Onpa, Luojan kiitos, silmät päässä ihmisillä. Koko saari on piiritetty.
Kaikki poliisit, koko tullilaitos on liikkeellä. Se on maankavallusta,
nähkääs. Prinssi on saapunut tänne, ja hänen korkeutensa korkeaa henkeä
väijytään. Tässä on jotain ansaittavana, äijä hyvä. Niinkuin tiedätte,
on Helsingin porvaristo ollut aikeessa osottaa alamaisinta iloansa
hänen kuninkaallisen korkeutensa onnellisen tännetulon johdosta. Mutta
oikean tavan keksimiseen, siihen tarvitaan, katsokaas, terävä pää --
semmoinen esimerkiksi kuin minun. Heikäläiset eivät ymmärrä semmoisia
asioita. Pormestari on esittänyt kunniaportin pystyttämistä. Hyvähän
sekin; mutta nyt tulee tuo kuninkaallinen korkeus merenpuolelta.
Maisteri Forsander on kahdeksasta plootusta luvannut kirjoittaa
alamaisen juhlarunon, vieläpä kaksisataa säettä pitkän; mutta pahaksi
onneksi istuu hän parhaillaan velkavankeudessa, ja suittaapa siellä
olla hiukan ahdasta runoratsun tepastella. Sotaprovasti Tingstadius on
aikonut pitää ylösrakentavan puheen. -- äh -- ne tunnetaan jo, nuo
hänen puheensa. Kolmea tuntia vähemmällä ne eivät milloinkaan lopu, ja
koska porvaristo tällä aikaa saisi seistä tyhjin vatsoin, niin on
asiata vastustettu. Ei ole kuin yksi ainoa keino, ja se on minun
keksimäni. Saattepa kuulla. Me otamme satamasta suurimman laivan ja
ripustamme molemmat karkurit sen raakapuuhun. Toisen selkään sovitamme
kirjaimen F, toisen selkään kirjaimen A. Näin saadaan kuninkaallisen
prinssin nimikirjaimista mainio kuultokuva. Se tulee näkymään yli
kaupungin, ja hänen korkeutensa on iloitseva meidän ylenpalttisesta
innostamme.
KABYS. Aivan niin! Saatattepa tulla korotetuksi yhtä korkealle
kunniasijalle itsekin, Grip, mokoman päähänpiston johdosta. Nyt puuttuu
vain nuo molemmat karkurit.
GRIP. Oikein, oikein! Meidän täytyy tarkemmin vielä etsiä heitä näiltä
seuduin, sillä aikaa kuin Lassi nuuskii saaristossa. Joutukaa, Kabys!
Takavarikkoon, takavarikkoon!
(Menevät vasemmalle.)
Viides kohtaus.
LASSI tulee kovasti läähöttäen oikealta.
LASSI (laulaa; vanha ruotsalainen sävel):
Juokse, oi Lassi, juokse nyt vaan,
Grip sulle huutaa, ympäri maan.
Juokse, oi Lassi, juokse oi Lassi, juokse,
oi Lassi, ympäri maan!
Kun olet juossut mannut ja maat,
Kauemmas vielä juosta sä saat.
Juokse, oi Lassi, juokse, oi Lassi, juokse,
oi Lassi, ympäri maat!
Ympäri maan ja ympäri maan!
Stiinan ma ehkä palkaksi saan.
Juokse, oi Lassi, juokse, oi Lassi, juokse,
oi Lassi, ympäri maan!
Puh! -- minä olen juossut -- soutanut -- lentänyt! Degeröstä
Hertonäsiin, Hertonäsistä Brändöhön, Brändöstä Mustikkamaahan,
Mustikkamaasta Korkeasaareen, Korkeasaaresta Nihtiin, Nihdistä
Sumparniin, Sumparnista Vrakholmaan, Vrakholmasta Vasikkasaareen, jossa
olen kuin kotonani, ja päälle päätteeksi tänne Santahaminaan. Puh! Enkä
ole nähnyt vilahdustakaan karkureista. Nyt en kestä tätä kauemmin. Grip
se sanoo minulle: ota ne kiinni, niin teen sinut sihteeriksi! Tonttu
vie, sepä olisi jotain, se! Kyllä se Stiinakin sitten minusta oikein
tykkäisi! Minä kävelisin keppi kädessä ja tärkkikaulus kaulassa. Saisin
syödä ravintolassa enkä tarvitsisi milloinkaan maksaa. Tahdonpa miettiä
asiaa. Mutta ensin tahdon tässä ottaa pienen torkun, (virutteleikse)
pienen torkun vain! Mutta, (tunnustelee maata) tässä on kastetta
ruohossa ja (huitoo käsillään) hyttyset ovat nälkäisiä näin iltasilla.
