Ne tuovat satoja saatossaan
ja ne jättävät rakkaan syntymämaan,
joka sentään lastansa ruokkii;
ja rintapeltomme riutua saa,
ojavieret sammalta kasvattaa,
ukot, vaimot kyntää ja kuokkii.
Ja varotushuudolle naurellen
ne kilvan kiitävät hoilaillen,
Klondyken kulta ne huumaa,
paratiisiksi länsi jo muuttunut lie,
sillä sinne ne arkut ja markat vie
ja ne syöksyvät lastiruumaan.
Sotahuhuja raukat kammoilee,
ne kätyrien kutsuja kuuntelee,
mitä jää nyt raukoille meille!
Moni muuttaen onki jo onneaan,
ei palannut kuuna hän kulloinkaan,
vaan yöpyi maaliman teille.
Voi, kansani, kuinka sa muuttaa voit,
kun äitisi rinnoista mettä jo joit,
sua äitisi hellästi soimaa:
tule pois, tule pois ja heitä ne ties,
jos viel' olet suora ja kunnon mies
ja sulla on hiukan voimaa!
Jos leipää täällä on niukemmin,
niin rauhaa ja unta on viljemmin,
on maa, joka kasvun kantaa.
Ei äitisi lyö, tule pois, tule pois,
vaikka kulkusi tuhlarin kulkua ois,
sen äitisi anteeksi antaa!
23/7 99.