Vapaa mies.
Vapaata miestä vangita
ei voida väkivallalla,
ei kalvalla, ei kahleilla,
ei mahtisanalla;
kun kaikki maahan kukistuu,
hän seisoo niinkuin korven puu,
ja kun hän kaatuu, kaatuissaan
päin sortuu sortajaan.
Se vasta, vast' on vapaa mies,
ken oman luoda tiensä ties
keskeltä elon kuohujen
ja ajan aatteiden;
ei häntä vallat horjuta,
ei joukon oikut orjuuta,
hän yksin yönkin halki käy,
kun tähteä ei näy.
Ja vasta vapaa mies on se,
ken tyynnä lausuu Tuonelle:
"Ma kuolla voin, mut kuole ei,
min eestä työtä tein."
Ei kuolema lie ankarin;
on kuolo seppel sankarin,
kun vaatii häntä vakaumus
ja ihmis-oikeus.
1911.
Uusmaalaisten laulu.
Eteläsuomalaiselle Osakunnalle omistettu.
Uusmaan urhot, jäämit jäykät,
lapset raisun rannikon!
Maassa meill' on juuret vankat,
tahto taivahalta.
Oisko meissä orjan leima,
ollaan kansa Kullervon!
Riemukseen ei meitä riistä,
sorra sortovalta.
Seiskaa paadet, paikallanne!
Toisianne turvatkaa!
Vaaran tullen vainolainen
valkamiinsa survatkaa!
Kahden puolta Suomenlahta
kukkii kaunis kansa, maa,
suuri Suomenmaa!
Saarten sulhot, nienten neiet,
kansa suuren kaupungin!
Ahkeroikaa, aivot Suomen,
suurta tehdään hiljaa.
Viron viittoo heljä heimo,
itkee vaimot Inkerin.
Meidän täss' on kyntö, kylvö,
vieras korjaa viljaa.
Rajatonta rakkautta
vaatii taisto kansojen.
Uusmaa, joudu johtajaksi!
Saat sa paikan parhaan sen.
Taas on tarpeen Väinämöistä,
haahta sankar-haavehen;
Suomen vapauden!
1911.
Viipurin vartio.
Motto:
Siellä on vapauden haaveilo haikein,
missä sen puolesta taisto on vaikein.
Suomen lukkona vanhastaan,
vieläkö varjelet synnyinmaan,
sytytät toivoa, uskallusta
kesken yötä ja taantumusta;
miehet meillä jos moiset ovat,
silloin turhat on tuulet kovat,
silloin seisovi Suomen laki,
silloin herra on herrallaki,
sortaa ei esivalta saa;
silloin seisovi Suomenmaa.
On kuva, painuva sydämeen:
saapuvat juristit salkkuineen,
tuodaan tuomalla toiset herrat,
itse lain-tutut kymmenkerrat,
syyttäjät pöytäkirjaa pitää,
vastapuoli ei vastaa mitään,
toisille painetit arvon takaa,
toisille vain omatunto vakaa,
vala vannottu Suomenmaalle,
Suomen laille ja Ruhtinaalle.
On näky toinen juhlallinen:
istuu rykmentti iloiten,
kunniavieraana kunnian miesi,
jonka he syytetyksi jo tiesi,
juttu juoksevi, viiniä tuodaan,
varmaan Keisarin maljakin juodaan,
järjestysvalta ei neuvoa tiedä,
tahtoo rykmentin vieraan viedä,
vangita Viipurin kaupunginpään;
Keisarin upseerit estävät tään.
On kuva kuuluisa kolmaskin,
piirtyvä kansan mielihin:
maaherra, valvoja järjestyksen,
puolella vääryyden, villityksen,
lain ylin turvaaja turvanansa!
Hälläkö myös vala vannomansa?
Ei! Hän on vannonut hallitsijalle
olla kunnia armeijalle,
oikeuden suojaksi miekkansa käyttää.
Näinkö hän tuon pyhän tehtävän täyttää?
Voi virat vaipua, maat voi hukkua,
vaan ei kansojen omatunto nukkua,
siellä on vapauden haaveilo haikein,
missä sen puolesta taisto on vaikein.
Viipuri! Seisot kuin kallio meressä,
seisonut ennen jo tulessa ja veressä,
kertoa voivat sun muurisi harmaat
isänmaan kohtalot kolkot ja armaat;
Viipuri! Et sinä sortua saa.
Jos sinä seisot, seisovi maa.