Tuossa on mekko ja hattu (pukee mekon ylleen ja panee hatun päähänsä).
Kas niin, nyt on hyvä. Ja täällä saan paraiten olla rauhassa (menee
telttaan) ... ja nyt tahdon kuvitella olevani sihteeri! (Katoaa
telttaan, josta kohta kuuluu hänen haukottelemisensa.)
Kuudes kohtaus.
EEVA ja OTTO tulevat eri haaroilta, kumpikin hienoissa pukimissa.
OTTO. Rakastettava nuori neiti! -- Nöyrin palvelijanne!
EEVA. Upseeri! -- Palvelijanne, hyvä herra!
OTTO. Erehdynkö, vai onko minulla ennen ollut kunnia...
EEVA. En saata kieltää, että minustakin tuntuu kuin...
(Kumpikin nauravat.)
OTTO. Mutta hänhän se on!
EEVA. Todellakin, hän!
OTTO. Miten suloista, että täällä jälleen kohtaan ihanan viholliseni
Degeröstä!
EEVA (syvästi kumartaen). Olen vilpitön alamaisenne, -- teidän
kuninkaallinen korkeutenne.
OTTO (itsekseen). Hän luulee minua prinssiksi! (Ääneen ja arvokkaasti).
Voitte luottaa suosiooni.
EEVA (itsekseen). Hän ei ole prinssi! (Ääneen.) Olen sanomattoman
kiitollinen, herra amiraali!
OTTO. Mitä? Te alotatte uudestaan sotaa? Te annatte minulle
virka-alennusta.
EEVA. Olen antanut teille luvan pyytää minulta anteeksi, -- herra
meriluutnantti!
OTTO. Ei, jos jatkatte noin, täytyy minun kohta antautua, muutoin
teette minusta pian kadetin. Teidän tähtennehän minä kuitenkin läksin
tälle sotaretkelle... Siitä asti kuin näin teidät, on suloinen unonen
paennut silmistäni...
EEVA (puoliääneen, itsekseen). Hän nukkui aamupäivällä kuusi tuntia
yhtä mittaa.
OTTO. Mitään en ole maistanut... Muistoistani yksin elänyt!
EEVA (kuten äsken). Kuitenkin kelpasi hänelle kaikki, mitä tapasi
Kabysin tuvassa. Ei mitään säästetty. Kaikki syötiin puti puhtaaksi.
OTTO. Te näytätte epäilevän tunteitani.
EEVA. Ainakin teidän kieltäymystänne. (Itsekseen.) Stiina on kertonut
minulle kaikki. (Ääneen.) Ja uskallanko kysyä, hyvä herra, mikä
pidättää teitä täällä Santahaminassa?
OTTO. Minä etsin veljenipoikaa, Otto Sporrea, suurinta vekkulia, mutta
parhainta sydäntä, mikä maailmassa löytyy.
EEVA. Vai niin! (Itsekseen.) Tätini suosikki!
OTTO. Ja te! Rohkenenko kysyä, mikä tuottaa minulle onnen nähdä teitä
täällä?
EEVA. Minä etsin sisareni tytärtä -- Eeva Lindfeltiä, itsepäisintä
olentoa, mikä milloinkaan on vastustanut tätinsä käskyjä.
OTTO. Todellako! (Itsekseen.) Hän antautuu! (Ääneen.) Olenpa varma,
että jos minun veljenpoikani olisi nähnyt teidän sisarentyttärenne,
niin olisi hän rientänyt etsimään häntä, -- niinkuin minä teitä,
armollinen neiti! Hän olisi luopunut luonnostaan ja muuttunut
uskollisimmaksi kaikista ihailijoistanne.
