ERNST. Millä oikeudella, kysyt sinä, surkea vintiö?! Oikeudella?! Kuka
on sinulle antanut oikeuden hävittää ihmisen onnea? -- Sinä olet
antanut köyhän nälkää näkevänä nöyristyä, solvaiset hänen rehellistä
nimeänsä, poljet hänen sisarensa viattomuutta -- ja kuin hän sitte
nousee sinua vastaan, asettaa voiman voimaa vastaan, hampaan hammasta
vastaan, kuin hän niin kiihtyneenä tulee pedoksi, ja uhkaa repiä sinut
-- silloin kysyt sinä millä oikeudella?!! Sillä oikeudella, jonka
luonto, jonka Jumala on pannut minulle rintaan! -- Kun sinua sääski
vaivaa, niin tapat sä sen -- ja minä en ihmistä, joka minulta on
elämäni onnea hävittänyt, joka minulta on sisareni murhannut, minä en
kuristaisi häntä, tuota kurjaa?!! (hänen aikoessaan syöstä itsensä
Kaarlen päälle, astuu John esiin.)
KAARLE (Johnille:) Varjelkaa minua, herrani, tältä raivovalta! --
(Tuntien Johnin, syrjään:) Mitä se on -- tuo kyttyräselkäinen! --
ERNST (Kiiruhtaen Johnille:) Antakaa anteeksi ja kiitoksia, tuhannen
kiitoksia! Millä olen kaiken tämän ansainnut, isäni, ja millä voin sitä
palkita?!
JOHN (Tahtomatta nähdä Kaarlea:) Sillä että minua aina niin kutsut --
ja olet, niinkuin olet ollut: rehellinen, jumalinen ja ahkera!
(Syleilee Ernstiä. Hetken ääneti. Kaarleen kääntyen:) Mitä tahdotte,
herrani?! (Katsellen häntä tarkasti:) Oi! Luulen minulla olevan kunnian
teidät tuntea? Enkö niin? (Hetken ääneti:) -- No -- millä voin teidät
auttaa?
KAARLE. Antakaa anteeksi, minä tulin isäni asioissa -- mutta siitä ei
voi tulla semmoisen tapauksen perästä enään puheeksi, ja niin jätän
jäähyväiset. --
JOHN. Herra Farren on kertonut minulle vaatimuksestanne, minä tahdon
sitä ajatella -- tahdon hankkia tietoja -- kenties myöskin, ajaessani
ohitse -- jos saan siihen lupaa, tahdon katsoa kauppanne kirjat läpi --
kysykää 14 päivän perästä uudestaan asiasta.