KAISA. Eikä Anttikaan siitä mielissänsä ole. -- Mitä suremista siinä
oikeastansa oli? Että Antti joutuu hetkeksi linnahan? Kas nyt aina! Ei
Antti ole ensimäinen eikä viimeinenkään.
MAIJA. Mutta onhan Antti nytkin jo linnassa.
KAISA. Niin. Tutkintoa odottamassa. Ja sekin on väärin. Vanhan
vallesmannin aikana ei sellaisesta olisi mitään melua nostettu. Mutta
tämä uusi huhtoo joka taholle ja syyttömät saavat ensiksi kärsiä
(Hymähtäen.) Parahuttansa, kuulemma, lähetetty tänne järjestystä
pitämään! Sellainen! -- Mitähän varten se Antinkin panetti kiinni? Ei
suinkaan Antti, aikatalon isäntä, karkuhun olisi lähtenyt! -- Mutta
Antti kai ei osannut oikein puhua herrojen kanssa ja olla nöyrä.
MAIJA. Nehän pelkäsivät, että Niemen suutari kuolisi.
KAISA. Entäs sitten! Susirahan siitä, mun mielestäni, olisi saanut
Antille maksaa. Suutari! Joka on niitä pitäjän kaikkein häjyimpiä. Joka
ainoassa kissanpirtissä pitää sen olla nurkkurina ja aina riitaa
tekemässä. Kuinka paljon se on lampahia varastanut ja hevosia
hyppyyttänyt ja kuinka paljon muuten ollut ihmisten kammona. Ja sitten
on vielä kiero ja kälmi. Sen minä vain sanon, että se oli oikein, että
Antti sitä vähän kupitsi.
MAIJA (Toruvasti). Kaisa!
KAISA. Niin, niin minä sanon. Ei suutarilta ja muilta häjyiltä saa olla
vähääkään rauhassa, ellei pane kovaa kovaa vastahan. Ja mikä sen
tietää, millä suutari Antin suututti. Eihän Antti tavallisesti ole
puukko hihassa kulkenut.
MAIJA (Puoliksi itsekseen.) Mutta sittenkin: "Ei sinun pidä tappaman".
Kauheaa olisi, jos saattaisi lähimmäisensä valmistumattomana Jumalan
etehen.
KAISA. Jokos se suutari nyt on joutunut sinne asti! Kyllähän se vielä
huomenna, kun juttu on esillä, on muka kovasti sairas, että Anttia
enemmän kiusattaisihin, mutta ei meidän maakunnassamme niin helposti
puukosta kuolla. Eikä ainakaan niin ilkeä mies kuin suutari. Kyllä
koira pian haavansa nuolee. -- Eikä Antti lopuksikaan siitä paljoa saa.
MAIJA (Innostuen.) Mistäs Kaisa sen tietää?
KAISA. Lautamies oli arvellut, että sakolla Antti pääsee. Ja nehän
Antti kyllä voi maksaa.
MAIJA. Voi kyllä. Ja mullakin on äitini perintörahat varattuna sitä
varten.
KAISA (Hieman katkerasti.) Niin. Hätäkös rikasten on!
MAIJA (On keskustelun aikana tuon tuostakin katsonut ikkunasta,
seisahtuu nyt sen eteen, mutta vetäytyy kohta taaksepäin ja kurkistaa
sieltä.)
KAISA (Huomaa tämän ja hyökkää myöskin ikkunaan.) No, siellähän sitä
Anttia tuodahan. Ja itse Koljolan isäntä on kyyditsemässä.
MAIJA (Teeskennellen välinpitämättömäksi.) Minä menen sanomahan isälle,
jos ei olisi sattunut itse huomaamahan.
(Menee ulko-ovesta.)