EEVA. Niin helposti, hyvä herra, ei luonto muutu. En kuitenkaan pidä
aivan mahdottomana, että sisareni tytär, jos hän olisi nähnyt veljenne
poikaa, olisi kenties taipunut kuuliaisemmaksi sisarentyttäreksi.
OTTO. Rauhaa, ihana Eeva! Rauha ja väliliitto sotaa käyvien valtain
kesken! Sallitteko, että minun veljenpoikani tarjoaa käsivartensa
teidän sisaren tyttärellenne!
EEVA. Ja minne, jos suvaitsette?
OTTO. Liittokirjaa vahvistamaan.
(Menevät leikkiä laskien oikealle.)
Seitsemäs kohtaus.
Amiraali ANKARSTORM, taluttaen kreivitär DANNESKÖLDIÄ, astuu
sisään vasemmalta. Heitä seuraa joukko naisia ja upseereja,
jotka seuraavien repliikkien aikana jakautuvat eri ryhmiin
ja ihailevat näköalaa.
AMIRAALI. Kas tässä, armollinen rouva, on paikka, jossa voitte hetkisen
levähtää. Kävely on uuvuttanut teitä. Nämät eivät ole Ulriksdalin
hienoja ruohokenttiä, tai Drottningholman hiekkakäytäviä. Santahamina
on paremmin tottunut kuninkaitten askeleihin, kuin ylhäisten naisten
käynteihin. Se on samantapainen kuin muukin Suomi: te annatte sille
ruusuja, ja se tarjoaa teille petäjiä.
KREIVITÄR. Te olette syntyisin Suomesta, herra amiraali, ja pidätte
tervehdyspuhetta maanne puolesta. Minä olen teille kiitollinen
huviretkestämme. Santahamina tarjoo viehättäviä näköaloja.
AMIRAALI. Niin, tännehän tahtoi Kustaa Vaasa perustaa pohjoismaitten
suurimman kauppakaupungin. Kauppa on oikullinen ja kapinallinen
alamainen. Eipä se tottele kuninkaan mahtikäskyjä. Riian voittajan ja
Pietarin edelläkävijän sijasta syntyikin tänne vastapäätä vain pieni,
viaton pikkukaupunki, nimeltä Helsinki. Te voitte nähdä sen tuolla
kauempana perällä. Se lekottelee kuin näkinkenkä päiväpaisteessa
niemekkeellä kahden meren välissä. Tuolla näette vanhan kirkon ja
jykevän, harmaan kellotornin. Kauempana perällä näkyy vuoret, joiden
harjalle ennen muinoin sytytettiin vartiotulia vihollisen lähestyessä.
Niitä seppelöi ennen sankka metsä, kunnes ystäväni Ehrensvärd kaatoi
maahan sen hongat rakentaakseen Pohjan Gibraltarin.
KREIVITÄR. Tiedättekö, herra amiraali, jos minä olisin Ruotsin
kuningas, niin tekisin tämän paikan Suomen pääkaupungiksi.
AMIRAALI. Turku ei varmaankaan olisi samaa mieltä teidän kanssanne,
armollinen kreivitär; mutta te puhutte kuin merimies. Nämät oivalliset
satamat...
KREIVITÄR. Ja tämä graniittipohja. Meri -- se on maailma, graniitti --
se on Suomi. Kova -- itsepäinen -- taipumaton...
AMIRAALI. Ja luja. Te mielistelette maanmiehiäni.
KREIVITÄR. Niinkuin suvaitsette! Mutta tunnustakaa toki kerran,
amiraali, että suomalaiset ovat itsepäisintä, vastahakoisinta sukua,
mikä lienee lähtenyt Luojan kädestä. Olen äskettäin saanut nähdä
pienen, mutta elävän esimerkin tästä teidän kansallishyveestänne.
Ajatelkaas, minulla on sisarentytär Helsingin tienoilla, eräs nuori
neiti Lindfelt. Minä olen hänelle äidin sijassa; minä testamenttaan
hänelle kaiken omaisuuteni; minä valitsen hänelle nuoren, etevän
henkilön puolisoksi; minä kirjoitan tytölle, että hänen sulhonsa
piakkoin tulee häntä tervehtimään. Sattumalta täytyy minun sitten erään
oikeudenkäynnin vuoksi tulla Suomeen. Minä matkustan ja toivon täällä
tapaavani onnellisen nuoren parin, -- mutta saan tietää, että
sisarentyttäreni on kadonnut jäljettömiin -- invisible! Mitä sanotte
tästä?
