ANTTI (Lyhyen vaitiolon jälkeen.) Mutta missä Liisa ja -- Maija ovat?
KAISA. Liisa on kai lypsämässä, ja Maija lähti juuri isäntää hakemahan,
taisi jäädä edustupahan.
ANTTI (Istuu tuolilla hetkisen vaiti, heilutellen kahleitaan. Laulaa
ensin hyräillen, mutta innostuu toisessa värsyssä ja nousee
seisaalleen.)
Tuuli se taivutti koivun latvan :,:,:,
Ja meri oli lainehissa.
Minä vain istuin ja lauleskelin :,:,:,
Heilini kamarissa.
Tuuli se taivutti koivun larvan :,:,:,
Ja nostatti lainehia.
Nyt mua viedähän linnasta linnahan :,:,:,
Kantaen kahlehia.
KAISA (On seurannut laulua innostuneena.) Oliko tuo nyt sun laulusi?
ANTTI. Ei. Eihän mun tähteni vielä kannata laulua tehdä (Istuu takaisin
tuolille.) Ja eihän lauluja paljon muista tehdäkään kuin häjyistä,
komeista ja puukkojunkkareista, jotka kunnioiksensa tappelevat ja
häjyilevät.
KAISA. Älä sano. Parempia ne muitten laulut ovat. -- Mutta sanos, eikö
siellä linnassa tule laulut vähän haikeiksi, ja katumus tuppaa
mielehen.
ANTTI (Hymähtäen.) Kuinka niin? Kaksi kotoahan pojalla on: linna ja
lasareetti.
KAISA. Mutta oikein todella?
ANTTI. No, eihän siellä mielellänsä istu. Ei oikein tahtoisi mies
joutaa sellaisehen. Meilläkin vanhukset ovat jo eläkkehellä, ja
Heikki-veli on aivan poikanen. Mutta minkä sille tekee. Kun häiyt
hyppivät nenän katolle, niin ne täytyy pudottaa sieltä pois.
KAISA. Mutta eihän silti tarvitsisi puukkoa ottaa.
ANTTI. Eipä tarvitsisikaan, mutta ei sitä silloin ajattele. Käsi menee
puukkohon aivan itsestänsä (Hymähtäen.) Taitaa olla veren vika.
KAISA. Niin isäin perintö ja paha maan tapa.
ANTTI. Kiukkuinen luonto kai eniten vaikuttaa.
KAISA. Niin, niin. Hurja luonto ja viina -- viina!
ANTTI. Kyllä sitä voi selvänäkin suuttua. En minäkään ollut mitään
maistanut. Oli vain vähän asiaa suutarin tupahan ja tappelu tuli.
KAISA. Millä se sun suututti?
ANTTI (Hätkähtäen.) Onko joku siitä puhunut?
KAISA. Ei olekkaan. Ajattelin vaan, kun sinä selvin päin... (Katsoo
Anttiin, mutta kun Antti ei vastaa, jatkaa.) Ja sellaisen miehen tähden
sunkin piti joutua linnahan. Maija on sitä surrut kovasti.
ANTTI (Ilostuen.) Onko?
KAISA. Kovasti se on siihen koskenut. Ei Maija ole käynyt kertaakaan
sen jälkehen hypyissä, ei siltä enää koskaan kuule oikein heliää
nuottia.
ANTTI. Vai ei Maija enää laulele.
KAISA. Laulaahan se vielä joskus, mutta vain surullisia lauluja ja
virsiä.
ANTTI. Onko siitä tullut körttiläinen?
4:s kohtaus.
Edelliset, Jussi ja Kaappo.
JUSSI (Noin 20-vuotias, kookas, rivakka, puettu vähän parempaan
työpukuun. -- Tulee ulkoa suoraan keskilattialle. Huomaa Antin.)
No kas! Terve mieheen! Johan sinä olet tullut.
KAAPPO (Noin 30-vuotias, hintelä, yksinkertaisen näköinen, työpuvussa.
-- Tulee Jussin jälessä, pysähtyy perälle, uunin lähelle. Ottaa hetken
kuluttua uunin päältä rikkonaisen saavin, jota rupeaa korjaamaan.)
ANTTI ja JUSSI (Tervehtivät toisiaan kädestä.) Terve! Terve!
ANTTI (Nyökäyttäen päätään Kaapolle.) Päivää.
JUSSI. Koska sinä olet tullut?
ANTTI. Johan minä olen tässä istunut vähän aikaa.
(Istuu entiselle paikalleen.)
JUSSI. Ja aivan yksin. Eikö kukaan ole vielä tullut sua katsomahan?
ANTTI. Onhan täällä ollut Kaisa.
JUSSI. Niin. Kyllähän Kaisa on rehti puhekumppani. Mutta kun
tavallisiakin vankeja kuljetahan kyläkunnittain katsomassa, niin
pitäisi mun mielestäni olla nyt jo tupa täynnä väkeä, kun sua tuotihin,
joka herrojen "hyvyyden" tähden kahleita kannat. Missä Maijakin on? Ja
oletko saanut mitään suuhusi?