ANTTI. Silloin, kun mua vietihin, et käynyt katsomassakaan; vaikka
kotisi porraspäästä lähdin. Ja nyt, kun tulen takaisin, olet taas
piilossa. Tuskin olisit näyttänyt nytkään itseäsi, ellei Jussi
kantamalla olisi sua tuonut.
MAIJA. Minähän olin silloin tätini luona kesteissä.
ANTTI. Mutta olisit kyllä ehtinyt kotia, jos olisit tahtonut. Ja
sielläkö sinä nytkin olit? (Katkerasti.) Sano vaan suorahan, kuka se
parempi on.
MAIJA (Toruvasti.) Antti!
ANTTI (Lauhtuneempana.) Pelkäätkö sitten mua, vai kammottaako sua nämä?
(Helähyttää kahleita. -- Vaitiolo.) Ja eihän se ihme olisi, vaikka
toista etsisitkin. Mikä sen tietää, kuinka kauan vallesmanni saa mua
vielä kiusata.
MAIJA (Tulee Antin luo, istuu tuolille ja ottaa Anttia kädestä.) Antti
kulta. Älä puhu sellaisia. Tiedäthän sinä, etten parempaa etsi. Mutta
mun on ollut niin paha olla.
ANTTI. Senkö tähden et tullut mua lähtiessänikään katsomahan?
MAIJA. Niin, Antti (Hymyilee kyyneleet silmissä ja katsoo Anttiin.)
Minä en kehdannut tulla itseäni näyttämähän. Itkin silloin niin --
ANTTI (Silittäen Maijan päätä.) Tyttö raukka!
MAIJA. Minä olen ajatellut sua niin paljon. Aina, aina olet ollut
mielessäni. Minä tiedän sen synniksi, että sydän on niin kiintynyt
maallisihin, mutta en voi mitään. Olen kyllä koettanut taistella
vastahan, mutta turhaan. Ja nyt taas, kun sinä tulit, ovat kaikki hyvät
aikeheni turhia.
ANTTI. Maija kulta! Eihän siinä mitään pahaa ole. Niin minäkin teen.
Minä olen aivan lapsellinen. Joka ilta ajattelen sua. Niin ja
muulloinkin. Minä ajattelen kaikenlaista, kuinka minä laitan kuntohon
sua varten. Kamarihin laitetahan paperit seinihin. Pöytä, sänky ja
tuolit maalatahan keltaisen ja ruskean viirullisiksi. Ja koko rakennus
maalatahan punaiseksi, ikkunalaudat valkoisiksi. Ja lattiat pestähän,
jotta ovat hohkalla kuin viilipunkit. Ja sitten pannahan katajanhakoja
lattialle ja hajuheiniä riippumahan orsille. -- Kelpaahan sinne Maijan
tulla. -- Niin ja häät. Ne ovat niin komeat, että niistä puhutahan
viidellä kirkolla. -- Sellaisia minä ajattelen varsinkin iltasin. Ja
sen jälkehen minä nukun ja näen kaunihia unia meistä.
MAIJA (Puoliksi itsekseen.) Mutta se on synti. Ajatukset maallisesta
hyvästä vain sokaisevat silmät ja tekevät vaikeammaksi nähdä
katoomatonta kirkkautta.
ANTTI (Vähän hämmästyneenä.) Onko susta tullut körttiläinen?
MAIJA. Minä olen herännyt, Antti. Minä olen saanut kutsumuksen.
Silloin, kun sua vietihin, tunsin, että Jumala tahtoi pelastaa mun
suruttomuuden tilasta. Minä jouduin ahdistuksehen synteini tähden ja
tunsin niitten suuruuden. Ne painoivat mun Herran jalkain juurehen. Ja
siinä minä odotan, että tulisin mahdolliseksi käymähän ahtahasta
portista sisälle.