AMIRAALI. Etten tahtoisi olla tuon petetyn sulhon sijassa.
KREIVITÄR. Päättäkää itse. Tuo nuori mies palvelee teidän fregatilla:
-- parooni Otto Sporre. Minua ihmetyttää, etten näe häntä
seurueessanne.
AMIRAALI (itsekseen). Au diable! Hänhän se vietteli prinssin
karkaamaan. (Ääneensä.) Hänellä on par'aikaa vahtivuoro laivalla.
(Itsekseen.) Kolmen päivän aresti, kun hän palajaa.
KREIVITÄR. Hänen kuninkaallinen korkeutensa ei ole suvainnut seurata
teitä tänne. Hän voi, toivoakseni, hyvin.
AMIRAALI. Oivallisesti; se tahtoo sanoa, vähän päänkivistystä,
hammassärkyä, tai muuta semmoista. Seurauksia meritaudista ja
pitkällisestä matkasta. (Itsekseen.) Perhanan poika! Neljän päivän
aresti.
KREIVITÄR. Kun ennen lähtöäni Tukholmasta sain kunnian käydä hänen
majesteettiansa kuningatarta tervehtimässä, suvaitsi hänen
majesteettinsa lausua minulle: "Tultuanne Helsinkiin, tapaatte siellä
prinssi Fredrikin. Minä pyydän, ma chère comtesse, että te ystävänäni
pidätte äidillistä huolta pojastani. Hän on vielä niin nuori ja hiukan
vallaton, voyez vous, ja tämä on hänen ensimäinen retkensä. Mutta niin
ankaran päällikön huostassa, kuin amiraali Ankarstorm..."
AMIRAALI. Epäilemättä. Hänen majesteettinsa saattaa olla huoleti.
(Itsekseen.) Viikon aresti!
KREIVITÄR. En epäile. Teidän valppautenne ja ankara kurinpitonne on
takeena...
AMIRAALI. Niin arvelen minäkin. (Itsekseen.) Minua korvennetaan
vienolla tulella.
KREIVITÄR. Eräs seikka se erittäinkin on saattanut kuninkaallisen
majesteetin levottomaksi. Suomalaisella aatelistolla on muutamia
mielipiteitä ... heidän keskuudessaan on muodostunut n.k.
itsenäisyyspuolue, joka toivoo saavansa prinssi Fredrikin
johtajaksensa. Ymmärrättehän ... jos tuon puolueen onnistuisi vapauttaa
prinssi teidän katsantonne alta ja sokaista hänen kokemattomat
silmänsä...
AMIRAALI (itsekseen ja kovin hämillään). Oh, minä olen mennyt mies!
Senpä tähden he fregatista karkasivatkin! Kahden viikon, kolmen
viikon, kuukauden aresti! (Ääneen.) Armollinen kreivitär, te
suvaitsette laskea leikkiä. Itsenäisyyspuoluekko? -- Mitä vielä!
Lyönpä vetoa, että siihen kuuluu ainoastaan naisia, ja teidän
sisarentyttärenne on epäilemättä siinä jäsenenä.
KREIVITÄR (harmissaan). Kovin suurta kunniaa osotatte sukupuolelleni!
Mutta nyt on jo myöhäistä; kenties suvaitsette...
AMIRAALI. Pyydän teitä, hyvä kreivitär, viipykää vielä muutama
silmänräpäys. Täällä Suomessa on tapana juhannusiltana polttaa ilotulia
eli kokkoja. Onneksi tänä iltana on pilvinen sää. Paitsi sitä luulen,
että Helsingin kaupunki jollakin tavalla aikoo osottaa alamaisinta
mielihyväänsä hänen kuninkaallisen korkeutensa tänne saapumisen
johdosta. Täältä on erinomaisen kaunis näköala, ja sallittehan toki,
armollinen rouva, minun tarjota teille vähän virvokkeita!
KREIVITÄR. Aivan kernaasti, jos suvaitsette.
(Seuraavan puhelun aikana keskustelee kreivitär taustalla
muitten naisten kanssa.)
Kahdeksas kohtaus.
