MARIA. Kuinka kovasti onnen käsi päällämme on! -- Tuska tulee minulle
-- ajatellessani, olla varjeluksetta. -- Sydämmeni tykkii, niin kuin
jos se tahtoisi halkaista rintani. -- Jaa, jaa, olen sairas, hyvin
sairas! -- Muutoin olisin narrimainen lapsi, jos tahtoisin syyttä niin
tuskitella. -- Mutta mitä tahtovat nuo nuorukaiset minulta? --
Mintähden vainoovat minua? -- -- Oi Jumalaani! -- Ei, ei, he eivät ole
voineet lukea mitään julkeata silmissäni -- ei, ei, se olisi kovin
hirmuista! -- Ja jos niin olisi?! Mitä minä vielä etsin syytä? Olen
köyhä, se on maailmalle kylläksi uskaltaakseen kaikkia! -- Jaa, niin
tahrataan huolimattomuudella, nauravan suun mytistyksillä köyhän tytön
rehellistä, puhdasta nimeä. Askeleita! Eikö joku tule rappuisista ylös?
-- (Kolkuttaa:) Kuka se voi olla?
11:s Kohtaus.
Maria. Emilia.
EMILIA (Sisään juostessaan:) Missä on Ernst?
MARIA. Mamsellini -- Jumalani, mikä on tapahtunut?
EMILIA. Missä on Ernst? -- Vastatkaa pian: missä on Ernst?
MARIA. Matkalle lähtenyt.
EMILIA. Matkalle lähtenyt, ja mihin? Eikö hän taannoin ole saanut
kirjettä?