YÖVARTIJA VARIS. Topp! (Svante Alhorannalle.) Tässä näette millaista
sortopolitiikkaa —
VELLAMO. Minä käyn ensin Lainan luona. Minä en usko teitä.
YÖVARTIJA VARIS. Ei meitä köyhiä koskaan uskota. (Vetää takkinsa,
povesta parin kenkiä.) Tässä minä näytän.
VELLAMO. Mitä? Nuoko —?
YÖVARTIJA VARIS. Eiköhän —! Minulla on kengistä tällainen käsitys.
VELLAMO. Minä sanon teille vieläkin — te valhettelette!
YÖVARTIJA VARIS (Svante Alhorannalle). Nyt näette itse tämän
sortojärjestelmän —
VELLAMO. Nuo kengät minä ostin eilen Lainalle — mennessämme
ihmisyyskouluun. Te olette ne anastanut häneltä. — Te riistätte
vaimoltanne ja lapsiltanne kaikki, mitä näette. Te turmelette heidän
elämänsä — viette hautaan oman perheenne. Inhottavaa!
YÖVARTIJA VARIS. Hautaanko? (Nauraen ilkeästi.) Ei kultalintuja
haudata —! Minulla on Lainasta sellainen käsitys, että —
VELLAMO. Menkää, mies! Menkää heti paikalla pois täältä!
YÖVARTIJA VARIS (raa'asti). Kyllä minä menenkin. Minä voin sekä mennä
että tulla. — Minulla on vielä tultavaakin! Suuria asioita! Kaikki
samoille markkinoille!
SVANTE ALHORANTA. Älkää uhatko! Ei teillä näy olevan siihen syytä!
YÖVARTIJA VARIS (katsoo kiukkuisesti Svante Alhorantaa). Virvatuli! —
Minulla on sangen huono käsitys — virvatulista! (Menee ulos perältä
oikealle.)
VELLAMO (hervahtaen). Uskomatonta!
SVANTE ALHORANTA (lempeästi). Älkää sulkeko elämänne ovea! — Se
oli vain huuhkan huuto yöstä. Se ei saa masentaa! Päinvastoin — yhä
kiihoittaa — suurempiin ponnistuksiin! Ajatelkaa, että hänkin voisi
olla ihminen!
VELLAMO. Voi, te ette tiedä — mikä hänet on — tuollaiseksi tehnyt!
SVANTE ALHORANTA. Vaikutus — toisesta maailmasta — luullakseni. —
Sellaisia yövartijoita tulee sieltä paljon —
VELLAMO. Aivan oikein — toisesta maailmasta. — Ei, ei! Ei masentua!
SVANTE ALHORANTA. Se oli teidän ensimmäinen kiusauksenne. Niitä tulee
vielä paljon — paljon.
VELLAMO. Noinko mustia?
SVANTE ALHORANTA. Mustempiakin — mutta myöskin kiiltävän valkoisia.
Heidän lävitsensä ja — ylitsensä käy elämän tie.
VELLAMO. Kaita tie —?
SVANTE ALHORANTA. Juuri se.
HOVINEUVOS KARILA (tulee vasemmalta). Anteeksi — — Vai niin! Oletpa
sinäkin jo tullut! — Minä alan tulla kovin levottomaksi. Kello on jo
paljon yli kahdentoista, eikä —
VELLAMO. Se on totta! Minä unohdin. — Sehän oli minun toinen
ilouutiseni. Lakkokomitea oli konttorissa, kun lähdin. Ei tule
kokonaislakkoa — vain konehuoneella.
AHTI (tulee perältä vasemmalta). No, sitä myöten on asia selvä! (Huomaa
Svante Alhorannan.) Ah —?
VELLAMO. Minun veljeni — herra Alhoranta! (Ahti kumartaa kylmästi,
jää paikalleen. Svante Alhoranta kumartaa lievästi, katselee tarkasti
Ahtia. Äänettömyys.)