EDELLISET. GRIP tulee tähystellen joka puolelle.
AMIRAALI (itsekseen). Olisiko se mahdollista! Olisivatkohan todellakin
tyytymättömät solmineet salaliiton, ja olisikohan prinssin pako jo
edeltäpäin mietitty tuuma! Oh, se olisi hirmuista. Minä kadottaisin
kokonaan kuninkaani luottamuksen -- valtio joutuisi vaaraan -- minä
epäsuosioon -- minut alennettaisiin! Minun täytyy mistä hinnasta
tahansa saada karkurit takaisin ja kuitenkin pitää heidän karkaamisensa
salassa. (Ääneen.) Mitä te etsitte?
GRIP. Luvallanne, teidän ylhäisyytenne, minä otan takavarikkoon.
Maankavallus on tekeillä ja valtion menestys riippuu minun innostani.
Kaksi sinisiin takkeihin ja merimieslakkeihin puettua karkuria...
AMIRAALI (vikkelästi). Olette oikeassa, -- erittäin tärkeätä on löytää
heidät, ja teidän intonne kyllä ansion mukaan palkitaan. Tutkikaa
tarkkaan koko seutu, mutta jos teidän onnistuu siepata joku heistä
käsiinne, niin varokaa paljastamasta hänen kasvojansa, kuuletteko, ja
tuokaa hänet paikalla minun luokseni. Valtiosalaisuus on kysymyksessä.
GRIP (mahtipontisesti). Parempiin käsiin ei asia olisi voinut joutua,
teidän ylhäisyytenne! Luulenpa näkeväni jotakin tuolla teltassa.
(Pari naista seisoo teltan edessä.)
AMIRAALI (naisille). Pyydän tuhansin kerroin anteeksi. Sallitteko?
ERÄS NAISISTA (säikähtäen). Oliko se käärme?
GRIP. Oho! Ei -- lentokala vain! (Teltan sisällä.) Tässä hän on, tässä
hän on! Takavarikkoon! Takavarikkoon!
AMIRAALI (hämillään). Sh, mies! Ole vaiti!
GRIP (tulee teltasta taluttaen Lassia. Lassi unenpöpperössä, hattu
silmillä, Grip voittoriemuissaan). Kas tässä valtiosalaisuus!
AMIRAALI (itsekseen). Amfionin laivapuku -- -- se on varmaankin
prinssi! (Gripille.) Henkesi uhalla, elä koske häneen, mies! (Lassi
koittaa temmata hattua silmiltään, mutta amiraali painaa sen syvemmälle
alas.) Välttäkää skandaalia, teidän kuninkaallinen korkeutenne.
Näettehän, että teidät tunnen. Pois täältä ja pian!
GRIP (innoissaan). Hirteen hän joutuu, teidän ylhäisyytenne, hirteen,
ja kunniaportissa hän saa riippua. Niin, minä olen jo varustanut
kaikki. Hirsipuussa pitää hänen roikkua, ja hänen kuninkaallinen
korkeutensa varmaan ihastuu siitä.
AMIRAALI (Gripille. Lassi sillävälin koettaa vimmatusti vapautua).
Mutta oletteko hullu, mies? Sehän on itse hänen kuninkaallinen
korkeutensa. (Lassille.) Teidän kuninkaallinen korkeutenne, ettehän kai
tahtone, että ammun kuulan otsaani.
GRIP (kauhusta suunniltaan). Prinssikö! Minä olen kuoleman oma!
Yhdeksäs kohtaus.
EDELLISET. PRINSSI astuu esiin, OTON ja EEVAN seuraamana.
PRINSSI. Mistä kysymys?
AMIRAALI, KREIVITÄR ja USEAT MUUT. Hänen kuninkaallinen korkeutensa!
PRINSSI. Herra amiraali -- pyydän teiltä anteeksi! Olen rikkonut teitä
kohtaan, kun en pyytänyt lupaa...
OTTO (keskeyttäen). ... lähtiessämme Helsingin satamaan johtavia
kulkuväyliä tutkimaan. Hänen kuninkaallinen korkeutensa on suvainnut
antaa minun avustaa itseään tässä toimessa, ja meidän on todellakin
onnistunut tehdä valtiolle tärkeä palvelus. Me olemme löytäneet ennen
tuntemattoman väylän, josta olisi voinut koitua linnoitukselle paljon
vaaraa, jos vihollinen olisi saanut tilaisuutta sen kautta
tunkeutumaan. Minun on kunnia esiintuoda teidän ylhäisyydellenne
merikortti...
