Uhmasaaren paviljonki. Jotenkin pimeä. Perällä on lasiovet, mutta
puiset ulko-ovet sulkevat valon. Ikkunain edessä on valon peittävät
verhot. Muutamia kapeita valoviiruja tunkeutuu sisään oven ja
ikkunoiden raoista.
Hiljainen kosken kohina kuuluu. (Kosken kohinan kuuluminen ei ole
välttämätöntä.)
Keskilattialla on iso pöytä, jolla on kukkamalja, täynnä ruiskukkia
ja päivänkakkaroita. Molemmilla etualan seinustoilla, ikkunain alla,
sohva. Seinillä muutamia tauluja ja harjoitelmia. Tuoleja siellä
täällä. Nurkassa mallijalusta ja maalausteline, jolla on Lainan
vastamaalattu kuva. Toisessa nurkassa pienempi pöytä.
Ulkoa kuuluu askeleita — avain työnnetään lukkoon — ulko-ovet avataan,
ja kirkkaan kesäpäivän valotulva syöksähtää sisään.
Taustan muodostavat melkein vedetön koski, vesiruuhi ja korkeat
harjanteet. Taivas näkyy ainoastaan koskenniskan kohdalta.
Putouksen alainen virta ulottuu aivan paviljongin juureen. Ulompana
oven kohdalla on iso kivipaasi.
(Koski voidaan kuvitella näkyväksi myöskin perältä, oikealta, joten
taustana voidaan käyttää tavallista metsää.)
Kun ikkunaverhot on nostettu, nähdään vasemmalla tehdasrakennuksia,
oikealla jyrkkä kallioseinä.
Vellamo aukaisee ovet perällä ja tulee sisään Rouva Vuorenpään kanssa.
ROUVA VUORENPÄÄ (melkein kuiskaten). Mitä hän tuolla kalliolla seisoo —
tuo Karpalosuon vaari?
VELLAMO. Hän on kai siitä katsellut uponneitten etsimistä. (Vetää ylös
ikkunaverhoja, mutta jättää vasemmanpuolisen, lähinnä parrasta olevan
verhon vetämättä.) Täällähän on kukkiakin! — Tule istumaan tänne pöydän
ääreen, äiti! — Anni on lähettänyt tänne ruiskukkia ja päivänkakkaroita.
ROUVA VUORENPÄÄ (tulee hitaasti pöydän luo, istuutuu raskaasti). Miksi
et avannut tuota?
VELLAMO. Siitä näkyy kansanjoukko — tuolla rannalla — jossa — uponneet
ovat.
ROUVA VUORENPÄÄ. Älä estä valoa! — Aukaise viimeinenkin ikkuna!
(Vellamo menee aukaisemaan.) Mitä tekee kansa siellä?