_Mari. Blom. Vilho (kasvien takana); sitten Janne._
MARI _(oven takana)_. Oletko yksin, setä?
BLOM. Niin olen.
MARI _(kuin edellä)_. Onko Vilho mennyt?
BLOM. Hän on mennyt.
MARI _(tulee ja heittäytyy Blomin rintaa vasten)_. Setä, oi setä, minä
olen onnettomin tyttö maailmassa! En enää milloinkaan saata iloinen
olla! Ei, setä, tuota pikaa saat minut kätkeä turpeen alle!
BLOM. Hm, oma syysi, lapsi raukka. Kuka sinun käski olemaan semmoinen
tuittupää.
MARI. Onko Vilho kertonut?
BLOM. Tietysti hän sen kertoi. Poika parka on vallan epätoivossa. Hyi,
häpeä toki vähän, Mari, antaessasi rukkasia niin kunnon miehelle kuin
Vilho on! Nyt olet hänet ijäksi onnettomaksi saattanut.
MARI. Kunnon miehelle? Kavala petturi hän on!
BLOM. Opi paremmin punnitsemaan sanojasi, tyttöseni! Jos hänellä onkin
vähäinen salaisuus ollut, ei hän sentähden petturin nimeä ansaitse.
MARI. Kuinka saatat sellaista puolustaa, setä? Eikö hän petturin nimeä
ansaitse, kuin sillä tavoin teeskentelee ja on minua rakastavinaan,
vaikka sydämensä on toisen oma.
BLOM. Hä? Toisen oma?
MARI. Niinpä kyllä. Eikö hän sitä sinulle tunnustanut?