AMIRAALI. Ei tarvita. -- (Itsekseen.) Hengitän jo vapaammin. (Ääneen
Gripille.) Mutta kenen te sitten olette vanginnut, mies?
GRIP (tempaa lakin Lassin päästä). Lassi! Roisto! Lurjus!
Salakuljettaja!
LASSI (hämillään). Minä vain otin pienen torkun... (Itku kurkussa.)
Tullitarkastajahan lupasi tehdä minut sihteeriksi!
GRIP (tukkii kädellään Lassilta suun). Suus kiinni!
AMIRAALI (Otolle). Te voitte siis taata, ettei mitkään valtiolliset
syyt...
OTTO (osottaen Eevaa). Tuossa minun valtioviisauteni! Ja (osottaen
Stiinaa, joka tulee sisään) tuossa hänen kuninkaallisen korkeutensa
valtiosalaisuus.
AMIRAALI (itsekseen). Ankkurikettinki kirpoaa sydämeltäni! (Otolle.)
Annan teille anteeksi -- sillä ehdolla, ymmärrättekö...
OTTO. Teidän ylhäisyytenne! Viimeisen kerran kävin nyt luvatta
vesistöjä tutkimassa. Uskallan vedota kreivittäreen tässä asiassa.
Hänen käskystään olen etsinyt (osottaen Eevaa) tätä sievää ja
rauhallista ankkuripaikkaa elämän myrskyissä huojuvalle purrelleni.
KREIVITÄR. Mitä, parooni? Olisiko aikomuksenne ollut...?
OTTO. Kyllä, hyvä kreivitär, salajuoni, joka onnistui erinomaisen
hyvin! Eeva neiti on viaton. Voitteko suoda minulle anteeksi, että
salaa hankin käsiini sen kirjeen, jossa hänelle ilmoititte tänne
tulostani ja teidän vaalistanne. Minä tahdoin mieluummin tuntemattomana
voittaa hänen suosionsa, ja nyt hän itse julistakoon tuomioni.
(Erikseen.) Kylläpä minä olen oppinut julmasti valehtelemaan täällä
Suomessa.
EEVA. Armollinen tätini, olisin liian kiittämätön, ellen kaikella
kunnioituksella alistuisi tottelemaan käskyjänne. (Otolle.) Hyvä herra,
myöskin teidän omallatunnollanne on eräitä kiertoteitä ... pyydän teitä
vast'edes sulkemaan ne.
KREIVITÄR. Eh bien! älkäämme keinoista kiistelkö, kun kerran olemme
perille päässeet. Saan kunnian tässä julkaista meriluutnantti ja
parooni Otto Sporren ja sisarentyttäreni, neiti Eeva Lindfeltin
kihlauksen. Hänen isänsä on jo antanut suostumuksensa.
PRINSSI. Vilpittömin onnentoivotukseni! (Hiljaa Otolle.) Sinun
seikkailusi päättyy onnellisemmin, kuin minun! Oi -- tuolla hän on!
(Amiraali ja seurue onnittelevat kihlatuita.)
Kymmenes kohtaus.
EDELLISET. REBEKKA ja STIINA, jotka ovat seisoneet etäämpänä,
lähestyvät nyt. KABYS seuraa heitä.
REBEKKA (Stiinalle). Elä pelkää, sinä, minä puhun hänelle kaikki; minä
olen tottunut seurustelemaan kuninkaallisen perheen kanssa. (Astuu
syvään niijaten ja silmät maahan luotuina esiin prinssin luo.) Teidän
korkeasti ruhtinaallisella armollanne ehkä ei ole kunnia tuntea minua.
