) En.
JUSSI. Ei suutari ole edes kunnollinen häjy. Ne ovat miehiä, mutta
suutari on kiero konna. Luikertelemalla se on häjyjenkin joukkohon
päässyt. -- Oikea häjy ei mene vallesmannilta apua pyytämähän, jos
jollekin on kostamista.
AANTTI. Ei menekään. Ne kostavat itse. -- Joko ne ovat teidän
kylässänne käynehet?
JUSSI. Ei ole vielä tullut mitään suurempaa kyläkunnan rytinää. Ja
meidän taloa häjyt näyttävät vähän karttavan.
ANTTI. Kyllä ne kostoa hautovat.
HEIKKI. Jaa siitä, kun ne saivat täällä vähän selkähänsä (Jussille.)
Teidänkö hevosia ne silloin aikoivat ottaa?
JUSSI (Heikille) Ei, kun toiskan. -- (Antille) Kyllähän ne kostaa
yrittävät, mutta silloin täytyy niitä taas miesvoimalla opettaa, vaikka
vallesmanni pitääkin sitä epäjärjestyksenä.
ANTTI. Mitähän se vallesmanni oikein tahtoisi. Taitaa olla hullu koko
mies tai aina nousuviinassa.
HEIKKI (Jussille.) Kuules, mikä se oli se kirja, josta sinä kerroit? Se
viinan -- viinanhimon kirja?
JUSSI (Välinpitämättömästi.) Se oli sellainen kirja, jossa puhuttihin
viinan turmiollisuudesta. Ja sen mukana oli sitten paperi, johon saivat
kirjottaa nimensä ne, jotka lupaavat heittää viinan kokonansa.
HHEIKKI. Mitä siinä sanottiin?
JUSSI. En minä muista aivan tarkkahan, mutta käy lukkarilta
lainaamassa, niin saat lukea. -- Kun tulet huomenna tänne, niin ota
silloin tullessasi.
ANTTI (Hymähtäen.) Mitä uusia oppeja ne nyt taas ovat?
JUSSI. Eihän ne aivan uusia oppeja ole. Johan kirkossa on saarnattu
viinaa vastahan, niin kauan kuin minä muistan.
8:s kohtaus.
Antti, Jussi, Heikki, Salttu ja Kaisa.
SALTTU (Noin 45-vuotias, kuihtuneen näköinen, työpuvussa. Tulee ulkoa
jonkun verran humalaisena.) Eikö Kaisa ole kotona?
JUSSI (Hiljempää Antille ja Heikille.) Siinä on yksi hyvä, joka
tarvitsisi sekä saarnat että kirjat (Saltulle.) Kyllä Kaisa kotona on.
Onko ikävä?
SALTTU (Nauraa höräyttää.) Ei ole (Istuu arkulle.) Tuota, vallesmanni
käski sanoa, että hän tulee tänne tänä iltana.
JUSSI (Kiivaasti.) Mitä asiaa sillä herralla tänne on?
SALTTU. En tiedä. Jostakin Antin passista se puhui.
JUSSI. Hm! (Antille) Niin kuin ei se huomennakin ehtisi nähdä sun
vankipassiasi (Huutaa kamariin.) Isä! Vallesmanni kuuluu tulevan tänne
tänä iltana. -- Mitä? -- Niin. Antin passia (Sulkee oven.)
KAISA (Tulee ulko-ovesta.) No, nyt siellä olisi haukattavaa. Huutakaa
mulle, jos lampahan liha loppuu. Minä käyn sitten hakemassa.
JUSSI. Mennähän sitten. Mulla onkin niin nälkä, kuin Lahdenkylän
susilla.
(Antti, Jussi ja Heikki menevät ulko-ovesta.)
9:s kohtaus.