Minä olen Rebekka Degeröstä, teidän armonne palvelukseksi, jos
tarvitsette hyvää kotitekoista olutta ja hyvää suomalaista juustoa,
vähäsen parempaa kuin tavallinen kinkerijuusto, sen vakuutan teidän
armollenne. Liioittelematta uskallan sanoa, teidän kuninkaallisuutenne,
että minä pidän kruunun puolta. Kuninkaallinen isäukkonne tuntee
minut varsin hyvin, hän on itse ojentanut minulle kätensä ja
sanonut minulle -- mutta ehkä hän jo on kertonutkin siitä teidän
ruhtinaallisuudellenne? Niin, niin, kyllä teidän ruhtinaallisuutenne
vielä tarvitsee parranhaivenia leukaansa, ennenkuin teistä koituu niin
komea mies kuin kuninkaallinen isäukkonne on. Nyt on seikka sellainen,
katsokaa teidän kuninkaallinen armonne, että täällä on ollut karkureita
Degerössä viime yönä, ja nuorempi heistä varsinkin, hän on kotoisin
Kemiöstä ja, teidän luvallanne, sisareni poika. Armahtakoon, niin -- se
poika on aika veijari ja joutuu varmaankin aikaa myöten hirsipuuhun,
ellei... (katsahtaa ylös) Herranen aika! Hänhän se onkin! (Juoksee
tiehensä.)
STIINA (itsekseen). Mikä äidille tuli? Nytpä minun täytyy puhua
Fredrikin puolesta, sillä hänen henkensä on vaarassa! (astuu esiin ja
niijaa syvään silmät maahan luotuina.) Se on sillä lailla, teidän
kuninkaallinen korkeutenne, että äiti tahtoi sanoa, että nuorempi
karkuri on minun serkkuni Fredrik ja katsokaa, se on sillä lailla,
teidän kuninkaallinen korkeutenne, että hän on minun sulhaseni, hän
pitää minusta ja minä rakastan häntä koko elinaikani. (Katsahtaa ylös,
lyö kätensä yhteen ja juoksee tiehensä.) Oi, -- se on hän!
AMIRAALI. Kaunis lapsi, jos tarkotatte Fredrik nimistä nuorta miestä,
joka on kotoisin Kemiöstä ja joku aika sitten värvättiin matroosiksi
laivastoon, niin voin teille kertoa, että hänestä on tullut köyden
punoja kruunun verstaihin Karlskronassa ja äskettäin hän nai
edeltäjänsä lesken.
STIINA (itsekseen). Ja minä kuitenkin kohtasin hänet
tienristeyksessä!... Oi, nyt minä käsitän tarinan tytöstä, joka
leikkasi pois pitkän tukkansa ja joi etikkata ja oli seitsemän vuotta
kätkössä kellarissa sentähden, että juhannusyönä kohtasi pojan, jolla
oli kultainen kruunu päässä.
PRINSSI. Olenko minä sitten niin hirmuvaltiaan näköinen, koska te,
Rebekka muori ja herttainen tyttärenne, juoksette minua pakoon? Isäni,
hänen majesteettinsa kuningas, joka varsin hyvin muistaa teidät itsenne
ja hyvän juustonne, on antanut minulle toimeksi tarjota teille
Ulriksdalin meijerinhoitajan edullisen paikan. Siellä on teidän
pitäminen huoli kuninkaallisen juuston valmistamisesta. Hänen
majesteettinsa toivoo, että te perheinenne ensi tilassa muutatte
Ruotsiin.
REBEKKA (voitonriemulla). Enkös minä sitä sanonut, että kuninkaallinen
majesteetti ja kruunu kyllä muistavat minua! Ja koska minä aina olen
pitänyt kruunun puolta, niin...
STIINA (keskeyttäen). Äitini tarkoitti sanoa olevansa suuresti
kiitollinen hänen majesteettinsa armosta, mutta kun hänellä on este
täällä kotona...
PRINSSI (hiljaa Stiinalle). Sinun täytyy tulla hänen kanssaan, Stiina!
Muista mitä itse tunnustit ... ja tiedäthän kuinka sinua rakastan!
STIINA (päättävästi). Mutta kun äidillä on se este täällä kotona, että
hänen täytyy valmistaa tyttärensä häitä...
REBEKKA. Oih, mene männikköön! Ei siitä nyt mitään tule Gripin kanssa,
ymmärräthän sen...
STIINA. Niin, teidän korkeutenne. Onpa olemassa kunniallinen mies, joka
ei vielä koskaan ole vilpillä ja viekkaudella tahtonut voittaa
kenenkään tytön rakkautta, ja jota minä kauan olen rakastanut --
rakastanut niinkuin isääni. -- Hänelle äitini nyt antaa tyttärensä --
ja (osottaen Kabysta) tässä hän on!
PRINSSI, REBEKKA, KABYS. Mitä hän sanookaan!
STIINA. Totuuden! (Itsekseen.) Ja koko elämäni kestää kieltäymykseni!
REBEKKA. Mutta se ei ole minun tahtoni. Minä en anna lastani
kerjäläiselle.
AMIRAALI. Erehdytte, muori hyvä. Se mies ei ole mikään kerjäläinen.
Minä tunnen hänet vanhastaan ja tiedän, että hänellä on kelpo talo
oivallisine kalavesineen aivan lähellä Helsinkiä. (Hiljaa Kabysille.)
Ei sanaakaan! Pelastithan kerran henkeni!
REBEKKA. No, jos niin on, ja jos kuninkaallisella majesteetilla ja
kruunulla ei ole mitään sitä vastaan, koska minä aina olen ollut heidän
puolellaan, niin annan minä suostumukseni.
PRINSSI (Rebekalle). Kuninkaan valta ei ylety sydämen asioihin. Antakaa
tyttärenne hänelle. (Hiljaa Stiinalle.) Miksi teit minulle tämän? Ja
kuitenkin sinulla on sydäntä, tyttö armahin! Minäpä tahdon olla yhtä
jalomielinen kuin sinäkin. (Otolle.) Kuinkahan moni hovin saleissa
olisi tehnyt, niinkuin tämä pieni "Degerön tyttönen?"
KABYS. Vihuri ja vaahtopää, Stiina! Joko taas suolavesi räiskähtää
raakapuuhun asti! Kiinnitä purjeet! Kurssi suoraan omantunnon satamaan.
Herra tosin toisinaan lähettää meille ankaran puuskan, mutta sillä hän
vaan koettelee päämme kestävyyttä.
GRIP. Entäs minä sitten, Rebekka muori, entäs minä sitten?
LASSI. Entäs minä sitten, Stiina? Entäs minä sitten?
PRINSSI. Kukin avu ansaitsee palkkansa. Minä koetan tullitarkastaja
Gripille hankkia tullineuvoksen arvonimen -- ilman palkatta -- ja
Lassille -- kuninkaallisen "juoksijan" arvon -- ilman saatavia!
AMIRAALI. Aurinko laskee Töölön mäntyjen taa. Juhannuskokot alkavat jo
loistaa vuorilla. Kansa palajaa Santahaminasta ja kaikkialta yli vetten
kaikuu soitto. Helsingin pieni kaupunki toivottaa meille tervetuloa
kauneimmalla kunniaportilla, mikä koskaan on kuninkaanpojalle
pystytetty: se on sininen taivas ja lempeä luonto.
(Tämän repliikin aikana sytytetään kaikilla kaukaisilla kunnailla
kokkoja. Näyttämö käy hämäräksi. Kaikki ryhmittyvät taustalle.
Kanuunan laukauksia kuuluu.)
KREIVITÄR. Linnoituksesta ammutaan.
AMIRAALI. Viapori siten tervehtii kenraali Ehrensvärdiä, joka
purrellaan kulkee tästä ohitse.
EEVA. Valta osottaa kunnioitusta nerolle.
PRINSSI. Se on paikallaan, sillä nero on luonut vallan.
AMIRAALI. Laivoilla poltetaan ilotulitusta. Teidän kuninkaallinen
korkeutenne! -- Rouva kreivitär! -- Hyvät naiset! -- Hyvät herrat! --
Tyhjentäkää tilkkanen etelän rypälenestettä Pohjolan ihanan luonnon
kunniaksi! Eläköön Helsingin kaupunki! Malja sen onneksi! Eläköön sen
tulevaisuus! Ja eläköön kaikki rehelliset sydämet, jotka nyt ja aina
lämpimästi isänmaallensa sykkivät!
(Tämän puheen aikana sytytetään kaikilla laivoilla juhlatulitus,
viiniä tarjotaan ja kaikki kohottavat maljansa taustaa kohti.
Sen jälkeen kaikki ryhmittyvät sivuille, niin että tausta
maisemineen jää näkyviin.)